22.1.08

Niin hurjaa, että saattaa jopa toimia

Methuselah Foundation raportoi saamastaan runsaasta rahallisesta tuesta vuonna 2007 ja ennakoi tulevia tutkimusprojekteja. Käynnissä olevien LysoSENSin ja MitoSENSin lisäksi tulossa ovat OncoSENS, ApoptoSENS ja AmyloSENS.

Mielenkiintoisin näistä on varmasti WILT-suunnitelmaan keskittyvä OncoSENS, koska sen pitkän tähtäimen päämäärä on syövän hävittäminen varsin radikaalilla tavalla. Syöpä ei voi kasvaa ilman telomeraasia (tai ALTeja), joten kokonaisvaltainen ratkaisu on deletoida kaikki telomeraasigeenit koko kehosta. Näin pääsemme eroon kaikista syöpälajeista.

Okei, huono puoli deletoinnissa on tietysti se, että meistä kaikista tulee telomeraasivajaita eli otamme vaihdossa toisen kuolettavan taudin (periaatteessa jonkin pahimman luokan DKC-taudin). Hyvä puoli tautien vaihdossa on kuitenkin se, että telomeraasivajausta on tulevaisuudessa luultavasti helpompi hoitaa kuin syöpää - joudut vain käymään noin kymmenen vuoden välein sairaalassa lataamassa uusia kantasoluja kuihtuneiden tilalle.

Ikävä sivuvaikutus deletoinnissa on sekin, että miehistä tulee hedelmättömiä. Mutta mikäli ei aio hankkia lapsia, sillä ei ole paljon merkitystä. Lapset voi toki hankkia myös ennen deletointia, tallettaa spermaa pankkiin varmuuden vuoksi tai käyttää ehkä kloonausta. Onko syöpä siis kannattavaa vaihtaa telomeraasivajaukseen? Jokainen punnitkoon vaihtoehtoja ennakkoluulottomasti ja päättäköön itse omalta kohdaltaan, kuten aina.

Tarkemmin tästä ja kaikesta muusta mukavasta voi lukea Aubrey de Greyn Ending Aging -kirjasta, jota saa muuten ostaa myös Suomen Transhumanistiliiton kautta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen aina parin kuukauden välein vilkaissut kuinka paljon rahallista tukea Methuselah Foundation on saanut ja jotenkin tuntuu siltä, että säätiön varat kasvavat kiihtyvällä vauhdilla. Kuinkahan hurjiksi nuo rahamäärät kasvavat parin vuoden aikana? Täytyy tosin tunnustaa, että itse olen lahjoittanut rahaa ainoastaan SIAI:lle.