26.3.10

Näkevätkö androidit painajaisia tekohampaiden putoamisesta?

Uusin xkcd muistutti minua siitä, että olen nähnyt unta sekä hampaiden että hiusten putoamisesta. Mutta en ajatellut niitä painajaisina. Hampaiden putoamisesta uneksiessani tutkin suutani peilin kautta ja mietin, että nyt täytyy hankkia proteesit. Hiusten pudotessa mietin, että voisin ehkä kiinnittää kalloon jotain kuituputkia. Jälkeenpäin ajattelin, että alitajunta yritti näyttää minulle painajaisia, mutta epäonnistui. Tiesin, että ongelma on korjattavissa, joten keskityin vain pohtimaan ratkaisuvaihtoehtoja. Painajaisten pitäisi päivittää pelottelukuvastoaan, muuten ne jäävät kehityksen jalkoihin.

Olen kokenut pari kertaa myös unihalvauksen. Suhteellisen mielenkiintoinen tunne. Jotkut onnettomuuteen joutuneet haluavat kuulemma mieluummin kuolla kuin elää halvaantuneena, mikä on minusta kummallista. Halvaantuminen on vain väliaikainen hidaste, ei mikään loputon painajainen. Jonakin päivänä se selkäydinvamma voidaan korjata tai kiertää. Ei aivojaan kannata heittää roskakoriin siksi, että kroppa on väliaikaisesti remontissa.


World of Warcraft predicts the future - William Sims Bainbridge kertoo tiedekonferenssista WoWissa.
There were a few casualties - poor Wayne Lutters, a colleague of mine, was eaten by a pack of hyenas when he wandered too far from the group during the conference, and another colleague drowned. But there were no real technical problems, and that's what counts to a scientist, right? -- In the drowning case, for example, even while she was dead she could still get the text. She was just floating in the water right next to where we were. She just couldn't get out of it. It happened to be during a session I was running and I just couldn't break away to solve the problem.

22.3.10

Jokapiraatinoikeus

Ahto Apajalahden ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus (WSOY) ilmestyi tänään. Osta kirjakaupasta, lue netistä, kopioi kaverilta tai lainaa kirjastosta.

ISBN: 978-951-0-36468-0
275 sivua
Hinta alle 15€ eli sopiva

17.3.10

Pysäytetty eloisuus

Mark Roth puhuu rikkivedystä, hapenpuutteesta, keinotekoisesta hibernaatiosta ja kylmässä säilymisestä.



Scott and Scurvy - Kuinka keripukin syy löydettiin, kadotettiin ja löydettiin uudelleen.
Finally, that one of the simplest of diseases managed to utterly confound us for so long, at the cost of millions of lives, even after we had stumbled across an unequivocal cure. It makes you wonder how many incurable ailments of the modern world - depression, autism, hypertension, obesity - will turn out to have equally simple solutions, once we are able to see them in the correct light. What will we be slapping our foreheads about sixty years from now, wondering how we missed something so obvious?
We feel your pain: Extreme empaths
Those with echopraxia, for example, compulsively mimic the actions of everyone they come across, and with a speed and abruptness that suggests it's a reflex rather than premeditated. -- The team struck gold when they targeted the left frontal region of the brain, an area known to be involved in motor function. "When we disrupted this area, people started to show an increase in imitative behavior," Bien says
Briton is recognised as world's first officially genderless person

6.3.10

Keinotekoista jäätä

Ben Best on the feasibility of cryonics at SENS3 - Munuaiset tuottavat virtsaa, aivot tuottavat tietoisuutta. Jäniksen munuainen on vitrifioitu, uudelleenlämmitetty ja siirretty toimivana takaisin jänikseen. Arvelen, että jäniksellä... *laittaa aurinkolasit* nousi kusi päähän. YEEEAAAHH

Cory Doctorow: Making Smarter Dumb Mistakes About the Future - Korporaatiofuturismia.
I don't know how to predict the future, and I never will. But I do know how not to predict it: don't stick to your boss's comfort zone by predicting that doing exactly what you're doing now is exactly the right thing to do forever.
The Jobs Of Yesteryear: Obsolete Occupations - Lector, Elevator Operator, Copy Boy, Pinsetter, River Driver, Iceman, Lamplighter, Milkman, Switchboard Operator, Typist In A Typist Pool, Typesetter, Telegraph Operator.
After 1900, when so-called artificial ice became generally accepted as safe...

A machine that prints organs is coming to market - Organovon 3D-bioprintteri, hinta noin $200,000.

Skinput: Appropriating the Body as an Input Surface - Sormiperkussionisteille.