27.3.09

Kulttileffa eli heimoleffa

Katsoin elokuvan The Tribe (1998) uudelleen. Aika on hieman vienyt sen vaikuttavuutta, mutta tarina jäi silti kutittamaan mieltä samalla tavoin kuin ensimmäisellä katsomiskerralla.


Spoileritila.




Heimo on joukko ihmisiä, jotka pukeutuvat mustaan, kulkevat ympäriinsä yhtenä jenginä, asuvat suuressa talossa, harrastavat polyamoriaa, myyvät kustomoitua elektroniikkaa ja ottavat uusia jäseniä joukkoonsa muutaman kerran vuodessa. Ulospäin heimo näyttää aloittelevalta uskonnolliselta kultilta, mutta se on harkittu kulissi: he naamioituvat kultiksi pitääkseen vääränlaiset ihmiset poissa, esittävät myrkyllistä kuten perhoset pitääkseen saalistajat loitolla.

Heimoon liittyvälle päähenkilölle (jonka tehtävä on itse asiassa infiltroida kultti) kerrotaan alussa, että hänet viedään "laimean lähiön" kulissien taakse. Lopussa heimon oma tarina päättyy kulissien sortumiseen, kun heidän naamiovärinsä ei enää toimi. Suuryritys tuhoaa heimon kotitalon, maat otetaan väkivalloin kuin intiaaneilta.

Leffasta voi kerätä tiettyjä heimon oppeja:
1. Ketään ei pakoteta mihinkään.
2. Kaikki ovat vapaita tulemaan ja menemään.
3. Sisään otetaan vain valitut ihmiset.
4. Jokaisen on käytävä lääkärissä ja esitettävä terveen paperit.
5. Yksikin väärä ihminen ja heimo hajoaa.
6. Hajoamisen jälkeen heimo kokoaa itsensä uudelleen.

Yksinkertaisesta ja selittelemättömästä tarinasta voi vetää monimutkaisia johtopäätöksiä. Ehkä heimon päällikkönä toimiva nainen onkin suunnitellut heimon hajoamisen alusta asti ja ottaa päähenkilön mukaan juuri sen vuoksi? Ehkä hän muodostaa ja hajottaa heimoja kerta toisensa perään itsekkäistä syistä? Viimeisessä kohtauksessa uusi heimo on jälleen koossa naisen ympärillä.

Kiinnitin nyt myös enemmän huomiota siihen miten heimo tuhoaa alueella majailevan "kilpailevan" oikean kultin: he lahjoittavat kultin jäsenille huippuarvokasta elektroniikkaa, jonka avulla he voivat aloittaa uuden elämän kultin ulkopuolella. Kultin harras johtaja raivostuu tällaisesta ilmaisjakelusta, koska kukaan ei enää noudata hänen käskyjään. Rauhan ja hengellisyyden kulissi hajoaa ja alta paljastuu kontrollia vaativa tyranni.

Voisimme ajatella siltä kannalta, että nykyinen maailma on suuri ja vahingollinen kultti, jonka tiukkojen rajoitusten sisällä joudumme elämään. Vapautuaksemme kultin otteesta tarvitsemme huipputeknologiaa, joka näyttää kultin todelliset tyrannimaiset kasvot. Ja niin edelleen.

Less Wrong -ryhmäblogissa on sivuttu viime päivinä samankaltaisia aiheita: Why Our Kind Can't Cooperate, Can Humanism Match Religion's Output?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=bQRtgEIs--k&NR=1