3.9.04

Rahaa ja toimintaa

Kaikenlaiset rahankerjääjät saavat minut yleensä erittäin skeptiseksi. Varsinkin uskontoihin liittyvät. Niistä ei koskaan oikein tiedä, menevätkö rahat oikeaan osoitteeseen vai vetävätkö mafiapomot tai uskonlahkot välistä. Yksi taskunpohjalta löytyvä euro keräykseen ei tunnu paljolta, mutta sekin on jo euron enemmän kuin ei yhtään mitään. Miljoona hälläväliä-asenteella lahjoitettua euroa tekee miljoona euroa kovaa käteistä.

Miljoonalla voi ostaa kupin ruokaa miljoonalle nälkäiselle lapselle kehitysmaassa, mutta jos ne miljoonaa euroa annetaankin teknologian kehityksen hyväksi, voidaan ehkä keksiä tapa tuottaa tarpeeksi ruokaa kymmenelle miljoonalle ihmiselle. Rahojen antaminen insinööreille ja tiedemiehille ei tietenkään paljoa lohduta juuri tänään nälkäänsä itkevää lasta, joten täytyisi pitää huolta molemmista avustussuunnista, sekä nykypäivästä että tulevaisuudesta. Päämäärähän on kuitenkin sama: ihmisten auttaminen.

Mutta aikataulun lisäksi täytyy miettiä, kumpi on luotettavampi lahjoitussuunta. Kun laittaa rahaa Afrikkaan, voi kyllä miettiä rahojen auttavan sairaita heti, mutta pitäisi olla itse paikan päällä katsomassa, meneekö raha tosiaan lääkkeisiin vai uskonnollisen propagandan levittämiseen. Jos taas laittaa rahaa teknologian kehittämiseen, tietää varmasti, ettei se auta kovin nopeasti, mutta toisaalta kehitystyötä voi luultavasti seurata paljon paremmin ja pitkällä tähtäimellä siitä on paljon suurempi apu.

Ihmiset ovat enimmäkseen itsekkäitä - ja tämä pätee sekä avustajaan että avustettaviin. Jos lahjoittaa rahaa tutkijalle, joka pitää esim. blogia tutkimuksistaan, tilannetta seuraa suurella mielenkiinnolla. Mutta jos nälänhädästä kärsivä afrikkalainen pitäisi blogia omasta tilanteestaan ja ottaisi lahjoituksia vastaan PayPalilla, kuinka moni ensinnäkään uskoisi kirjoittajaa aidosti nälkäänäkeväksi? Ja entä jos nälänhädästä kärsivä päättääkin ruokaa saatuaan liittyä armeijaan tai ryhtyä papiksi? Eihän kukaan toki halua rahoittaa näin vahingollista toimintaa.

Ihmishengen pelastaminen on tietysti hyvä juttu, mutta koko ihmiskuntaa ajatellen on tehokkaampaa sijoittaa rahansa teknologisen kehityksen nopeuttamiseen ja pelastaa ihmishenkiä sitä kautta.

Kuten Aubrey de Grey sanoo kuoleman parantamisesta:

-- the question each of us must ask is how much difference we can make. Since the main problem with curing aging soon is getting the science done, the vast majority of people can make more difference to it than to starvation in the third world simply because the latter involves overpowering enormous political and economic pressures to preserve the status quo.

Mitä itse teen ylimääräisillä euroillani? Olen ottanut tavakseni pistää kaikki turhat pikkukolikot säästöpossuun (tai oikeastaan kiikarilaatikkoon). Loppuvuodesta tyhjennän laatikon ja kiikutan kolikot pankkiin. Pankista kolikkokasa teleportataan Atlantin ylitse Singularity Institutelle. Jos asiallinen tekoäly saadaan rakennettua edes hieman nopeammin muutaman dollarin lahjoituksen ansiosta, se on jättipotti koko ihmiskunnalle. Voittomahdollisuudethan ovat paremmat kuin lotossa! Tekoälyyn sijoittaminen, varsinkin näin projektin alkuvaiheessa, on harvinaisen kätevä tapa vaikuttaa tulevaisuuteen pienellä panoksella. Kaikki ohessa tapahtuva toiminta on vain varauloskäyntien ja B-suunnitelmien tekemistä (niidenkin tekoa on kyllä hyväksi jouduttaa, ei siinä mitään).

Koska teknologinen singulariteetti on rakennusprojekti. Sitä ei vain odotella peukaloita pyöritellen.

Right now, the Singularity is the most crucial challenge facing our civilization. If the Singularity Institute can pull off their stated mission, it will make them the most important nonprofit ever organized. (Seriously!) This is something we should all be looking into. It makes me want to stand up and cheer, and pitch in.
- Carl Feynman, son of the Nobel Laureate physicist Richard Feynman

Mukava juttu Singularity Institutessa on sekin, ettei rahaa tarvitse tyhjästä antaa. Creating Friendly AI on esimerkiksi niin kova dokumentti, että yhden paperikirjan hinnan voi lahjoittaa jo pelkästään sen lukemisen ilosta. Eikä tässä vielä kaikki! Löytyy myös SL4-lista ja SL4Wiki, joiden seuraamisesta voi hyvillä mielin maksaa vaikka normaalin lehtitilauksen hinnan.

Lopettakaa siis se jatkuva rahojen lähettäminen minulle! Argh! En minä teidän rahoillanne mitään tee! Lahjoittakaa ne mieluummin SIAI:lle.

Rational Philantropy for 35 cents a day

Yksikin euro on parempi kuin ei mitään. Vaan jos sekin tuntuu liian hankalalta, niin vapaaehtoistyöhön voi ryhtyä ihan ilmaiseksi.

10 Simple Ways to Help the Technological Singularity
Singularity Institute Volunteer Opportunities

The Longevity Meme: Take Action!
Tips for Transhumanist Activists

Eikä myöskään pidä unohtaa tätä kaikkein vaivattominta avustustapaa: Folding@home

Pientähän tämä on - ja juuri siksi jokainen voi ottaa osaa ja juuri siksi pienelläkin lahjoituksella on merkitystä.


In the human case, both capitalist and authoritarian societies are composed of humans with divergent, observer-centered goals. Capitalist societies admit this, and authoritarian societies don't, so at least some of the relative inefficiency of authoritarian societies will stem from the enormous clash between the values people are "supposed" to have and the values people actually do have. The claim of "capitalist AI" goes beyond this, however, to the idea that capitalist societies are intrinsically more efficient. For example, a society of AIs competing for resources would tend to divert more resources to the most efficient competitors, thus increasing the total efficiency, while - this seems to be the scenario implied - a group of Friendly AIs would share resources equally, for the common good... Whoa! Time out! Non sequitur! The analogy between human and AI just broke down. If the organizational strategy of "diverting resources to the most effective thinkers" is expected to be an effective method of achieving the supergoals, then the Friendly AI community can simply divert resources to the most effective thinkers.
- Eliezer Yudkowsky, Creating Friendly AI

Ei kommentteja: