31.8.04

Eläimestä elektroniikaksi

Pohdiskelua aiheesta upliftaus. Kuuluu osana projektiini, jossa yritän kirjoittaa jonkinlaisen esittelyn jokaisesta vähänkään transhumanismiin liittyvästä aiheesta. Kirjoitin pitkästi, kun ei ollut aikaa olla lyhytsanainen.

Uplifting (tai Orion’s Armin maailmassa provoluutio) tarkoittaa sitä, että eläin kohotetaan tietoiselle tasolle vaikkapa geenimuuntelua käyttäen. Käytännössä siis esim. simpanssin tai kengurun älynlahjoja lisätään niin, että ne oppivat käyttäytymään suunnilleen ihmismäisesti. Näin saadaan puhuvia koiria, kahdella jalalla käveleviä leijonia, älykkäitä delfiinejä, liskoihmisiä, kissanaisia jne.

David Brin täytyy tietysti mainita upliftingistä puhuttaessa, koska hän on kirjoittanut sen kuuluisan Uplift-trilogian. Ensimmäinen osa on suomennettu vuonna 1987 nimellä Tähtisumu täyttyy.

Entä jos eläimiä lähdetään oikeasti upliftaamaan? Heti nousee esiin kysymyksiä ja mielikuvia kammottavista moreauvilaisista kokeista. Mutta toisaalta - eikös vain olisi kiva juttu, jos kaikki eläimet puhuisivat kuten saduissa?

Parantuuko eläinten elämänlaatu upliftauksen myötä? Olisivatko ne onnellisempia, jos pysyisivät vakiovarusteltuina? Haluavatko ne muuttua itsetietoisemmiksi? Olisivatko leijona ja gaselli tyytyväisempiä, jos ne eivät olisikaan lenkkejä ravintoketjussa? Leijona voisi ehkä syödä pseudolihaa sivistyneesti lautaselta ja keskustella gasellin kanssa luontodokumenttien esiintymispalkkioista. Kyllähän elukoille pitäisi maksaa kunnon korvaukset siitä, että he suostuvat juoksentelemaan alastomina ympäri savannia kuin mitkäkin villieläimet.

Jokainen haluaa, että asiat sujuisivat helpommin. Leijona haluaa juosta nopeammin saadakseen gasellin kiinni ja gaselli haluaa juosta nopeammin päästäkseen leijonaa pakoon. Jos leijona saisi energiansa helpommin vaikkapa kasveista, sen ei tarvitsisi tappaa gaselleja. Se voisi säilyttää lihansyöntitaitonsa takataskussa kaiken varalta, mutta pitäisi uuden älynsä avulla huolta siitä, ettei tarvitse tätä taitoa kuin äärimmäisessä hädässä. Kahdella jalalla kulkeva kasvissyöjäleijona olisi aika tyylikäs otus.

Apinat ovat meitä ihmisiä lähimpänä, joten niiden upliftaus tulee ensimmäisenä mieleen. Eläinten rajallisen käsityskyvyn vuoksi ei voi tietenkään mennä kysymään apinalta, että ”kiinnostaisiko tulla upliftatuksi ja käsittää enemmän asioita?”. Eikä ole kovin kohteliasta upliftata toisia ilman lupaa, joten täytyy kysyä apinalta itseltään, haluaako hän olla apina vai jotain muuta – ja jotta asiaa voisi kysyä, täytyisi apinasta ensin tehdä ei-apina. Pulmallinen juttu. Pitäisikö apinana oloa pitää perinnöllisenä sairautena? Eli samalla tavoin kuin perinnöllisen sairauden kanssa syntynyt ihminen täytyy ”upliftata” terveeksi ihmiseksi, ja samalla tavoin kuin autokolarissa vammautunut täytyy upliftata takaisin terveeksi, myös apina täytyy upliftata takaisin ”terveeksi”?

Mutta terveys on vain jokaisen oma päätös siitä mikä on terveyttä ja sairautta. Jos apina katsoo olevansa terve, se on terve; jos ihminen haluaa olla kalju, ei kaljuuntuminen tunnu mitenkään vakavalta sairaudelta. Hankalaksi menee sitten, jos muut ovat sitä mieltä, ettei henkilö tajua omaa sairauttaan. Pitäisikö apinat sitten jättää oman onnensa nojaan ja odottaa, että ne upliftaavat itse itsensä? Pitäisikö perinnöllisen sairauden omaava ihminen jättää oman onnensa nojaan, kunnes hän itse ymmärtää sanoa olevansa sairas ja haluaa parantaa itsensä? Pitäisikö koiran ajatella olevan ”vammaisena syntynyt ihminen” ja ”parantaa” koiruudestaan? Täytyykö koira sitten upliftata vain sen vuoksi, jotta se voisi itse päättää onko se terve vai sairas?

Jos apina tai koira haluaa sitten jälkeenpäin palata takaisin eläimeksi, sillä täytyy olla tietysti oikeus paluuseen. Sama täytyy tehdä ihmiselle, jos hän haluaa downliftata itsensä ja muuttua keholtaan ja mieleltään apinaksi. Paluu juurille voisi olla opettavainen kokemus – kunhan viidakkoon ei olisi pakko jäädä. Yksi kesäloma kotieläimenä kävisi rentoutumisesta.

Alkaako tohtori Moreau kolkutella ovea vai onko vallalla Prime Directive eläinkuntaa kohtaan? ”Älä puutu alempien lajien kohtaloihin. Leijonat tappavat gaselleja, mutta emme saa puuttua niiden asioihin. Se on niiden kulttuuri.”

Tällaiset keinotekoiset rajoitukset, joiden mukaan kehittynyttä teknologiaa ei anneta kehittymättömille lajeille (eikä puututa niiden ”luonnolliseen evoluutioon”), ovat kätevä tapa pitää TV-sarjojen juonet aisoissa. Sama juttu kuin Asimovin lakien kanssa: direktiivi on keksitty, jotta sen rikkomisesta syntyisi draamaa. Todellisuudessa tällainen puuttumattomuusperiaate on aika huono juttu. Yhtä hyvin voisi katsella vierestä lajin kuolemaa sukupuuttoon. Jos minä olisin jonkin kehittyneemmän kulttuurin edustaja ja sattuisin vierailulle maapallolle, ryhtyisin heti kättelyssä antamaan avaruusaluksien piirustuksia ja elämää pidentäviä lääkkeitä. Ei se olisi sen kummempaa kuin ruoan, rokotteiden, kondomien ja vedenkeittimien lähettäminen kehitysmaihin; sehän on myös puuttumista ”luonnolliseen evoluutioon”.

Ja olemmehan puuttuneet eläinten asioihin ennenkin. Koiria koulutetaan istumaan ja kissat opetetaan käymään hiekkalaatikolla. Niistä on vuosituhansien aikana jalostettu kotieläimiä, palvelijoita ja seuralaisia; erilaisia rotuja erilaisiin tarkoituksiin. Ihmiset ovat ohjanneet niiden kehitystä läpi historian. Vain tottelevimpien ja tehokkaimpien yksilöiden on annettu lisääntyä. Ihmisiä purevat koirat on lopetettu, vain säyseimmät ratsut on säästetty. Eläimen kesyttäminen on eläimen ihmistämistä.

Eläinten muuntelu tehokkaammilla keinoilla tapahtuisi vain nopeammin ja näkyvämmin. Kesytys ei tapahtuisi enää ”itsestään ja siinä sivussa” monien sukupolvien aikana. Ihmiset olisivat tietoisia tekemästään muuntelusta ja joutuisivat miettimään vastuutaan tarkemmin sen sijaan, että eläinten muuntelu tapahtuisi niin hitaasti, ettei asiaa edes tiedosteta.

Kumpi on parempi: pakotetaan eläin toimimaan vastoin luontoaan koulutuksen avulla vai muutetaan eläimen luonto sellaiseksi, että se tekee määrätyt tehtävät hyvillä mielin? Tehdäänkö sitten eläimiä, jotka haluavat tulla syödyiksi, kuten pihvilehmä Douglas Adamsin Maailmanlopun Ravintolassa? Voisi olla mielenkiintoinen taideinstallaatio asentaa omenoihin pieni äänilaite, joka alkaisi itkemään ”Älkää syökö minua! En tahdo kuolla!” heti, kun omena on kypsynyt syötäväksi. Tuntuisi julmalta syödä itkevää omenaa, vaikka tietäisikin äänen tulevan omenaan integroidusta laitteesta.

Mutta takaisin leijonaan. Entä jos villipedolle annetaan suunnilleen ihmistä vastaava tietoisuus ja älykkyys? Eivätkö sen villit vaistot tee siitä ihmiselle vaarallista? Syttyykö sitten älykkäiden villipetojen ja ihmisten välinen sota? Syövätkö ja kiduttavatko pedot vankeja kansainvälisistä sopimuksista välittämättä? Samaa voisi kysyä vaikkapa kivikauden ihmisistä: jos teemme alkuihmisistä älykkäitä, eivätkö ne ryhdy vaistojensa ajamina tappamaan toisiaan aina vain tehokkaammin? Niin näyttää käyneenkin monin paikoin, mutta kun elämä on muuttunut helpommaksi ja ruoka on saatu riittämään, tappelut ovat muuttuneet turhaksi energiantuhlaukseksi. Älykkäät leijonat tupsahtaisivat maailmaan, missä petomainen käytös on täysin epä-älykästä.

Älykkäät apinat ovat tarpeeksi fiksuja pitääkseen villit vaistonsa kurissa ja tekevät yhteistyötä tappelun sijaan. Älykäs olento osaa katsoa itseään ja ajatella: Tarvitsen enemmän itsekuria. Minun täytyy tehdä itsestäni parempi. Tämä keho ja tämä mieli eivät riitä. Kehity, apina!

Entä sitten robotit? Pitäisikö imurirobotti upliftata ihmisen tasoiseksi, jotta sekin voisi itse päättää haluaako olla älykkäämpi robotti? Alusta asti keinotekoisiksi rakennetut robotit ovat vain työkaluja, joten yhtä hyvin voisi kysyä pitääkö vasara upliftata. Jos ei halua lemmikkirobottiaan liftata, niin ei kannata tehdä siitä niin älykästä, että se alkaa vaatia upliftausta. Mutta katsovatko tulevaisuuden superälyt sitten tähän aikaan ja päivittelevät sitä, miten pystyimme olemaan niin julmia, ettemme antaneet imurirobotin ja vasaran tulla itsenäisiksi toimijoiksi?

Ihmiset ovat siitä erikoisia, että voimme hoitaa itse oman upliftauksemme, joten minkään avaruusmuukalaisen ei tarvitse sitä tulla hoitamaan. Mutta jos joku ihmistä älykkäämpi olento kysyisi minulta, haluanko tulla upliftatuksi, vastaisin kyllä. Jos en pystyisi tekemään tällaista päätöstä, haluaisinko että minut upliftataan siksi, että kykenisin tekemään upliftaustani koskevan päätöksen? Kyllä. Jos eläimet olisivat älykkäämpiä ja ajattelisivat asiaa pidempään, ne varmaankin haluaisivat tulla upliftatuiksi. Jos lapsi olisi aikuinen, se varmaankin haluaisi tulla aikuiseksi, vaikka ei sitä vielä lapsena voisi päättääkään.

Olisiko siis pelkästään reilua upliftata kaikki eläimet? Orion’s Armissa kaikkien eläinten muuttamista älyllisiksi kutsutaan Pan-Sophontismiksi.

Mihin asti olisi sitten reilua upliftata kaikki? Eihän siinä ole mieltä, että muutetaan sääski jänikseksi tai rajataan kaikki ihmislajin nykyisen kehitystason mukaan. Minä olen ajatellut asiaa niin, että jos upliftataan niin upliftataan kanssa kunnolla: raja tulee vastaan siinä, mistä itsensä muokkaaminen alkaa. Jos lähdetään upliftaamaan vaikkapa koiraa, se voidaan upliftata ainoastaan siihen saakka, kunnes se pystyy hoitamaan itse oman upliftauksensa. Kun eläin on tarpeeksi itsetietoinen ja ”aikuinen” päättämään omista asioistaan, sille täytyy antaa sama vapaus lentää pois pesästä kuin ihmisaikuisellekin.

Entä hiiret tai hyönteiset tai kalat? Pitäisikö ne upliftata? Entä kivet? Pitäisi nekin upliftata eläviksi, jotta niilläkin olisi mahdollisuus saavuttaa täysi potentiaalinsa? Pitäisikö kaikki aine universumista upliftata samantien? Miksipäs ei, elävä ja tietoinen maailmankaikkeus voisi olla aika kova juttu. OA:ssa koko universumin muuttamista älylliseksi kutsutaan Pan-Materialismiksi.

Entä sitten yksilöiden rajat? Pitäisikö minun upliftata käteni, jotta se saavuttaisi myös tietoisuuden? Onhan se melko itsekästä käytöstä, että haluan pitää käteni tyhmänä orjana, joka vain tottelee aivojeni käskyjä. Mutta ehkä haluan pitää käteni tyhmänä lihamöykkynä ikuisesti, ihan vain eksentrisyyttäni, tai ehkä haluan itselleni puhuvan hännän. Minä päätän, ja jos ajattelen asiaa pidempään ja tarkemmin, saatan päättää toisin.

Loppujen lopuksi ihmiset päättävät itse ketä upliftaavat, koska olemme ainoa siihen pystyvä laji tällä pallolla. Jos jokin eläin päätetään muuttaa sentientiksi, se ei ole enää liftauksen jälkeen palvelija tai lemmikki tai näyttelyeläin. Sitä pitää kohdella tasavertaisena yhteistyökumppanina ja antaa elää omaa elämäänsä. Minä en ole koskaan halunnut itselleni lemmikkieläintä, koska en halua omistaa eläintä. Haluan niiden juoksentelevan vapaina, ja upliftaaminen olisi eläinten vapauden lisäämistä.

Se on joka tapauksessa varma asia, ettei eläimiä pidä lähteä upliftaamaan ennen kuin tekniikka on turvallista. Turvallisin suunnitelma voi olla se, että tehdään ensin itsestämme superälykkäitä ja mietitään ei-sentienttien lajien kehittämistä paremmalla ajalla tulevaisuudessa.


Eläimellisiä linkkejä
Betterhumans > Uplifting
To Uplift or Not To Uplift
Upliftex22
Great Ape Project
Wikipedia: Humanzee
Real hybrid animals
Hybridisation in big cats



Kommentit
Unohdettu Genesis @ 19:17:22 | 2004-08-31|
Antaisitko alienien muuttaa persoonallisuutesi paremmaksi, niin että tulisit ikäänkuin toiseksi ihmiseksi?

Yksityisetsivä @ 21:41:16 | 2004-08-31|
Periaatteessa haluaisin itse vastata omasta muokkauksestani eli haluaisin alienien muokkaavan minua vain siihen asti, että pystyn muokkaamaan itse itseäni.

Jos alienit tekisivät muokkausta, haluaisin säilyttää kopion vanhasta persoonallisuudestani kaiken varalta. Haluaisin myös tietää etukäteen, mihin suuntaan minua muokataan (nähdä ehkä simulaation tulevasta persoonallisuudestani) ja valvoa muokkausta itse askel askeleelta.

Jos minulle tarjottaisiin "sikaa säkissä" eli nopeaa persoonallisuudenmuutosta josta en tiedä mitään, en suostuisi. Alienien käsitys paremmasta persoonallisuudesta voisi olla ties vaikka mitä. Itse se on tehtävä, jos sen aikoo tehdä oikein.

Jussi @ 23:42:28 | 2004-09-01|
"Tällaiset keinotekoiset rajoitukset, joiden mukaan kehittynyttä teknologiaa ei anneta kehittymättömille lajeille..."

Miten niin keinotekoiset? Onpa sopimus käytännössä hyvä tai ei, niin en ymmärrä miksi se olisi "keinotekoinen".

"Jos minä olisin jonkin kehittyneemmän kulttuurin edustaja ja sattuisin vierailulle maapallolle, ryhtyisin heti kättelyssä antamaan avaruusaluksien piirustuksia ja elämää pidentäviä lääkkeitä."

Entä jos kyseisen sivilisaation kehitys olisi niin paljon jäljessä, että kykenisit luomaan kehittyneemmän sivilisaation laboratioriossa rakentamalla sellaisen atomeista - tai simuloimaan sellaista tietokoneessa? Kyllähän mekin voisimme mennä opettamaan simpansseille ja gorilloille viitomakieltä (ne voivat oppivat noin 200 eri merkkiä) ja sen jälkeen auttaa niitä levittämään tämä kulttuuri kaikkiin simpanssi laumoihin, mutta miksi ihmeessä niin tekisimme? Eivät ne kuitenkaan tule koskaan kehittämään mitään sellaista, mitä me emme olisi jo kehittäneet. Eikö ole paljon mielenkiintoisempaa seurata niiden tämän hetksitä käyttäytymistä jonkinlaisena esimerkkinä omasta kehityshistoriastamme?

"Ei se olisi sen kummempaa kuin ruoan, rokotteiden, kondomien ja vedenkeittimien lähettäminen kehitysmaihin; sehän on myös puuttumista ”luonnolliseen evoluutioon”."

Kehitysmaat tulevat ennemmin tai myöhemmin integroitumaan länsimaiseen elämäntapaamme. Lyhyesti sanottuna heidän elämänsä vaikuttaa meidän elämäämme (ja meidän elämämme heidän elämäänsä) niin paljon, että emme voi jättää heitä "ulkopuolisiksi".

"Kun eläin on tarpeeksi itsetietoinen ja ”aikuinen” päättämään omista asioistaan, sille täytyy antaa sama vapaus lentää pois pesästä kuin ihmisaikuisellekin."

Mutta mitä takeita meillä on siitä, että leijonien saaman vapuden mukana tulee vastuu? Entä jos "upliftatut" leijonat haluavatkin oraalisissa orgioissaan syödä kaikki maailman gasellit? Annammeko heidän tehdä sen koska he ovat "tietoisia ja vapaita"?

Jotenkin tämä kaikki kuulostaa hyvin ihmiskeskeiseltä. Niin kuin me olisimme ainoana lajina saavuttaneet jonkin maagisen rajan, jonka jälkeen olemme "vapaita". Ja toisaalta sitten meidän tulisi "upliftata" kaikki muutkin oliot, jotta he kykenisivät "päättämään omasta kohtalostaan".

Tulipa taas puurnattua. (Sori, olen jostain kumman syysta hieman ärtyneellä tuulella ja satuit osumaan tielle...)

Yksityisetsivä @ 22:41:56 | 2004-09-02|
>Miten niin keinotekoiset? Onpa sopimus käytännössä hyvä tai
>ei, niin en ymmärrä miksi se olisi "keinotekoinen".

Totta. Outo sanavalinta minulta, kun olen niin innokas keinotekoisuuden kannattaja. Huomasin, että olen ryhtynyt ajattelemaan kuolemaakin ”keinotekoisina rajoituksena” ja rajoittamatonta elinikää ”luonnollisena”. Itsemurha on ”keinotekoinen” tapa päättää päivänsä, ja jos ei halua pidentää elinikäänsä, silloin päättää päättää elämänsä ”keinotekoisesti”. Järkytys.

>Entä jos kyseisen sivilisaation kehitys olisi niin paljon
>jäljessä, että kykenisit luomaan kehittyneemmän
>sivilisaation laboratioriossa rakentamalla sellaisen atomeista
>- tai simuloimaan sellaista tietokoneessa? Kyllähän mekin
>voisimme mennä opettamaan simpansseille ja gorilloille
>viitomakieltä (ne voivat oppivat noin 200 eri merkkiä) ja sen
>jälkeen auttaa niitä levittämään tämä kulttuuri kaikkiin
>simpanssi laumoihin, mutta miksi ihmeessä niin tekisimme?
>Eivät ne kuitenkaan tule koskaan kehittämään mitään
>sellaista, mitä me emme olisi jo kehittäneet. Eikö ole paljon
>mielenkiintoisempaa seurata niiden tämän hetksitä
>käyttäytymistä jonkinlaisena esimerkkinä omasta
>kehityshistoriastamme?

Kyllä minä ryhtyisin järjestämään simpansseille heti alkuun parempia elinolosuhteita, joissa ei ole vaaraa joutua salametsästäjien uhriksi ja banaaneja riittäisi kaikille. Ja uskoisin, että simpanssit pystyvät luomaan hyvinkin mielenkiintoisia ja omaperäisiä taideteoksia.

>Kehitysmaat tulevat ennemmin tai myöhemmin
>integroitumaan länsimaiseen elämäntapaamme. Lyhyesti
>sanottuna heidän elämänsä vaikuttaa meidän elämäämme
>(ja meidän elämämme heidän elämäänsä) niin paljon, että >emme voi jättää heitä "ulkopuolisiksi".

Pitäisikö simpanssit sitten jättää ulkopuolisiksi? Jos ei auta vähäisempää sivilisaatiota omalla teknologiallaan, se on sama kuin ajaisi onnettomuuspaikan ohitse. Ehkä ajamme nykyään ohitse siksi, ettemme tunnista onnettomuuspaikkaa.

>Mutta mitä takeita meillä on siitä, että leijonien saaman
>vapuden mukana tulee vastuu? Entä jos "upliftatut" leijonat
>haluavatkin oraalisissa orgioissaan syödä kaikki maailman
>gasellit? Annammeko heidän tehdä sen koska he ovat
>"tietoisia ja vapaita"?

Jos gasellit ovat myös tietoisia, niiden syöminen lasketaan murhaksi. Jos hirvet olisivat tietoisia, lähtisitkö hirvimetsälle? Jos leijonat haluavat syödä kaikki gasellit, niitä ei ole upliftattu tarpeeksi ”kesyiksi”.

>Jotenkin tämä kaikki kuulostaa hyvin ihmiskeskeiseltä. Niin
>kuin me olisimme ainoana lajina saavuttaneet jonkin
>maagisen rajan, jonka jälkeen olemme "vapaita". Ja toisaalta
>sitten meidän tulisi "upliftata" kaikki muutkin oliot, jotta he
>kykenisivät "päättämään omasta kohtalostaan".

Mikään muu laji maapallolla ei ole saavuttanut samanlaista vapautta suunnitella ja toteuttaa asioita kuin ihminen. Me olemme saavuttaneet ”maagisen rajan”. Haluammeko pitää eläimet eläiminä vai upliftata ne? Päätös on meidän ihmisten käsissä, koska mikään muu laji tällä pallolla ei siihen pysty. Saman päätöksen voimme tehdä itsestämme: haluammeko pysyä ihmisinä vai kehittää itseämme eteenpäin? Voimme jokainen päättää siitä itse.

>Tulipa taas puurnattua. (Sori, olen jostain kumman syysta
>hieman ärtyneellä tuulella ja satuit osumaan tielle...)

Muistitko ottaa vitamiinisi? Hillitse itsesi, ota ärtymys hallintaasi ja käytä sitä rakentavasti. Kesytä eläin!

26.8.04

Steriili vai kuollut?

Eilisessä Tähtiportin jaksossa tulivat taas Aschenit vastaan ja tarjosivat tuplasti elinikää vaihdossa steriliteettiin. Vika oli vain siinä, etteivät Aschenit maininneet tästä pikku sivuvaikutuksesta etukäteen. Jos oikeasti tarjottaisiin tuplasti pidempää elinikää vaihdossa, kuka ottaisi sen vastaan? Minä ainakin ottaisin. Enhän minä aio lapsia hankkia muutenkaan, vaikka eläisin vain 100 vuotta, joten ei se mikään suuri muutos olisi.

Ja kuinkas sattuikaan, Ronald Bailey kertoo uusimmassa Methusaleh Mouse –artikkelissaan siitä oikeasti meneillään olevasta elämänpidennyksestä:

The idea is that if scientists can reliably lengthen the lives of mice, then they will be well on their way to figuring out how to do the same for people. The underlying insight is that, in a sense, humans are just big mice, since 99 percent of a mouse's 30,000 or so genes have direct counterparts in humans. -- The bad news for us humans who want to live a long but mostly normal life is that being a dwarf and sterile seems to be the main route to longevity for a mouse.

Laitetaanpa tästä taas pieni kysely pystyyn: Jos saisit 200 vuoden eliniän vaihdossa steriliteettiin, vaihtaisitko?

__ Kyllä
__ En
__ Ehkä, jos...

Niille ihmisille, jotka ovat jo ehtineet tehdä haluamansa määrän lapsia, valinta lienee helppo. Voihan sitä ensin tehdä lapsia kuin lestadiolainen ja ryhtyä steriiliksi vasta eläkeiässä. Ei se ole niin mustavalkoista kuin telkkaria töllöttämällä luulisi.

Lisää uutta lukemista Ronaldilta: Transhumanism: The Most Dangerous Idea?

Our ancestors had no wings; now we fly. Our ancient forebears could not hear one another over 1,000 miles; now we phone. And our Stone Age progenitors averaged 25 years of life; now we live 75. Thanks to our knack for technological innovation, humanity has by far the largest extended phenotype of all creatures on planet Earth. Nothing could be more natural to human beings than striving to liberate ourselves from biological constraints.

25.8.04

Post-apokalypsin jälkeen

Löytyy varmaan sellaista porukkaa, joka näkee post-apokalyptisen maailman utopiana: ihmiskunta on pienentynyt, menettänyt huipputeknologisen tietämyksensä ja palannut takaisin yksinkertaisempaan ja luonnonläheisempään elämään, käymään eloonjäämiskamppailua vedestä ja bensasta.

Kuinka paljon ihmisillä on kuvitelmia tällaisesta ”paremmasta” tulevaisuudesta, joka oikeasti olisi koko ihmiskunnan kannalta huonompi tulevaisuus? Ydinsodan tai luonnonmullistuksen jälkeen heikompiin oloihin tottuneet selviytyvät (kenties) paremmin kuin ne, jotka ovat tottuneet luksukseen, joten heikompiosaiset ajattelevat: ”Tulisipa sota, niin meikäläinen olisi vahvoilla. Tulisipa vallankumous, silloin meikäläinen näyttäisi niille. Tulisipa mellakka, niin lähtisin ryöstelemään.”

Jehovan todistajat ajattelevat samansuuntaisesti: ”Tulisipa Jeesus takaisin ja tappaisi kaikki paitsi meidät, niin se olisi hyvä juttu”. Kristittykin haluaa uskoa helvettiin, koska jos kaikki pääsisivät taivaaseen, hänen kirkossakäynneillään ei olisi mitään väliä. Silloin ei pääsisi kuoleman jälkeen naureskelemaan säälittäville syntisille: ”Olisipa ankara jumala olemassa, jotta ateisteille kävisi huonosti. Sittenpähän näkisivät, että olisi kannattanut liittyä meidän kerhoon.”

Toinen juttu on sitten ihmiset, jotka haluavat säilyttää nyky-yhteiskunnan. Kun joku ehdottaa, että muutamilla muutoksilla voisi tehdä vielä paremman yhteiskunnan, ihmiset alkavat taas ajatella omaa etuaan koko maailman edun sijaan: ”Miten minun sijoituksilleni käy uudessa yhteiskunnassa? Olenko enää samassa asemassa? Miten käy minun työpaikalleni ja rahoilleni, minun uskonnolleni ja kansalleni? Ahaa, sinä haluat uuden yhteiskunnan vain siksi, että olisit itse vahvoilla! Teidän heimonne on nyt heikoilla, haluatte viedä vallan minun heimoltani!”

Ihmismieli menee niin mielellään tähän Edo-kauden japanilaismalliin ja yrittää pysäyttää kehityksen, palata keskiaikaiseen fantasiamaailmaan. Jos joku keksisi ruudin ja höyrykoneet ja aloittaisi teollisen vallankumouksen, se pilaisi heti koko fantasiamaailman. Fantasiamaailman täytyy pysyä aina samanlaisena. Hahmojen täytyy pysyä aina samanlaisina. Kehitystä ei saa tapahtua, se pilaisi fantasian. Westerneissä sama juttu: kovien pyssysankareiden maailma häviää, kun sivistys tulee rajakyliin. Lennättimet ja rautatiet vielä kestää, mutta automobiili on jo liian moderni näky saluunan edessä. ”Pysyisipä tämä maailma, niin meikäläinen olisi vahvoilla”, miettivät revolverimiehet ja yrittävät pitää lännen villinä mahdollisimman pitkään. ”Pysyisipä työpaikkani autotehtaalla”, miettivät modernit työn sankarit, eivätkä näe maailman menevän paremmaksi, kun autotehdas lopetetaan. He ajattelevat lokaalisti, eivät globaalisti.

Toiset haluavat peruuttaa menneisyyteen, jotta olisivat vahvoilla. Toiset taas haluavat säilyttää nykytilanteen, jotta olisivat vahvoilla. Kehityksen pysäyttäminen tai peruuttaminen olisi sama kuin elää post-apokalyptisessä maailmassa.

Kuvitelkaa hetki, että Toinen Maailmansota oli apokalypsi ja elämme nyt keskellä post-apokalyptistä maailmaa. Maapallo on pienten, riitelevien heimojen täplittämä autiomaa, jossa tapellaan bensasta.


Linkkivinkki
A Brief History of The Apocalypse – Maailmanloppu tulee näköjään vuonna 4,500,000,000. Sinne asti pitäisi ainakin selvitä.


One of the characteristics of perfectionists is their "value rigidity." They refuse to let go of particular ideas, even in the face of obvious evidence to the contrary. Here is a fable illustrating the pitfalls of value rigidity, adapted from Robert Pirsig's well-known work, Zen and the Art of Motorcycle Maintenance.

The "South Indian Monkey Trap" was developed by villagers to catch the ever-present and numerous small monkeys in that part of the world. It involves a hollowed-out coconut chained to a stake. The coconut has some rice inside which can be seen through a small hole. The hole is just big enough so that the monkey can put his hand in, but too small for his fist to come out after he has grabbed the rice.

Tempted by the rice, the monkey reaches in and is suddenly trapped. He is not able to see that it is his own fist that traps him, his own desire for the rice. He rigidly holds on to the rice, because he values it. He cannot let go and by doing so retain his freedom. So the trap works and the villagers capture him.

- Perfectionism: Double-Edged Sword



Kommentit
Jussi @ 16:12:44 | 2004-08-25|
Tämä fantasia tuhon jälkeisestä paremmasta maailmasta on varsin kiinnostava ilmiö, johon WorldChanging -blogissakin on viitattu:
http://www.worldchanging.com/archives/001001.html

Oma selitykseni tälle on ihmisten tarve tuntea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Mikäli ihmiset kokevat itsensä tarpeettomiksi unelmoivat he tuhosta ja epäjärjestyksestä, sillä tuhon jälkeen rakennettaessa uutta järjestystä heillä on paremmat mahdollisuudet päästä nykyistä parempaan asemaan. (Kyse on siis jonkinlaisesta patouteneesta vihasta parempiosaisia kohtaan.)

Jos ajatellaan tätä evoluutiopsykologiselta näkökannalta (ajattele pienten klaaniyhteisöjen sosiaalisten suhteiden hierarkiaa) ei mielestäni ole yhtään mahdotonta, etteikö tämä toimintamalli voisi olla (tai ainakin olla *ollut*) jopa geenien leviämisen kannalta hyödyllinen: mikäli sinusta ei ole mitään hyötyä klaanillesi voit joko a) tehdä itsarin ja näin ollen poistamalla itsestä klaanille aiheutuvan taakan edistää omien ja klaanilaisten yhteisten geenien levitystä, tai b) rikkoa nykyset valtakuviot ja näin ollen pyrkiä parempaan asemaan, mikä taas edistämää omien geenien leviämistä.

Tämän takia meidän(?) joilla menee paremmin tulee arvostaa myös huonompi osaisia (vaikka he joisivatkin kaikki verorahamme ja vaikka heistä olisikin "vain haittaa"), koska jos emme arvosta heitä alkavat he kapinoida entistäkin enemmän nykyistä järjestelmää vastaan. Tai sitten he tekevät itsarin.

Yksityisetsivä @ 15:10:48 | 2004-08-26|
Aivan. Kun maailma näyttää menevän liian monimutkaiseksi, ihminen toivoo että olisipa maailma yksinkertaisempi, eikä sitä, että olisinpa itse tehokkaampi ymmärtämään monimutkaisuutta.

Reaktio on taistella tai paeta: ryhtyä vastustamaan uutta maailmaa tai luovuttaa ja ryhtyä alkoholistiksi. Oikea reaktio olisi oppia elämään uudessa maailmassa, tulla osaksi sitä ja parantaa sitä omalla panoksellaan vastustamisen tai pakenemisen sijaan.

Eli kuten sanoit, huonompiosaiset pitäisi saada tuntemaan itsensä tarpeellisiksi osiksi maailmaa, vaikka se tarpeellisuus olisikin vain sitä mitä jättää tekemättä, ei juo eikä riko ikkunoita. Huonompiosaisillahan se on helpointa: kun aloittaa pohjalta, kaikki siitä ylöspäin on plussaa itselle ja maailmalle.

Jussi @ 0:41:26 | 2004-08-29|
Helppoa se ei varmasti ole. Koskaan ei ole niin alhaalla, etteikö voisi vielä alemmaksi vajota ja toisaalta mitä alemmaksi joutuu, niin sitä vaikeampaa sieltä on nousta ylös.

En yhtään epäile, etteivätkö ihmiset haluaisi sopeutua, mikäli heidät hyväksyttäisiin ja heitä arvostettaisiin, mutta usein hyväksynnän saaminen vaatii sitä että heillä olisi jotain annettavaa takaisin, ja jos ei ole niin ei ole.

Näin ollen kyse ei ole vain heidän "huonoista päätöksistä", vaan paljon laajemmasta vuorovaikutusprosessista. Mikäli taas tarkoitit "väärällä reaktiolla" sitä, että tätä toimintatapaa tulisi kaikissa ihmisissä muuttaa (geneettisesti?), niin mennään tämän aiheen ja minun näkökenttäni kannalta hiaman turhan kauas tulevaisuuteen...

Yksityisetsivä @ 13:24:34 | 2004-08-29|
Tulevaisuusvisio

Poliisi löytää puistosta rappioalkoholistin ja kysyy: "Kiinnostaisiko ryhtyä selväksi ja tuottavaksi yhteisön jäseneksi? Voisimme manipuloida geenejäsi tuolla asemalla ja tehdä sinusta älykkäämmän ja vahvemman."
Alkkis: "Ei kiitos, olen mieluummin rappiolla".
Poliisi: "Nooh, kerro jos muutat mielesi. Jokainen geenimanipulaatioon suostunut saa ilmaisen lentoauton."
Alkkis: "Ei kiitos, mä olen mieluummin tyhmä alkkis."
Poliisi: "Ok, asia kunnossa."
Alkkis: "Natsisika!"
Poliisi: "No mikä nyt tuli?"
Alkkis: "Meinaatko jättää minut tällaiseksi?! Eikö yhteiskunta välitä yhtään?! Minunlaiseni loiset pitäisi ampua!"
Poliisi: "Älä nyt Esko taas rupea riehumaan."

23.8.04

Kaksi, osa 2

"Abilene" is the Texas city in the Abilene paradox. It refers to the retelling by Harvey of a lousy decision by his family. On a hot summer day, the family piled into a car without airconditioning and drove too many to Abilene to try a new diner. The heat was oppressive; the food was lousy. But no one dared to speak in those terms until later that night back home. Finally, the matriarch of the family broke the silence by complaining about the food. Then everyone chimed in with their complaint--the car was hot, it was stupid to try an unknown restaurant. It turns out that no one wanted to go in the first place, but no one said so when it mattered. Eventually, they all blamed the father for suggesting the drive.
- The Abilene Paradox

The use of the terms "collective intelligence" or "superorganism" and the analogy between web learning techniques and the way ant colonies lay out a network of trails may invite the comparison of the GB with a "hive mind", that is, a collective in which the members all think and behave the same, lacking any autonomy or personal identity. This frightening prospect is most vividly illustrated by the "Borg", the race of cyborgs imagined by the creators of the science fiction series "Star Trek". The GB, on the contrary, derives its intelligence precisely from the diversity of the people that take part in it. If everybody would make the same choices, then the GB would not be smarter than a single individual.
- The Global Brain FAQ

22.8.04

Kaksi, osa 1

"Ajattelen sitä karsimisena -- Karsin ylimääräisen, kunnes ainoastaan olennainen on jäljellä -- Ehkä se on vain yksi otos: silmä, hymy, näyttelijän vaistonvarainen ele tai korusta heijastuva valo -- usein vain pari sekuntia, joilla oli jotain merkitystä."
- Theodore Roszak, Flicker

Täydellinen teksti, kirja jossa sanaakaan ei voi muuttaa vahingon tapahtumatta, on kaikista luomuksista haurain -- Sen sijaan kuolemattomien joukkoon kutsuttu teos selviää painovirheiden tulesta, mukailluista laitoksista, välinpitämättömistä lukijoista ja väärinkäsityksistä henkeään menettämättä.
- Jorge Luis Borges, Lukijan taikauskoisesta etiikasta

16.8.04

Isoveli nukahti

Kun ihminen näkee itsensä vain käskyjä toteuttavana instrumenttina, ei tarvitse ottaa vastuuta mistään. Johtaja sanoo ”en minä mitään tehnyt, kirjoitin vain käskypaperin”. Lähetti sanoo ”en minä mitään tehnyt, minä vain toimitin käskyn”. Käskyn suorittaja sanoo ”ei se ollut minun vikani, minä vain tottelin käskyä”. Kukaan ei ota vastuuta. Se on aina JTO – Jonkun Toisen Ongelma.

Milgram Experiment – Stanley Milgramin koe siitä, kuinka hyvin ihminen tottelee auktoriteettia. Se on vain koe, ei sitä tarvitse ottaa vakavasti. Koe menee pilalle, jos et tottele. Anna mennä, minä otan vastuun.

Stanford Prison Experiment – Philip Zimbardon kokeessa toiset esittivät vankeja, toiset vartijoita. Eräät vartijat kävivät sadistisiksi. Sehän oli vain näytelmää.

The Third Wave – Ron Jonesin tarina siitä, kuinka koululaiset tutustuivat natsismiin. Perustuu tositapaukseen, mutta tarinaa on väritelty aika lailla.

Lord of The Flies – William Golding kertoo mitä tapahtuu, kun ”palataan luontoon”.


Sota on rauhaa
Vapaus on orjuutta
Tietämättömyys on voimaa

- George Orwell, 1984


The question to ask of Milgram's research is not why did the majority of normal, average subjects behave in evil (felonious) ways, but what did the disobeying minority do after they refused to continue to shock the poor soul, who was obviously in pain? Did they intervene, go to his aid, denounce the researcher, protest to higher authorities, etc.? No, even their disobedience was within the framework of 'acceptability'; they stayed in their seats, 'in their assigned place,' politely, psychologically demurred, and they waited to be dismissed by the authority. Using other measures of obedience in addition to 'going all the way' on the shock generator, obedience to authority in Milgram's research was total!.... It ought to give each of us pause as no other single bit of research has.
- Philip Zimbardo kommentoi Milgramia

14.8.04

Varo voiman pimeää puolta

Päivän teema on psykologinen sodankäynti. Mainokset, lentolehtiset, uskonnolliset saarnaajat ja poliittiset puheet tunnistetaan nykypäivänä propagandaksi, koska kohtaamme niitä jatkuvasti. Ne ovat menettäneet tehonsa, taika on kadonnut. Jos aikoo saada modernin ihmisen valtaansa, tarvitsee järeämpiä aseita. Yksi mainos ja yhden median haltuunotto ei enää riitä, tarvitaan massiivisia kampanjoita. Tarvitaan ehkä psykologinen versio atomipommista.

Psychological Operations (PSYOP) or Psychological Warfare (PSYWAR) is simply learning everything about your target enemy, their beliefs, likes, dislikes, strengths, weaknesses, and vulnerabilities. Once you know what motivates your target, you are ready to begin psychological operations.

Propaganda on tehokkainta, kun sitä ei tunnista propagandaksi. Se on mustia operaatioita, psyykkisiä iskuja ja silmänkääntötemppuja - magickia, maagista propagandaa. Taikasanoja, joilla ihminen saadaan uskomaan näkymättömiin voimiin ja käytetään sitten näitä näkymättömiä voimia ihmisen ohjaamiseen. Jos tiedät oikeat sanat, voit hallita ketä tahansa.

Maaginen loitsu, yhdeksän sanaa: ”Pirun paras temppu oli uskotella, ettei häntä ole olemassa”. Keskitason magiaa nuorille velhoille. Ei tehoa ateisteja vastaan, mutta kohderyhmässään loitsu toimii kuten pitääkin ja sehän on tärkeintä: oikeat sanat oikealle kohteelle. ”14 words to make someone love you forever”, kuten teknomaagi Galen sanoi Crusade-sarjassa. Kylästä tulee yhdessä yössä kaupunki, kun alamme kutsua sitä siksi. Jos astumme näkymättömän osavaltiorajan ylitse, aseiden kantamisesta tulee kuin taikaiskusta rangaistava teko. Piirin sisällä olet rikollinen, ulkopuolella rehellinen kansalainen.

Filippiineillä CIA syötti taikauskoisille kapinallisille huhuja metsässä liikuskelevasta vampyyrista ja järjesti sitten vampyyrin uhrin: kaapatun kapinallisen kaulaan pistettiin kaksi purujälkeä, laskettiin ruumiista veret ulos ja jätettiin se muiden kapinallisten löydettäväksi. Vietnamissa palkattiin astrologeja tekemään ennustuksia tulevista katastrofeista Vietminhin päälliköille ja ennustamaan ”yhdistymistä etelässä”. Kongossa kapinalliset saatiin uskomaan, että taikamenot tekivät heistä voittamattomia, eivätkä vastustajien luodit pystyneet vahingoittamaan heitä. Kuubassa tehtiin suunnitelma operaatiosta, jossa uskoteltaisiin kansalle Fidel Castron olevan antikristus, ammuttaisiin fosforiluoteja taivaalle ja lavastettaisiin Jeesuksen toinen tuleminen.

Idea hyväksytään paremmin, jos
- ihminen uskoo kuulleensa sen ”vahingossa” ja kontekstissa, jossa se on ”itsestäänselvä”.
- viesti tulee useista eri lähteistä, jotka vahvistavat toisiaan.
- sen kertoo a) tuttava, b) joku itseä muistuttava henkilö, c) alansa ekspertti tai d) joku, joka aloittaa viestinsä ilmaisemalla mielipiteen, josta kuulija on vahvasti samaa mieltä.
- siihen liitetään ideaa vastustavia näkemyksiä ja kumotaan ne saman tien; annetaan kuulijalle käsitys siitä, että hänelle kerrotaan asian molemmat puolet.
- luodaan käsitys siitä, että idea on hyväksytty yleisemmin kuin se todellisuudessa onkaan.

Esittämällä idean mahdollisimman suoraan saa yleisön avautumaan ja syntyy väittelyä. Jo pelkkä ideasta väitteleminen tekee ideasta todellisemman. Se luo epäröinnin ilmapiirin ja tarjoaa meemille leviämisreitin. Jos ryhdymme väittelemään asiasta, annamme ymmärtää että asiassa on jotain väittelemisen aihetta. Jos väittelyä ei synny heti, ideaa voidaan ajaa rauhassa eteenpäin siihen pisteeseen missä väittely alkaa syntyä.

Seuraava askel: lähetetään agentteja kannattamaan ideaa ja keskustelemaan siitä. Kannattaa tekeytyä kohdeyleisöksi ja uskotella, että idea sai alkunsa kansan suusta. Keskustelu pyritään siirtämään valtamedioihin ja ihmisten kuultaviin. ”Ekspertit” kertovat, ettei asia ole aivan selvä ja lisätutkimuksia tarvitaan. Riittää, että istutat pienen epäilyksen siemenen. Tämän jälkeen voidaan esittää ”uusi, vallankumouksellinen teoria”, joka synnyttää lisää kiihkeää keskustelua. Kiertele ja kaartele, puhu moniselitteisesti. Ole epämääräinen ja hämärä. Tee väittelystä niin väsyttävää, ettei kukaan jaksa enää ryhtyä siihen ja julista sitten väittely voitetuksi. Luo ilmapiiri, missä odotetaan merkityksellisen ”muutoksen” tuloa. Kun mediat kertovat tästä, yleisölle syntyy mielikuva siitä, että ”auktoriteetit” hyväksyvät idean. Alkaa vaikuttaa siltä, että vastustamalla ideaa vastustaa ”johtajia”.

Auktoriteetin aseman saavutettuaan on helppo vähätellä vastustajiaan mediassa ja stereotypisoida heidät naurettaviksi, vaarallisiksi tai molemmiksi. Huumori on tehokas väline: yksi hyvä, tarttuva vitsi voi saada aikaan enemmän asennemuutoksia kuin kymmenen vakavaa puhetta. On hyödyllistä, jos henkilön saa levittämään ideaa julkisesti (henkilö sitoutuu ideaan) ja uskomaan siihen, että hän keksi idean itse (henkilö ”omistaa” idean). Uuden idean kannattajille kannattaa tarjota psyykkisiä palkkioita; muodostaa esim. yksityinen klubi, jonne vain harvat ja valitut pääsevät. Idean aiheuttamat harmit täytyy minimoida ja jättää kertomatta.

Nuorempi sukupolvi ei tiedä idean historiaa, joten sen voi luoda itse. Kirjastot ottavat mielellään vastaan ilmaisia kirjoja. Pian idean voi ajaa läpi koulujen opetussuunnitelmaan. Oppikirjoihin voidaan lisätä, että ”erään teorian mukaan asia voi olla näinkin”. Kun idea on saavuttanut (näennäisen) valta-aseman, voidaan painaa omia oppikirjoja, joissa ”teoria” esitetään yleisesti hyväksyttynä tosiasiana. Voidaan järjestää kilpailu parhaasta esseestä, joka kertoo kuinka saavutetaan maailmanrauha, jos kaikki kannattavat ideaa. Oppilaita rohkaistaan etsimään kaikki mahdollinen tieto aiheesta - ja niinpä he löytävätkin kirjastosta paljon ”teoriaa” puolustavia kirjoja. He haluavat miellyttää tuomaristoa saadakseen palkinnon, joten he kirjoittavat mielellään esseitä ”teorian” puolesta.

Hajoita ja hallitse. Jaa kaikki ideaasi vastustavat ryhmät pieniin osiin. Laita ryhmät tappelemaan toisiaan vastaan sen sijaan, että antaisit niiden työskennellä kohti yhteistä päämäärää. Luo sekaannuksia päämääristä ja toimintatavoista. Arvostele ryhmien johtajia ja luo epävarmuutta heidän tarkoitusperistään. Luokittele luomasi ryhmät mediassa ”pieniksi tappeleviksi marginaaliryhmiksi, joista ei kannata välittää” ja luokittelustasi tulee totta. Jos vastustajat esittävät tiukempaa kontrollia, vertaa heitä natseihin; jos he haluavat vapautta, vertaa heitä hippeihin. Käytä yleisesti tunnettuja karikatyyrejä, vedä esimerkit ääripäihinsä. Tartu yksittäisiin lauseisiin ja käytä kaikkea heidän sanomaansa heitä vastaan. Puhu suoraan tavalliselle kansalle, jonka olet selkeästi erottanut näistä ”epänormaaleista”. Vetoa perhearvoihin, luonnollisuuteen tai isänmaallisuuteen (yleisöstä riippuen).

Varaudu pitkään operaatioon. Idean myyminen ja ilmapiirin muuttaminen vie aikaa, mutta etu on se, että asteittaista muutosta ei huomata. Idean toistaminen kerta toisensa perään muuttaa sen normaaliksi rutiiniksi ja siihen kiinnitetään yhä vähemmän huomiota. Minkä tahansa idean voi myydä, jos siihen panostaa tarpeeksi aikaa ja vaivaa. Totuuden voi tukahduttaa pelkällä kampanjan massiivisuudella ja äänekkyydellä. Järjestä paraateja, rituaaleja ja seremonioita. Pidä mahtipontisia puheita. Näytä hyvältä kuvissa.

Jos haluat herättää pelkoa, kutsu kampanjaasi ”mustaksi operaatioksi”. Käytä voimakkaita sanoja kuten ”rautaesirippu”, ”helvetti” tai ”psywar”. Dramatisoi ja liioittele, tee kärpäsestä härkänen. Kerro esimerkkejä, henkilökohtaiset kertomukset tehoavat paremmin kuin abstraktit ajatukset. Vedä esiin karmiva anekdootti ja yhdistä se vastustajiisi. Uhkaa ideaasi vastustavia avoimesti. Pidä korkea status, jos yleisö kaipaa sitä; esitä alistuvaa ja nöyrää, jos se saa yleisön vastaanottavaiseksi. Jos haluat motivoida taikauskoisia, kutsu kampanjaasi ”Pyhäksi Sodaksi” ja vastustajaa ”Suureksi Saatanaksi”. Jos haluat saada teoillesi yleistä hyväksyntää, sano pommitusta ”kirurgiseksi iskuksi”, ikään kuin pommilla parannettaisiin jokin sairaus. Kerro lapsille, että on hienoa tulla marttyyriksi ja räjäyttää itsensä idean puolesta. He siirtävät kertomuksen eteenpäin jälkeläisilleen, värittävät ja vahvistavat sitä. Ideastasi tulee uskonto, ideologia ja laki.

Mutta jos haluat saada ihmiset ajattelemaan itse, paras psykologinen temppu on anti-propagandan levittäminen. Tullaksesi tehokkaaksi itsenäisen ajattelun levittäjäksi, muuttaaksesi ihmisten mielen ja sitä kautta maailman sinun on tultava propagandasodankäynnin asiantuntijaksi. Taikuus toimii vain jos siihen uskoo, joten ensimmäinen temppu on saada ihmiset uskomaan siihen ja paljastaa sitten miten temppu tehdään. Jos saat yleisön ensin epäilemään ajatuksiasi ja kerrot sitten, että epäilyt osuivat oikeaan, yleisö tuntee olonsa tyytyväiseksi: he olivat oikeassa. Tee kohdeyleisölle selväksi, että mitä enemmän he ajattelevat itse, sitä enemmän he ovat sinun puolellasi.

The Psi Corps is your friend. Trust the Corps.

Muutamia linkkejä
Disinfopedia
Propaganda critic
38 dishonest tricks
History of PSYOP
Factnet list of cults
Psywar Terror Tactics
Propaganda, PR and PsyOps
Entertainment as Propaganda
Propaganda in Theory and Practise
How to Win Friends and Influence People
Shock and Awe: Achieving Rapid Dominance
The Study of Propaganda & Psychological War
Memetic Engineering: PsyOps and Viruses for the Wetware
The Use of Superstitions in Psychological Operations in Vietnam
Witchcraft, Sorcery, Magic, and Other Psychological Phenomena, and Their Implications on Military and Paramilitary Operations in the Congo


When able to attack, we must seem unable; when using our forces, we must seem inactive; when we are near, we must make the enemy believe we are far away; when far away, we must make him believe we are near.
- Sun Tzu, Art of War

13.8.04

Ihan scifiä

Minulla oli idea Tähtiportti-sarjan jaksoksi. SG-1 menisi jälleen uudelle planeetalle, joka näyttäisi autiolta. Sitten taivaalla huomattaisiin neliön muotoinen avaruusalus. Joku lohkaisisi siihen, että ”Ihan kuin borgien kuutio”, mutta tarkemmin katsoessa selviäisi, että alus onkin kaksi toisiinsa yhdistettyä pyramidialusta. Timanttialuksessa asuisi iloinen ja harmoninen kyborgikollektiivi (koko jaksohan olisi pieni satiirinen nyökäytys Star Trekin suuntaan), jonka jäsenet olisivat ihmistä vikkelämpiä ja joustavampia. Ne voisivat vipeltää seinissä ja katoissa kuin Alienit, vaikka näyttäisivät melko lailla ihmismäisiltä – paremmilta tietysti kuin ihmiset, kollektiivin näyttelijöiksi pitäisi valita huippumalleja.

O’Neilliä ja kumppaneita tulisi tervehtimään leveästi hymyilevä kollektiivin jäsen (aluksessa kun ei olisi ketään johtajaa eikä kuningatarta, joten satunnainen ensimmäinen vastaantulija toimisi ”oppaana”) ja kertoisi kollektiivista tällaista:

”Kiertelemme ympäri universumia aluksellamme ja olemme kaikki tasa-arvoisia ja jatkuvassa yhteydessä toisiimme päänsisäisillä telepatialaitteilla, elämme sovussa ja harmoniassa, meillä ei ole enää edes omia nimiä haittaamassa kommunikaatiota ja kyselemme muilta lajeilta, että kiinnostaisiko liittyä kollektiiviin? Emme pakota ketään mukaan, kyselemme vain että kiinnostaisiko liittyä, koska meillä on niin kivaa yhdessä... jne. jne.”

Tähtiporttilaiset tietysti epäilisivät tätä, mutta pelaisivat mukana ja vilkuilisivat paikkoja sillä silmällä, josko sattuisi löytymään hyödyllistä muukalaisteknologiaa ”vaihdettavaksi”. Aluksessa olisi uima-altaita, tekohiekkarantoja, palmuja ja muutenkin valoisaa paratiisin tuntua (täysin päinvastoin kuin borgien ankeassa teknokuutiossa). Kierroksen jälkeen kollektiivi ehdottaisi ihmisille, että ”Liittykää tekin kollektiiviin, se kannattaa”. Vaan ei SG-1 liittyisi. He käväisisivät välillä tukikohdassa antamassa raporttia ja palaisivat taas hieromaan kauppoja kollektiivin kanssa.

Mutta nyt kollektiivi ilmoittaisikin, että he ovat tulleet harkinnassaan siihen tulokseen, että koska he haluavat levittää rauhan ja rakkauden ilosanomaa universumiin, heidän on pakko liittää ei-kollektiiviset ihmiset kollektiiviinsa. Periaatteessa niin, että ”saatte ihan vapaasti ja omasta tahdostanne valita: liittykää tai kuolkaa!”. Nämä vaihtoehdot eivät Macgyverille kelpaa, joten tässä välissä tulee tietysti jokajaksoinen rähinä, kollektiivin supernopeat ja -vahvat jäsenet saavat turpaansa heikoilta ihmisiltä ja energia-aseet häviävät projektiiliaseille. Jakso päättyy yksinkertaisesti siihen, että aluksen uumenista löytyy koko kollektiivia ylläpitävä supertietokone, jonka SG-1 räjäyttää ja kaikki telepatiayhteydet katkeavat yhdellä iskulla ja kaikki ultrateknologia menettää tehonsa (ns. Kuolemantähti-taktiikka).

Alus tekee pakkolaskun planeetalle ja niinpä kollektiivin jäsenet saavat opetella elämään taas lihallisina yksilöinä. Tehdään viikon aikahyppy tulevaisuuteen: ihmiset auttavat ex-kollektiivia uuden elämän alkuun. Ensimmäisenä vastaan tullut kollektiivin jäsen tulee lapio kädessään ja multaa kasvoissaan kertomaan SG-1:selle, että ”Kollektiivi oli paratiisi, mutta tämä on sentään todellista elämää. Muistan jälleen mikä on oma nimeni. Nimeni on Kal-Le.” ja SG-1 hymähtelee siihen tyytyväisenä.

Loppu.

Sellainen mielipuolinen ajatus on käynyt mielessä, että pitäisi aloittaa vielä kolmaskin blogi ja laittaa sen nimeksi omaperäisesti Scifiblogi. Laittaisin sinne muistiin kaikki älyttömimmät scifi-ideani. Vuosien varrella minulle on kertynyt scifi-ideoita ja juonikuvioita varmaan satoihin tarinoihin, mutta harvoin on tullut kehitettyä mitään valmiiksi asti. Olen mennyt aina vain enemmän siihen suuntaan, että yritän toteuttaa ideoita oikeasti sen sijaan, että vain kirjoittaisin tarinoita. Toisaalta tarinoilla on erikoinen voima saada aikaan oikeita muutoksia maailmassa, joten olen vähän kahden vaiheilla. Synopsisblogi olisi kompromissi siinä välissä.

Ehkäpä en aloita enää kolmatta blogia. Kokeilen postittaa synopsiksia tähän blogiin silloin tällöin ja sekoitan niitä muihin maailmanparannusjuttuihini. Pidän sellaisista tarinoista, joissa on tuikeita läksyjä elämän eväiksi, kuten Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga -sarjakuvissa.


He who is unable to live in society, or who has no need because he is sufficient for himself, must be either a beast or a god.
- Aristoteles

8.8.04

Täällä olemisen tuntu

Jokaviikkoinen kosmisten asioiden pohdiskeluhetki päätyi taas vanhojen ideoiden ääreen: entä jos todellisuus on pelkkä simulaatio? Entä jos joku muinainen muukalaislaji on jo kauan sitten luonut universaalin superälyn? Ja entä jos tämä maailma onkin vain superälyn luoma peli, luotu juuri sinua varten? Onko elämäsi vain roolipeli, jota olet päättänyt pelata lihallisessa kehossa?

Idea on kuin silloin lapsena, kun ajatteli että muut ihmiset ovat vain näyttelijöitä ja menevät kulissien taakse tauolle silloin, kun sinä lähdet pois näköpiiristä. Kun ei katso jotain, se lakkaa olemasta.

Yksi mahdollisuus pelin luonteen selvittämiseksi on tehdä banaanitesti. Ojenna kätesi sivulle ja sano: ”Haluan banaanin”. Jos käteesi ilmestyy banaani, asut erittäin ystävällisen superälyn hallitsemassa maailmassa. Jos banaania ei ilmesty, elät joko täysin superälyttömässä maailmassa tai sitten maailmaa hallitsee epäystävällinen tai piittaamaton superäly. Luultavasti banaania ei ilmestynyt käteesi.

Entä jos olet määritellyt peliin etukäteen säännön, ettei banaani saa ilmestyä käteesi? Olet halunnut mahdollisimman todentuntuisen pelin ja määritellyt, että sinun on pakko pelata peli lävitse rajatulla varustuksella. Et ole halunnut mitään Quit-nappia. Olet lukinnut kaikki muistosi oikeasta maailmasta ja pakottanut itsesi uskomaan, että tämä simulaatio on ainoa todellinen maailma. Vain siten peli tuntuu todella realistiselta ja jännittävältä.

Mikä on sitten tämän pelin päämäärä? Tuttu sanonta on, ettei päämäärä ole tärkeä vaan matka. Joten päämääräsi on itse matka – toisinsanoen haluat pitkittää matkaa mahdollisimman paljon ja pelata peliä mahdollisimman pitkään. Haluat pelihahmosi pysyvän pelissä. Ehkä peli on historiallinen teknologiankehityspeli kuten Civilization tai Alpha Centauri ja pelin tarkoitus on rakentaa avaruusarkki tai saavuttaa transsendenssi. Ehkä pelin läpipelaamiseksi täytyy rakentaa supertekoäly.

Tai entä jos sinä oletkin vain tekoälyn ohjaama hahmo jonkun toisen tyypin pelissä? Oletkin vain peliin ennalta käsikirjoitettu tapahtuma tai satunnaiskohtaaminen. Joku muu on pelin sankari, tai ehkä tässä pelissä ei olekaan päähenkilöä. No, ei väliä – pelimaailma näyttää olevan niin avoin, että pystyt tekemään itsenäisiä päätöksiä. Satunnaishahmostasi voi kehittyä sankari.

Minulle ei siis ole väliä, onko elämä totta vai peliä. Päämääräni ovat molemmissa tapauksissa samat: pysy elossa ja pelasta maailma animoiduilta demoneilta.

Entä jos tietäisin varmasti todellisuuden olevan pelkkä peli? Silloin saattaisin huvikseni pelata vaikka voiman pimeällä puolella. Koska en tiedä varmasti, olen hyvisten puolella.

Linkkivinkki
Simulation Argument


My life is spent in one long effort to escape from the commonplace of existence.
- Sherlock Holmes

7.8.04

Epälineaarista ajattelua

Kommenteista tuli mieleen vanha arvoitus: Oletetaan, että koeputken pohjalla on hieman bakteereja. Bakteerien määrä kaksinkertaistuu joka minuutti. Tunnin kuluttua koeputki on täynnä. Missä vaiheessa koeputki oli puolillaan?

Vastausaika alkaa nyt!

Mieti! Mieti!

Mikä on oikea vastaus?

Tee valintasi!

Äkkiä, äkkiä!

Voi ei, aika loppui!

Jos vastasit, että ”puolen tunnin kohdalla”, vastasit väärin. Ajattelit lineaarisesti. Et osannut ajatella epälineaarisesti. Oikea vastaus kuuluu: koeputki oli puolillaan bakteereita 59 minuutin kohdalla. Koska bakteerien määrä kaksinkertaistuu joka minuutti, täytyi niitä olla minuutti sitten puolet vähemmän.

Tietokoneiden nopeus näyttää kaksinkertaistuvan puolentoista vuoden välein. Lisäksi näyttää siltä, että tämä kaksinkertaistuminen nopeutuu. Kuin juoksuun kiihdyttävä jättiläinen, joka kasvaa jokaisella askeleella suuremmaksi. Eräässä Aku Ankan taskukirjan tarinassa oli shakkilauta, jolla pystyi taikomaan riisiä niin, että kun laittoi yhden riisinjyvän ensimmäiseen ruutuun, seuraavaan tuli kaksi, seuraavaan neljä ja niin edelleen. Pian koko saari oli täynnä riisiä. Jos tuplaantumista ei olisi saatu pysäytettyä, saari olisi kasvanut äkkiä kaksinkertaiseksi.


Kurzweil might project that a computer will have the same mental capacity as a human in the year 2030. If the computer only has 1/8 the capacity of a human at that date, you might think that he is spectacularly wrong. However, if computer intelligence doubles every two years, then the computer will catch up six years later -- and once it catches up, it will zoom past.

Longevity has been increasing fairly rapidly for the past hundred years, from about 45 years at the beginning of the 20th century to close to 77 years at the beginning of the 21st. However, if we reach the point where longevity increases at a rate greater than one year per year, then from that point on people will live forever.
- Nonlinear Thinking

6.8.04

Mitäs se mittari sanoo?

Aina kun katson humanoidirobotteja sisältävän elokuvan, ryhdyn itsekin käyttäytymään korostetun robottimaisesti. Huomaan kaipaavani mehua, annan itselleni käskyn hakea mehua jääkaapista, menen jääkaapille, kaadan mehun lasiin, juon lasin yhdellä kulauksella ja laitan purkin takaisin – kaikki mahdollisimman tehokkaasti ja konemaisesti. Käsien ja pään liikkeet ovat nopeita ja selkä pysyy suorana. Kaikki turha kehon kieli katoaa.

Mittarinlukija tuli käymään, kun käyttäydyin näin japanilaisesti. Mies näytti tuntevan olonsa hieman epämukavaksi, kun seisoin paikoillani ja seurasin lukutilannetta. Vastailin kysymyksiin ilmeettömästi yhdellä sanalla. Retoriseen rupattelukysymykseen ”Mitäs se mittari sanoo?” vastasin pokerina että ”Piip”. Mittarimiehen lähtiessä näytin Vulcanien ”Live long & prosper” -eleen.

Köyhällä on halvat huvit.

3.8.04

Onnen kisat

Towards a posthuman sport, or a better world?

Great sportsmen are often born with some incredible talent that is a product of luck (ie, some genetic mutation or the other), though they do have to work hard, of course, to make this talent pay off. My question is: rather than leave sporting excellence to chance, what is wrong with engineering those genetic mutations ourselves, and taking our destiny into our own hands?
--
Most of us who are against doping in sport feel that way because of our belief in a level playing field. But the level playing field is an illusion, because sportspeople who excel do so not only because of the hard work they put in (after all, so many people work hard) but also because of some special talents that they are born with – and those talents come from their genes. Eero Mäntyranta was clearly one of them; so is Lance Armstrong: his heart is one-third larger than normal, his aerobic capacity twice that of you or me, and his lactic acid production (lactic acid is what causes that burning sensation in our muscles when we over-exert ourselves) far less than average. (Being born with such physical gifts, who needs drugs?) The level playing field, thus, is not impacted so much by the diligent efforts of sincere people, but by luck – the special skills that you happen to be born with.
--
Lifespans grow longer, people get healthier, the quality of our lives improves – what could be wrong with that? One hundred years from now, the humans of today will appear hopelessly primitive, and our sporting accomplishments will be meaningless. And there will be no firm boundary that separates then and now, but a gradual constant line of progress similar to, if steeper than, the paths of progress that we have taken over the last 100 years. Fukuyama speaks of our posthuman future – well, compared to the humans of 1900, we are already posthuman. Humanity is a work in progress, and we should celebrate that, instead of waiting for the paint to dry.

Current players v past players, and gene doping
Eero Mäntyranta won two Olympic gold medals in 1964. Years later scientists found the source of the Finnish cross-country skier's endurance. A genetic mutation gave his family higher than normal levels of oxygen-carrying red blood cells--higher even than could be achieved with EPO.