29.6.04

Ominaisuus, bugi vai innovaatio?

Vanha sanonta kuuluu, että tarve on keksinnön äiti. Useimmiten se vain on juuri päinvastoin: keksintö on tarpeen äiti. Monetkaan ihmiset eivät tienneet kaipaavansa digikameraa tai kännykkää ennen kuin niitä sai kaupasta. Kävellessä ei tullut mieleenkään, että voisi hypätä hevosen selkään ja matkustaa nopeampaa; hevosen selässä ei tullut mieleen, että polkupyörälläkin voisi ajaa; polkupyörän selässä ei tehnyt mieli keksiä moottoripyörää; moottoripyörän selässä ei tullut mieleen haluta lentävää autoa tai rakettireppua. Kun yhteen tapaan oli tottunut, toista ei ymmärtänyt kaivata eikä kehittää. Vanha tapa riitti, joten ei ollut syytä ”ylitehdä” asioita.

Elinikää pidentävien tekniikoiden ja lääkkeiden kanssa on sama juttu: ihmiset eivät ymmärrä haluta 200 vuoden elinikää ennen kuin sellaisen saa apteekista. Ja koska suurin osa ihmisistä ei sitä ymmärrä vielä haluta, kehitys kulkee etanavauhdilla. Kun nykyihminen katsoo itseään, hän näkee noin 70-80 vuotta kestävän kehon ja pitää sitä ihan riittävänä. Hän ei pidä sitä ongelmana; hän näkee ruumiin romahtamisen ominaisuutena eikä bugina. Hän ei välitä kaivata parempaa vaan tyytyy siihen mitä saa.

Vasta sitten, kun hän näkee jonkun toisen elävän pidempään ja terveempänä, alkaa päässä raksuttaa ajatus omankin elämän pidentämisestä. Oman systeeminsä vian huomaa vasta sitten, kun joku tuo markkinoille innovatiivisemman systeemin. Vasta kun Gmail tarjosi gigan sähköpostitilaa, alkoivat asiakkaat ja muut mailipalvelut hypätä kelkkaan - eihän se pari megaa ollut mistään kotoisin; siihen vain oli tyydytty ja totuttu, kun kukaan ei tarjonnut parempaa. Gigan kanssa on tulevaisuudessa sama juttu: ei se riitä mihinkään, kun videopätkiä ja pelejä aletaan lähettää mailien ohessa. Jos Gmail ei ala vuoden-parin kuluttua tarjoamaan vähintään sataa gigaa, joku muu tarjoaa.

Sama juttu avaruudenkin kanssa - ihmiset miettivät, että eihän siellä mitään ole, ihan tylsä paikka, miksi minä sinne haluaisin? Miksi Kuuhun tai Marsiin pitäisi mennä, eihän siellä ole mitään. Tällainen osoittaa taas mielikuvituksen puutetta.

Ei kai siellä ole mitään, kun kukaan ei ole sinne mitään tehnyt!

Asiat hyväksytään sellaisina kuin ne ovat eikä mietitä mitä niistä voi tulla. ”Äiti, keksi sinä jotain tekemistä, kun minä en keksi mitään”. Vasta sitten, kun avaruusasemalla kuvataan ensimmäinen pornoleffa tai Marsissa järjestetään kraateriralli planeetan ympäri jättimäisillä rekka-autoilla, alkaa uutuus kiinnostaa. Vasta sitten tulee mieleen, että tätähän minä todella halusinkin. Suuri enemmistö ryhtyy äänestämään jaloillaan vasta sitten, kun tulevaisuus iskee päin naamaria.

Sitä ennen ihmiset nähdään vain sellaisina kuin he ovat eikä mitä heistä voi tulla.

Onko käynyt mielessä, että jos voisit palata 80-luvulle, alkaisit sijoittaa rahojasi kännyköihin kumisaappaiden sijasta? Ajattele sitten, että eläisit nyt vuotta 2050 ja katselisit taaksepäin vuoteen 2004 mietiskellen mihin olisi kannattanut silloin sijoittaa. Se ei olisi mikään suuri juttu, jota kaikki ihmiset silloin halusivat. Se olisi jokin alkutekijöissään oleva pieni juttu, jota enemmistö ei vielä edes ymmärtänyt haluta: elinikää pidentävä geeniterapia, oma nanotehdas, lentävä robottirullatuoli, telepatiaimplantti, avaruushissi, seksiandroidi, virtuaalitodellisuus tai ystävällinen tekoäly.

Tai jos pystyisit matkaamaan ajassa taaksepäin 1800-luvulle ja alkaisit sijoittaa rahaa, aikaa ja vaivaa ”eläviin kuviin”, vaikuttaisit aikalaisten mielestä hieman hassahtaneelta. ”Eläviä kuvia? Kuka niiden näkemisestä muka maksaisi, näkeehän oikeaa elämää ilmaiseksi kadulla!”

Mars ja Kuu ovat autioita paikkoja, mutta se on niiden etu eikä heikkous. Ne ovat tyhjiä vihkoja, joihin voi kirjoittaa mitä tahansa. Marsiin voi pistää pystyyn aurinkokunnan suurimman golfkentän, kaivaa tunneliverkoston, rakentaa hiekkalinnahotellin tai kupolikaupungin tai jonkin muun megastruktuurin, tai terraformata koko pallon. Tarvitaan vain visio ja pitkän linjan suunnitelma, minkä jälkeen voi kävellä takaperin nykyaikaan ja katsoa, mitä voi tehdä jo tänään. Ensin lisää elinikää ja avaruushissi, sitten muodikas turistikohde Kuuhun ja ennen pitkää toiminnan laajennus Marsin tasangoille. Ja se on vasta alkua.

Täytyy haluta sitä tuntematonta tulevaisuutta, jota emme vielä ymmärrä haluta; jota haluaisimme, jos olisimme viisaampia, tietäisimme enemmän ja ajattelisimme asioita pidempään. Temppu on siinä, että oppii näkemään ongelmia siellä missä niitä ei ole. Kun katsot kahden puun väliin ripustettua riippumattoa, älä näe sitä valmiina ratkaisuna vaan ongelmana. "Kaksi puuta? Pitäisihän yhdenkin riittää!" Katso ympärillesi ja katso itseäsi. Ala nähdä tavalliset, arkipäiväiset asiat ongelmina, jotka täytyy ratkaista. Katso autoasi tai taloasi ja näe se bugina äläkä ominaisuutena. Näe normaali elämäsi vikana, joka täytyy korjata.

Ja yhtäkkiä sinusta on tullut innovaattori.

Mutta minähän olen elämääni tyytyväinen, mikä tässä on ongelmana? Ongelmana on juuri se, että tyytyväisyys estää sinua näkemästä ongelmia, jotka näkisit selkeästi, jos eläisit pidempään, tietäisit enemmän ja ajattelisit asioita pidempään. Jos olet onnellinen, etsi ongelmia. Kun olet tyytyväinen, hankkiudu vaikeuksiin. Kerjää verta nenästäsi ja korota panoksia. Jos ikuinen elämä onnellisena tuntuu tylsältä, ongelmasi ei ole ikuinen onnellinen elämä (ja ratkaisu siihen kuolema); vaan ongelmasi on tylsyys - ja sinulla on ikuisuus aikaa ratkaista ongelma.

Ja yhtäkkiä sinulla riittää tekemistä ikuisiksi ajoiksi.


If I accept you as you are, I will make you worse; however if I treat you as though you are what you are capable of becoming, I help you become that.
- Johann Wolfgang Von Goethe

Love requires that we see beyond the flaws that live within the children we teach. Love requires that we see what they can become.
- Richard Sagor



Kommentteja
Jussi @ 16:52:51 | 2004-06-30|
Ikuinen onnellinen elämä kuulostaa minusta ihan hyvältä. Ongelma on vaan siinä, että jotkut tyhmät innovaattorit menevät keksimään traktorin, eikä kukaan enää osaa arvostaa minun heppavetoista auraani...

On tärkeää ymmärtää miksi osa ihmisistä vastustaa muutosta ja (moraalisena ihmisenä?) ottaa tämä myös huomioon omassa toiminnassaan.

Eikä aina kannata tavoitella kaikkea heti. Jos esim. 60-luvun järjettömään kuun "valloitukseen" ei olisi tuhlattu kaikkia rahoja, oltaisiin niitä voitu käyttää paljon tuotteliaampaankin tutkimukseen. Kyllähän sen kuun kerkeää valloittamaan myöhemminkin - ja murto-osalla alkuperäisistä kustannuksista.

Markku @ 11:33:40 | 2004-07-02|
Tuo avaruudenvalloitusmania on kyllä yksi tyhmimmistä päähänpinttymistä, joihin voidaan rahaa tuhlata. Toisten taivaankappaleiden hyötykäyttöön vaaditaan sellaista teknologiaa, jota ole olemassa vielä luultavasti 100-200 vuoteen. Luultavasti tarvitaan vahvaa nanoteknologiaa, jotta ei tarvitsisi kuljettaa Maasta hirvittävän kalliisti tonnikaupalla välttämättömiä tarvikkeita ja jotta osa raaka aineista ja välttämättömät tarvikkeet voidaan itse tuottaa paikan päällä. Nykyistä huomattavasti parempaa tekoälyä tarvitaan robottien ohjaamiseen ainakin kaikkialla Kuuta kauempana, jossa radioviestien hitauden takia minkäänlainen kaukoläsnäolo ei tule kysymykseen. Älyn algoritmisesta esittämistavan kehittämisessä ei ole päästy kunnolla alkuunkaan, vaikka on 30 vuotta sitkeästi yritetty. Mooren lakikaan ei tässä asiassa suoraan auta.

Tuhlatkoon kiinalaiset vain rahojaan miehitettyihin avaruuslentoihin ihan niin paljon kuin haluavat. Niihin ei oikeasti ole tarvetta kuin vasta joskus kaukaisessa utooppisessa tulevaisuudessa. Siihen asti miehittämättöimstä avaruuslennoista saadaan samalla rahalla kertaluokkia enemmän hyötyä.

Yksityisetsivä @ 16:08:27 | 2004-07-02|
Mutta täytyy ottaa huomioon eksistentiaaliriskit. Meillä on tällä hetkellä kaikki munat samassa korissa, ja jos korille tapahtuu jotain, koko suku menee samassa rysäyksessä. Olisi hyväksi levittäytyä muille planeetoille mahdollisimman nopeasti ja jakaa riskejä. Ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että "onhan tässä aikaa ja ei kai tässä mitenkään käy, kun asiat ovat tähänkin asti sujuneet".

Ja juuri tämän takia kannattaisi kehittää sitä vahvaa tekoälyä ja vahvaa nanoteknologiaa mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti. Koskaan ei tiedä mistä musta joutsen iskee. Täytyy hoitaa homma niin, että tarvittavan teknologian aikaansaamiseen menee mieluummin se 100 vuotta kuin 200 vuotta, tai mieluummin 10 vuotta kuin 20 vuotta.


"The greatest flaw in the commission's mandate, regrettably, mirrors one of the greatest flaws in modern society: it does not understand risk. The focus of the investigation should not be on how to avoid any specific black swan, for we don't know where the next one is coming from. The focus should be on what general lessons can be learned from them. And the most important lesson may be that we should reward people, not ridicule them, for thinking the impossible. After a black swan like 9/11, we must look ahead, not in the rear-view mirror."

http://www.edge.org/3rd_culture/taleb04/taleb_indexx.html

Markku @ 16:43:47 | 2004-07-02|
Minun pointtini onkin juuri se, että resurssien tuhlaaminen avaruuskilpailuun nykyisellä surkealla teknologialla, on tuhlausta, joka ei millään tavalla edistä avaruustutkimukselle ja -matkailulle asetettuja pitkän aikavälin tavoitteita vaan todennäköisesti jopa jossain määrin toimii niitä vastoin. On aivan totaalista ja vahingollistakin haihattelua yrittää perustella miehitettyjä Mars-lentoja seuraavan 50-100 vuoden aikana vedoten "eksistentiaaliriskeihin".

Yksityisetsivä @ 19:17:20 | 2004-07-02|
Eli olemme samaa mieltä siitä, että resursseja täytyisi käyttää paremman teknologian kehittämiseen, ja tätä parempaa teknologiaa tulisi käyttää avaruuden valloitukseen. Sinusta vain on haihattelua olla huolissaan siitä, että olemme tällä hetkellä kaikki juuttuneet samalle pallolle ja vailla teknologiaa, jolla päästä pois. Minusta se on riski.

Jussi @ 13:12:07 | 2004-07-05|
Totta kai se riski on olemassa, mutta kuten sanottua, tuhlaamalla rahoja hyödyttömään avaruusmatkailuun vain kasvatamme tätä riskiä. Nämä rahat voitaisiin käyttää paljon paremmin uuden teknologian kehitykseen jonka avulla avaruusmatkailu voitaisiin myöhemmin todella aloittaa.

Ja toisaalta luulisi sinun singulariteetistä pauhaavana ymmärtävän, että seuraavan 100-200 vuoden aikana tapahtuva kehitys on niin valtavaa, että todennäköisyys esim. meteoriitin aikaan samaan ihmiskunnan tuhoon on lähes olematon. Jo sekin vaihtoehto, että ihmiskunta "kutistuu" niin pieneksi, että leviäminen tulee tarpeettomaksi, on minusta paljon todennäköisempää.

ps. Miksi singulariteettiä kutsutaan singulariteetiksi? Mitä singulariteettistä (viitaten matematiikkaan ja fysiikkaan) ekponentiaalisessa kehityksessä on?

Yksityisetsivä @ 19:17:37 | 2004-07-06|
>Totta kai se riski on olemassa, mutta kuten sanottua,
>tuhlaamalla rahoja hyödyttömään avaruusmatkailuun vain
>kasvatamme tätä riskiä. Nämä rahat voitaisiin käyttää paljon
>paremmin uuden teknologian kehitykseen jonka avulla
>avaruusmatkailu voitaisiin myöhemmin todella aloittaa.

Aivan, mutta kuka sanoo, että "tänään teknologia on viimeinkin niin kehittynyttä, että voidaan lähteä avaruuteen"? Teknologinen kehitys ja avaruuden valloitus tapahtuvat käsi kädessä ja syöttävät toisiaan. Ei ole määritelty mitään rajaa, että tämän keksinnön jälkeen lähdetään. Minun mielestäni kannattaisi lähteä mieluummin vähän liian aikaisin kuin vähän liian myöhään.

>Ja toisaalta luulisi sinun singulariteetistä pauhaavana
>ymmärtävän, että seuraavan 100-200 vuoden aikana tapahtuva
>kehitys on niin valtavaa, että todennäköisyys esim. meteoriitin
>aikaan samaan ihmiskunnan tuhoon on lähes olematon. Jo sekin
>vaihtoehto, että ihmiskunta "kutistuu" niin pieneksi, että
>leviäminen tulee tarpeettomaksi, on minusta paljon
>todennäköisempää.

Meteoriitti on pieni riski, mutta sitä on hyvä käyttää esimerkkinä riskistä sen konkreettisuuden vuoksi (ja riski se on pienikin riski). Suurempia riskejä ovat ultrateknologiaan liittyvät riskit, joiden vuoksi olisi tosiaan hyvä tehdä varmuuskopioita ihmiskunnasta ja sijoittaa ne eri paikkoihin.

Minusta "collapsarity" eli ihmiskunnan kutistuminen pieneen tilaan tapahtuu yhtä aikaa laajenemisen kanssa. Turha valita, jos voi tehdä molemmat. Ainakin jos minä olisin superäly, niin kehittyisin mieluummin molempiin suuntiin.

Friendly AI:na velvollisuuteni olisi lähettää kopioita itsestäni joka puolelle maailmankaikkeutta, jotta voisin olla ystävällinen kaikille olennoille maailmankaikkeudessa, aakkosjärjestyksessä. Kutsun tätä näkemystäni "Friendly Wowbagger-AI:ksi". Arthur Dentille olisin ystävällinen vahingossa kaksi kertaa.

>ps. Miksi singulariteettiä kutsutaan singulariteetiksi? Mitä
>singulariteettistä (viitaten matematiikkaan ja fysiikkaan)
>ekponentiaalisessa kehityksessä on?

Vernor Vingen määritelmä on, että teknologisessa singulariteetissa tulevaisuudenkuvat romahtavat kuten nykykäsitykset fysiikasta romahtavat mustassa aukossa. Singulariteetti on se kohta tulevaisuudessa, jonka toiselle puolelle ei pysty näkemään nykyisellä ihmisälyllä.

http://singinst.org/intro/singularity.html

Nimi kuin nimi. Se on sattunut vakiintumaan käyttöön.

Jussi @ 15:20:20 | 2004-07-07|
> Aivan, mutta kuka sanoo, että "tänään teknologia on
> viimeinkin niin kehittynyttä, että voidaan lähteä
> avaruuteen"?

No mutta kyllä kai kaikki kuulentoihin yhtään rationaalisesti suhtautuneet tieteilijä ovat tienneet, että niiden tieteellinen (=tieteellistä kehitystä edistävä) hyöty on ollut varsin olematon verrattuna niihin kulutettuihin rahoihin.

Kysehän oli lähinnä amerikkalaisten egon buustaamisesta, ja sellaisenaan tietysti varsin onnistunut projekti.

> Singulariteetti on se kohta tulevaisuudessa, jonka toiselle
> puolelle ei pysty näkemään nykyisellä ihmisälyllä.

Kiitos selvennyksestä.

Tommi(pommi) @ 15:31:19 | 2004-07-07|
Kun puhutaan jonkin panoksen tieteellisestä hyödystä, kannattaisi pohtia verrattuna mihin. Tietääkseni kuulennot olivat oikein kätevät ja hyödylliset, koska niihin uhrattua rahaa ei kuitenkaan oltaisi käytetty viisaammin.

Jonkun Mars-reissun vastustajat voisivat muistaa, että huonosti perustellut sijoitukset vaikkapa maailmankaikkeuden matkailuun ovat pois pikemminkin muusta huonosti perustellusta kuin paremmin perustellusta.

Tieteessä on sellainen ikävä puoli, että se tuottaa uutta tietoa. Siksi sitä ei voi totuudenmukaisesti mainostaa tulevien ihanuuksien mukaan. Tieteessä on vitsinä, ettei oikeasti tiedetä mitä tuloksia tutkimus tuottaa. Tästä syystä hoi polloin tukea ei varmasti koskaan saada puhtaalle tieteelliselle tutkimukselle. Parempi on tehdä tunteisiinvetoavia suuria projekteja, jotka sitten tuottavat sivutuotteenaan tietoa.

26.6.04

Tapaaminen luusahan kanssa

Borg Like Me? – Gareth Branwynin artikkeli totaalisen hipistä lonkkaimplantistaan.

But then I got to fondle the hardware. During the initial visit with my orthopedic surgeon, he brought in an implant for me to play with. It was a gorgeous, awe-inspiring piece of modern machinery - almost Zen-like in its shining simplicity and austere precision. The cementless implant technology my doctor's clinic uses was co-developed by them and has been implanted into thousands of patients. The description of the implant reads like something from a William Gibson novel. I now sport a Duroloc(r) 100 acetabular titanium cup with sintered titanium beads for in-bone growth adhesion. I have a bleeding-edge Marathon(r) polyethylene liner with irradiated cross-linked polymers for tighter bonding and longer wear rates. My Prodigy(r) brand stem has a 28mm cobalt-chrome head and a cobalt-chrome femoral component with sintered cobalt-chrome beading for bone in-growth fixation. Where 2001's HAL 9000 was fond of telling people that he was made at the H.A.L. plant in Urbana, Illinois, I can now boast that part of me was manufactured by DePuy Industries of Warsaw, Indiana.
[via BoingBoing]


Muuta
Dragon Runner – tiedustelurobotti kovaan käyttöön.
Muskeligeeni – myostatiinigeeniä säätämällä saa bodarin lihakset.
Brotron Gallery – Greg Brotherton tekee robottiveistoksia.

Start kissing robot ass now

22.6.04

Kosminen Woodstock 2

"SpaceShipOne, Government Zero"

Mitä teki Mike Melvill avaruudessa? Veti taskustaan kourallisen M&M-karkkeja ja katsoi kun ne leijuivat painottomuudessa.

Burt Rutan kommentoi: “We have redefined space travel as we know it -- It can be done by a small company operating with limited resources and a few dozen dedicated employees.”

SpaceShipOnen rahoittajana toimii miljardööri-scifinörtti Paul G. Allen – mies, joka oli perustamassa Microsoftia Bill Gatesin kanssa, ja jonka nykyinen Vulcan-yhtiö on mm. Science Fiction Museumin, Flipstart PC:n, BrainAtlaksen ja Project Halon takana. Lisäksi Allen rahoittaa SETI-projektia. Jos itse olisin miljardööri, niin sijoittaisin rahojani suunnilleen samansuuntaisiin kehitelmiin.

How SpaceShipOne Works


One of the interesting things to me about our spaceship is that it is a mechanical vehicle, just as is an automobile. If you own an automobile, you realize that you must put oil and gas into it, and you must put water in the radiator and take care of the car as a whole. You begin to develop quite a little thermodynamic sense. You know that you’re either going to have to keep the machine in good order or it’s going to be in trouble and fail to function. We have not been seeing our Spaceship Earth as an integrally-designed machine which to be persistently successful must be comprehended and serviced in total.
- R. Buckminster Fuller, Operating Manual For Spaceship Earth

21.6.04

Kosminen Woodstock

Maailman ensimmäinen yksityisrahoitteinen miehitetty avaruuslento on tapahtunut! Jabadabaduu! SpaceShipOne!

And so it begins...

18.6.04

Exoskeletonit

Humanoidirobottien lisäksi alkavat ulkoiset robottitukirangat tulla muotiin.

BLEEX – se Berkeleyn exoskeleton.
The Robot Suit – Yoshiyuki Sankain loistavasti nimetty exoskeleton.
Power Assist Suit – Keijiro Yamamoton exoskeleton.
Robotic Exoskeleton – Stephen Jacobsenin Sarcos-yhtiön exoskeleton.

Nyt kun suomessa on keksitty Exote Armour ja nanomateriaaleista saa kudottua pian kevythaarniskoita sotilaille, niin ritarihaarniskat voivat tehdä comebackin – ainakin siihen asti, kunnes laseraseet tekevät näistäkin haarniskoista turhaa painolastia.

Stelarcin hämähäkkiexoskeleton, juoksuhärveli Springwalker ja joku noista neljästä exoskeletonista pitäisi yhdistää toisiinsa. Ja ehkä vielä lisäksi Aliens-leffan Powerloader. Siinähän on jo hyvä alku mechwarriorille.

Engadget ennustaa, että tämän vuoden olympialaiset ovat viimeiset, joissa kilpailee ei-modifioituja ihmisiä. Geenidoping yleistyy, kaikki maailmanennätykset rikotaan eikä kukaan tiedä ketä on modifioitu ja ketä ei. Myöntäkää pois - mutanttiolympialaisia olisi paljon hauskempi seurata kuin otsa kurtussa ähkiviä normaali-ihmisiä. Toivottavasti tämä ylioptimistinen ennustus toteutuu kaikista enemmistön yök-reaktioista ja hitaasti kääntyvistä byrokratiamammuteista huolimatta.

Superihmisiä robottihaarniskojen sisässä. Siinä on positiivinen tulevaisuusvisio.


Muuta
Minimoottoripyöriä – minä hankin sitten nahkatakin ja ajelen miniharrikalla.
Bruce Sterling höpöttää omiaan singulariteetista 90 minuuttia (MP3). Ajantuhlausta.

17.6.04

Uutiskooste

Hermostimulaattori-implantti – Masennuksesta kärsivät voivat kohta asentaa hermoja kutkuttavan implantin niskaansa. Implantin asentaminen vie vain tunnin ja sitten masennus onkin tipotiessään! Implantteja valmistaa Cyberonics. Pahus, olisinpa masentunut että saisin implantin...

Biolämpöpatteri-implantti – Patteri, joka lataa itseään ihmisen ruumiinlämmöllä. Näin sydämentahdistimella käyvien potilaiden ei tarvitse juosta sairaalassa vaihtamassa patteria muutaman vuoden välein. Pattereita kehittää Biophan Technologies.

Genesis Pathfinder – Multimiljonääri Robert Bigelow aikoo rakentaa pumpattavan avaruushotellin. Kun NASA heitteli TransHab-suunnitelmia roskikseen, Bigelow kävi penkomassa ne sieltä esiin ja aloitti oman projektinsa. Testilaukaisua suunnitellaan ensi vuodeksi, ja jos homma sujuu hyvin niin avaruushotelli on kiertoradalla 2006.

Atomi on teleportattu ensimmäistä kertaa. Kvanttitietokoneet ja Star Trekiltä näyttävä tulevaisuus ovat taas askeleen lähempänä.

Aivot oppivat kuten robotit: "The results were astounding," says study co-author Peter Dayan. "There was an almost perfect match between the brain signals and the numerical functions used in machine learning," he says. This suggests that our brains are following the laws of artificial intelligence.


Vinkki
Tämä on järisyttävän hilpeää: Nickelback –bändin vanha hitti ja uusi hitti on yhdistetty niin, että toinen kuuluu vasemmasta kaiuttimesta ja toinen oikeasta. Ja ne kuulostavat aivan samalta!
[via Monochrom]

16.6.04

Ornitoptereita

The Ornithopter Zone - Siipiään läpyttäviä lentokoneita.

Ornitoptereista lukeminen näinä aikoina, kun ensimmäinen yksityinen miehitetty avaruuslento saattaa tapahtua ensi maanantaina, tuo aika kesäisen olon.


"Mysticism" often just starts out as temporal lobe epilepsy. It enriches your life no more than the bright lights you see if you hit your head with a hammer. It may well be that the brain damaged have had more effect on human civilization than any other single group of people in history. It sure would explain a lot.
- Steve Van Sickle

15.6.04

Kehon ulkopuolella

Mitä jos kiinnitetään auton perään kamera, joka kuvaa autoa jostakin parin metrin korkeudesta ja annetaan kuskille lasit, joista hän näkee kameran kuvan? Autoa voisi ajaa kolmannesta persoonasta kuin rallipeleissä. Tai mitä jos laittaisit lentävän kameran seuraamaan itseäsi ja ”pelaisit” itseäsi kolmannesta persoonasta? Se olisi kuin teknologinen OBE-kokemus (Out-of-Body Experience) eli TOBE. Lentävän kameran avulla voisit zoomailla vapaasti ja katsella omaa selkääsi niin korkealta kuin haluat. Jos kamera nousisi tietyn korkeuden yläpuolelle, kuva voisi vaihtua (saumattomasti) satelliittikuvaan alueesta, jolloin edelleen zoomatessa syntyisi illuusio siitä, että olet noussut kiertoradalle asti.

Entäpä jos kamera seuraisikin humanoidirobottia ja olisit itse kotona ohjaamassa sitä? Voisit istua virtuaalipuku ja -lasit päässä ja ohjata robottia kuin olisit sen sisällä (telepresenssi eli etäläsnäolo) Näkisit ja kuulisit kaiken mitä robotin aistit näkisivät ja kuulisivat. Robotti voisi olla minkä kokoinen tahansa, jättiläinen tai kääpiö. Se voisi muistuttaa Star Warsin R2-D2:sta tai Star Trekin Dataa - mikä nyt sattuu asiakasta miellyttämään. Voisit kuljeskella ympäriinsä sota-alueella tai Marsin pinnalla ikäänkuin olisit itse siellä. Ihmiskehosi olisi kotona, mutta mielesi olisi robotin sisällä. Illuusio olisi aika täydellinen.

Entä jos ohjaimet yhdistettäisiin suoraan aivoihin? Sairaalassa makaava halvaantunut potilas voisi liikkua telepresenssirobotin avulla ympäriinsä ja hoitaa töitään ja kotiaskareitaan sillä aikaa, kun keho makaa koneisiin kiinnitettynä sängyssä. Kotona liikuskelevaa telepresenssirobottia kohdeltaisiin kuin perheenjäsentä, koska sehän olisi perheenjäsen. Robotti-isi istuisi sohvalla kuten aina ennenkin ja katselisi televisiota. Entäpä jos halvaantunutta kehoa ei pystyisi korjaamaan? Silloin potilas eläisi koko elämänsä robotin sisällä. Hän voisi tottua tilanteeseen ja alkaa jopa kuvittelemaan, että mieli on todellakin robotin sisässä, uploadattu pois lihallisesta kehosta.

Lihallinen keho olisi aika hyödytön, jos halvaantumista ei voisi korjata. Aivot voisi siirtää samantien nestesäiliöön robottiohjaimineen, koska alkuperäinenkin pääkallo olisi muuttunut pelkäksi nestesäiliöksi. Potilas olisi yhtä tyytyväinen kuin ennenkin ja hankkisi innoissaan hardware-päivityksiä robottikehoonsa. Jos Matrixin Neo olisi ollut halvaantunut, hän olisi luultavasti jäänyt mieluummin virtuaalitodellisuuteen kuin laskenut liukumäkeä pitkin rapakkoon.

Jos omistaisit useampia erilaisia robottikehoja, mielesi voisi hypätä robotista toiseen. Yhden robotin voisi lähettää vaikkapa postissa Bahamasaarille. Mielesi voisi hyppiä satelliitin kautta Bahamalle ja takaisin hetkessä. Jos et viitsisi lähettää omaa robottiasi, lomakohteet voisivat vuokrata robottikehoja mielituristeille: halpamalli olisi kuin Mars-mönkijä ja luksusmalli lähempänä Terminaattoria. Kun hiekkarannalla kuljeskeluun tympääntyisi, voisi siirtyä takaisin kotiinsa (ellei robottikehon palauttamisesta tiettyyn paikkaan ole etukäteen sovittu) ja seuraava mielituristi ottaisi lomarobotin hallintaansa. Sitä saattaisi löytää itsensä oudoista asennoista, oudoista paikoista ja oudoista kehoista.

Telepresenssin tapauksessa ihminen siirtää mielensä robottiin ja katselee robotin silmin todellisia maisemia. Virtuaalitodellisuuden tapauksessa ihminen siirtää mielensä keinotekoiseen todellisuuteen ja katselee virtuaalimaisemia. Kun nämä yhdistetään, mieli voi siirtyä virtuaalitodellisuudesta todellisuuteen ja takaisin tuosta vain - liikkua ympäriinsä langattomasti ja siirtyä minne tahansa maapallolla; katsella ja kuunnella ympäristöään kaikista valvontakameroista ja kännyköistä (omnipresenssi).

Voit viettää suurimman osan ajastasi avatarina virtuaalitodellisuudessa ja sisustaa omaa Sims-blogiasi. Muut naapuruston Sims-bloggaajat voivat käydä vierailulla päivittäin ja vilkaista, millaisia kuvia ja tekstejä naapuri on ripustanut tänään kotinsa seinille tai millaista musiikkia löytyy isännän virtuaalilevyhyllystä (virtuaalimusiikkia soitetaan tietysti virtuaalivinyyliltä). Kuka nyt kenenkään oikeassa kämpässä haluaisi käydä päivittäin päiväkirjaa lukemassa? Sims-huvila olisi paljon mukavampi paikka. Sieltä voisi sitten poistua halutessaan todelliseen maailmaan ja liikuskella valtavana robottialuksena avaruudessa.

Kelataan vähän taaksepäin: halvaantuneen potilaan kehoa ei tietenkään jätetä halvaantuneeksi. Rikki menneet orgaaniset osat korvataan kyborgiosilla ja laitetaan potilas kuntoutukseen opettelemaan niiden käyttöä. Ja kun yhä useammat orgaaniset osat alkavat iän myötä osoittaa hajoamisen merkkejä, nekin korvataan kyborgiosilla aivolohkoja myöten. Halvaantuneesta kehosta on näin tullut itsestäänkin lomarobotti. Kun potilaan mieli vaeltaa ympäri maapalloa robotista toiseen, vain hän itse muistaa mikä roboteista on hänen alkuperäinen kehonsa. Ehkä hän voi lainata alkuperäistä robottikehoaan muille vaeltaville mielille siksi aikaa, kun sisustaa Sims-blogiaan.

Se on itsestä kiinni. Sitä joko antautuu teknologian vietäväksi tai alkaa aktiivisesti rakentamaan itsestään uutta elämänmuotoa.


Robottilinkkejä
Personal Satellite Assistant - NASA:n jedipallo.
Robonaut – NASA:n Boba Fettiä muistuttava telepresenssirobotti.
Chroino – Jälleen uusi humanoidirobotti.
Lemur – Hämähäkkirobotti.
Spybot Climber – Kauko-ohjattava seinärobotti.

Muita hauskoja ideoita Halfbakerystä:
Plug and Play Body Parts
Replace ears with hands
Human Macro
Vibrating Breast Implants
Watch’em Rot.com


Watching John with the machine, it was suddenly so clear. The terminator wouldn't stop, it would never leave him. It would never hurt him or shout at him or get drunk and hit him or say it was too busy to spend time with him. And it would die to protect him. Of all the would-be fathers that came over the years, this thing, this machine, was the only thing that measured up. In an insane world, it was the sanest choice.
- Sarah Connor, Terminator 2

14.6.04

Päinvastoinpäivä

Valmistauduin Päinvastoinpäivään jo lauantai-iltana laittamalla tyynyn jalkopäähän. Sunnuntaiaamuna pyörin sängyssä yhteentoista asti ja katsoin TV:stä animaatioita. He-man oli kova sana silloin, kun minä olin nuori. Hauska nähdä, että nykyajan nuorisoakin turmellaan samalla tavoin. Turtleseihin en päässyt samalla tavalla mukaan.

Söin oikeinpäinruokaa, mutta tavoistani poiketen kuuntelin hittiradiokanavaa. Turruttavaa jumputusta, mutta pari hyvää biisiä seassa. Sitten annoin itselleni luvan avata tietokoneen ja vierailin sivuilla, joilla en yleensä käy: uskonnollisia julkaisuja ja sen sellaista. Tutustuin vastapuolen ajatuksenjuoksuun ja sääliksi kävi. Vilkaisin myös muutamaa top-listan häntäpäässä olevaa blogia. Ei mitään erityisen mielenkiintoista.

Ykköseltä tuli geishadokkari, josta katsoin loppuosan. Sitten tuli hyvä Dino De Laurentiis –dokumentti, mutta sen olin katsonut jo aikaisemmin. Auringonlaskun Katua katsoin sitten kakkoselta, ihan mukava leffa.

Käväisin pyörälenkillä ja käännyin aina päinvastaiseen suuntaan kuin teki mieli. Päädyin tehdasalueelle.

Ilta meni sitten kavereiden kanssa aika oikeinpäin, mutta kotiin palattuani otin itseäni niskasta kiinni ja palasin väärinpäisyyteen. Valvoin kolmeen asti yöllä, katsoin videoita ja luin omituisia artikkeleita netistä. En laittanut niitä mihinkään muistiin. Sitten pesin hampaat ja menin nukkumaan oikeinpäin.

Opettavainen päivä. Ensi vuonna taas uusiksi.

11.6.04

Ilmoitusasia

Itselleni suomin valtuuksin julistan sunnuntain 13. kesäkuuta eli ylihuomisen olevan Väärinpäinpäivä.

Sunnuntaina kaikkien täytyy tehdä asiat päinvastoin kuin yleensä. Aina kun huomaatte toistavanne rutiinia, rikkokaa rutiini ja tehkää jotain poikkeavaa.

Tee harkittu päätös:
- Jos heräät normaalisti kello yhdeksän, sinun täytyy Väärinpäinpäivänä nousta klo 7 tai 11.
- Jos juot kahvia, Väärinpäinpäivänä sinun täytyy juoda pelkkää teetä.
- Jos menet töihin omalla autolla, Väärinpäinpäivänä sinun täytyy mennä pyörällä tai bussilla.
- Jos sataa vettä, Väärinpäinpäivänä sinun täytyy unohtaa sateenvarjo tarkoituksella kotiin.

Tuliko selväksi? Hyvä!

Lisäksi jokaisen täytyy raportoida Väärinpäinpäivän tapahtumat ja tunnelmat blogiinsa.


[Muistakaa kuitenkin pysyä kohtuudessa, sillä maanantai on jo seuraava Oikeinpäinpäivä.]

Asiaa nanorintamalta

Päivän typerryttävin yhdyssana: Nanomeemi!

Kaksi hurjaa X-miestä, Drexler ja Phoenix, ovat julkaisseet uuden paperin: Safe Exponential Manufacturing. Harmaa mönjä on myytti.

Brownin liike ei haittaa.

NASA Institute for Advanced Concepts sanoo, että itsestään replikoituvat nanokoneet ovat mahdollisia ja niillä voisi kehittää Kuuta. Mieleen tulee tietysti Stanislaw Lemin kirja Rauha Maassa.

Kiinassa keksittiin hehkulamppu, jonka hehkulanka on tehty hiilinanoputkista. Enemmän valoa vähemmällä.

Kodak kehittelee nanostrategiaa. Kumpi voittaa, nanofilmi vai nanodigi?

Kuva mahdollisesta nanotehtaasta.
Kuva mahdollisesta nanolääkerobotista.

Tanssiteemaa jatkaakseni: Transformersien breakdance.

10.6.04

Tanssitauti

All around the world, people dance. While it is true that not every individual person likes dancing, it is true that all cultures have dances. People dance largely because they enjoy it. There seems to be some mental reward, some joy to be had, from moving in a rhythmical and rather pointless way. That humans have an innate ability to enjoy dancing means that we presumably evolved this. The things that give us pleasure are not random. We enjoy good food, sex, success, hunting, warmth, company, and the like because these all help us to survive and reproduce. People in the past did not evolve to like sex because it gave them pleasure. They evolved to like sex because a liking for sex helped them pass on more genes. People who hated sex did not become our ancestors.

So, there must be some good reason why humans like to dance. I have a theory which I here put forward to explain why people dance. In short, I believe that women dance in order to encourage men to dance, and that they do this in order to learn about the men.
- Nikolas Lloyd, Why Men Won’t Dance


If I cannot dance, I want no part in your revolution.
- Emma Goldman

6.6.04

Kerta kiellon päälle

Monty Pythonin Brianin Elämä –elokuvasta:

STAN: I want to be a woman. From now on, I want you all to call me 'Loretta'.
REG: What?!
LORETTA: It's my right as a man.
JUDITH: Well, why do you want to be Loretta, Stan?
LORETTA: I want to have babies.
REG: You want to have babies?!
LORETTA: It's every man's right to have babies if he wants them.
REG: But... you can't have babies.
LORETTA: Don't you oppress me.
REG: I'm not oppressing you, Stan. You haven't got a womb! Where's the foetus going to gestate?! You going to keep it in a box?!
LORETTA: [crying]
JUDITH: Here! I-- I've got an idea. Suppose you agree that he can't actually have babies, not having a womb, which is nobody's fault, not even the Romans', but that he can have the right to have babies.
FRANCIS: Good idea, Judith. We shall fight the oppressors for your right to have babies, brother. Sister. Sorry.


Kuten niin monissa muissakin Pythonin sketseissä, on tässäkin absurdin hauskuuden taustalla tärkeä filosofinen totuus: Tottakai miehellä on oikeus olla Loretta ja saada lapsia.

Ihmisen henkinen sukupuoli on eri asia kuin ihmisen fyysinen sukupuoli. Fyysistä sukupuoltaan hän ei voi vaihtaa (tuon ajan sukupuolenvaihdosleikkaukset ovat olleet varmaan aika alkeellisia), mutta mikään ei estä henkistä sukupuolenvaihdosta. Muiden täytyy päätöstä kunnioittaa, vaikka se vaikuttaisi kuinka hassulta. [Oikeasti mielisairaat, jotka luulevat olevansa Napoleoneja, ovat asia erikseen, koska he eivät voi valita ketä haluavat olla].

Ihmiset jaotellaan silti fyysisen sukupuolen mukaan. Hermafrodiittien ei anneta olla kaksisukupuolisia vaan heidätkin määrätään jompaankumpaan leiriin. Tulevaisuudessa, kun fyysisen sukupuolen vaihtaminen (ja sukupuolettomuus) on rutiinia, menneisyyden jaottelu ei enää päde. Tästä seuraa esim. se, ettei miehiä voida pakottaa armeijaan vain siksi, että he sattuvat olemaan miehiä, koska kaikki voivat olla miehiä yhtälailla. Joko kaikki menevät tai sitten ei mene kukaan. Biologian armoilla eletyt päivät eivät paina tässä vertailussa mitään, se tyylikausi meni jo. Vain mormonit ovat enää sitä mieltä, että ihmisen sukupuoli on ikuinen ja muuttumaton.

Ihmisen sukupuoli ei sanele mitä oikeuksia tai velvollisuuksia ihmisellä pitäisi olla sen enempää kuin värikään. Ennen jaoteltiin mustaihoiset ja valkoihoiset eri porukoihin, mutta siitä tavasta päästiin onneksi eroon. Nyt olisi aika päästä eroon siitäkin, että naiset ja miehet jaotellaan eri porukoihin elimiensä perusteella. Mies ei pysty synnyttämään lapsia, mutta miehellä täytyy olla ihan yhtäläinen oikeus lasten synnyttämiseen. Käytännössä se on vain ajasta ja tekniikan kehityksestä kiinni, milloin fyysinen tasa-arvo saadaan henkisen tasa-arvon kanssa samalle tasolle.

Jos tasa-arvoasiaa ei saada hoputettua tänä päivänä, niin luultavasti totaalikieltäytyjätkin pääsevät vapaaksi vankilasta vasta sitten, kun tekniikka todella on kehittynyt sille tasolle, että sukupuolinen jaottelu huomataan yhtä häpeälliseksi ja naurettavaksi kuin ihonvärin mukaan jaottelu.

Loppuun toinen lainaus Brianin Elämästä:

REG: Right. Now, uh, item four: attainment of world supremacy within the next five years. Uh, Francis, you've been doing some work on this.
FRANCIS: Yeah. Thank you, Reg. Well, quite frankly, siblings, I think five years is optimistic, unless we can smash the Roman empire within the next twelve months.
REG: Twelve months?
FRANCIS: Yeah, twelve months. And, let's face it. As empires go, this is the big one, so we've got to get up off our arses and stop just talking about it!
COMMANDOS: Hear! Hear!
LORETTA: I agree. It's action that counts, not words, and we need action now.
COMMANDOS: Hear! Hear!
REG: You're right. We could sit around here all day talking, passing resolutions, making clever speeches. It's not going to shift one Roman soldier!


Ja täysin edelliseen lainaukseen liittymättä: James Hughesin Battle Plan to be More than Well.

[Peter]Houghton has a wire that runs from a shoulder bag holding a battery through his carotid artery into the valve in his heart. He replaces the battery every couple of hours, and can control his heart rate with a knob.

Muistiin myös:
Kalevan juttu hiilikuitujaloista – Ihana nainen.
Spacebloom – Avaruuskukkia.

Puujalalla lonksuttavaa merirosvoa sanotaan muuten xyborgiksi (kreikaksi puu = xylo- tai xyl-). Xyborgi, puujalkaborgi! Seitsemän meren kauhu! 1600-luvun radikaali transhumanisti!

"Just a flesh wound."

4.6.04

Lisää uutiskuvia

New Scientist
“It is not often that the audience at a scientific meeting gasps in amazement during a talk. But that is what happened recently when researchers revealed that they had deleted huge chunks of the genome of mice without it making any discernable difference to the animals.” (via Diepunyhumans)

Fortune-artikkeli Aubrey de Greystä
"Suppose you're a scientist 200 years ago who has figured out how to drastically lower infant mortality with better hygiene," he says. "You give a talk on this, and someone stands up in back and says, 'Hang on, if we do that we're going to have a population explosion!' If you reply, 'No, everything will be fine because we'll all wear these absurd rubber things when we have sex,' nobody would have taken you seriously. Yet that's just what happened—barrier contraception was widely adopted" about the time that infant mortality began dropping.

Thirty Essential Nanotechnology Studies – Kolmekymmentä tutkimusta nanoteknologiasta, jotka ovat vielä tekemättä.

"Then he performed one final analysis: The Gross National Product of EverQuest, measured by how much wealth all the players together created in a single year inside the game. It turned out to be $2,266 U.S. per capita. By World Bank rankings, that made EverQuest richer than India, Bulgaria, or China, and nearly as wealthy as Russia. It was the seventy-seventh richest country in the world. And it didn't even exist." (via Scattershot)

2.6.04

Päivän levy

MC Hawking's Greatest Hits -CD on tullut tänään myyntiin!

Look, I ain't thomas Dolby,
science doesn't blind me,
think you're smart? Form a line behind me,
you won't find me, truth to tell,
to be a man who suffers fools very well.
Quite the opposite in fact,
I aint got time to interact,
with crystal wearing freaks in need of a smack.
New age motherfuckers? Don't get me started,
I made more sense than them, last time I farted.

- MC Hawking: What We Need More Of Is Science