28.8.06

Sairaalloisuuden tiivistämistä

Jotkut sanovat edelleen, ettei ihmiselämää pidä yrittää pidentää, vaan vanhusten elämästä täytyy vain tehdä mahdollisimman mukavaa ennen kuin he vääjäämättömästi kuolevat. Että ei pidä lisätä vuosia elämään vaan "lisätä elämää vuosiin", tehdä vanhuudesta mahdollisimman laadukasta, jotta mummot ja papat odottelevat tyytyväisinä pumpun pettämistä vanhainkodissa. Tällaisesta arvokkaasta vanhenemisesta puhuvat eivät ole ajatelleet asiaa ihan loppuun asti.

Jotta asia tulisi varmasti rautalangasta väännetyksi, piirsin tällaisia aikalinjoja. Oletetaan, että esimerkkimiehen tai esimerkkinaisen viimeinen käyttöpäivä on 100 vuoden kohdalla. Hän elää ensin 60 vuotta tervettä elämää, mutta 61-vuotiaana keho alkaa osoittaa haurastumisen merkkejä ja muistikin tahtoo hieman pätkiä. Liikkeet hidastuvat hidastumistaan, näkö ja kuulo heikkenevät. Jonkun pitää katsoa jatkuvasti perään, ettei höperö lähde kuljeskelemaan metsään ja huutelemaan koiraa, joka on kuollut jo vuosia sitten. Edessä on 40 vuotta kituuttamista tärisevällä kulkuneuvolla, josta putoilee jatkuvasti osia tielle.


Vanhuksen elämän tekeminen mahdollisimman mukavaksi eli laadukas vanhuus ennen kuolemaa tarkoittaa sitä, että punaista aluetta kaaviossa yritetään lyhentää ja lievittää mahdollisimman paljon, vaikkapa puoleen entisestä. Mutta missään tapauksessa tämä saattohoito ei mene 100 ikävuoden ylitse, koska se on nyt määrätty kuolinpäiväksi (todellisuudessa määrättyä kuolinpäivää ei tietenkään tiedä, joten tällainen saattohoito lähtökohtaisestikin pidentää elämää jokaisella hoitokerralla, mutta tästähän ei tietenkään missään tapauksessa puhuta 'elämän pidentämisenä', koska siis ihmistenhän pitää kuolla ajallaan ja rahoitusta ei ehkä tipu, jos sanot yrittäväsi pidentää elämää sairauksien parantamisen sijaan...)


Aubrey de Grey kutsuu tätä tilannetta sairaalloisuuden tiivistämiseksi. Perinteiset gerontologit yrittävät lievittää vanhuuden kärsimyksiä yhä enemmän ja enemmän, jotta ihmiset olisivat mahdollisimman terveitä kuollessaan. Ja tässä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi viimeistään alkaa soida päässä. "Hetkinen... jotta ihmiset olisivat mahdollisimman terveitä kuollessaan?"

Oletetaanpa näin yksinkertaisesti, että sairaalloisuus ennen kuolemaa pystytään joskus eliminoimaan täydellisesti. Siihenhän tässä pyritään: sairaalloisuutta ei enää ole, on vain vireää ja mukavaa elämää ja sitten pikainen kuolema "luonnollisen" eliniän rajoissa.


Tätä tarkoittaa "elämän lisääminen vuosiin" ja "laadukas vanhuus". Ihmiset ovat viimeiseen asti terveitä, kunnes kuolla kupsahtavat ihan yhtäkkiä. Ensin katsellaan televisiota nuorekkaina ja vireinä ja sitten NAPS - kuolit samantien vanhuuteen, sori, mutta lähditpähän ainakin terveenä ja virkeänä. Valinta siis pitäisi tehdä sen väliltä, haluaako kuolla muutaman vuoden sairaalloisuuden jälkeen, vai yks kaks keskellä parhainta katseluaikaa.

Aika kehnot vaihtoehdot, jos minulta kysytään. On absurdia väittää, että vanhusten terveyttä pitäisi parantaa, mutta tervettä elinikää ei saisi pidentää jonkun luonnon määräämän rajan ylitse, tai että vanhuudenheikkous on sairaus, jota ei pitäisi yrittää parantaa. Ei voi vetää mitään selkeitä rajoja. Ainoa oikea vaihtoehto on se, että hävitetään sairaalloisuus kokonaan ja hävitetään myös äkillinen kuolema kokonaan.


Pidetään keho jatkuvasti terveenä ja hyväkuntoisena ilman viimeistä käyttöpäivää, huoltaen moottoria säännöllisesti, korjaten vikoja kun niitä ilmaantuu ja vaihtaen osia sitä mukaa kuin ne alkavat osoittaa kulumista. Ja kaiken lisäksi vielä parannetaan terveyttä entisestään vuosi vuodelta.

Lisää elämää vuosiin ja lisää vuosia elämään - ja mitä enemmän molempia, sen parempi. Eikä asia muutu miksikään, vaikka molempia olisi satakertaisesti enemmän.

22.8.06

Multimedianäkyvyyttä

TV06Transvision-konferenssin aikana käytettiin (melkein kuin vahingossa) lähes kaikkia moderneja kommunikointikeinoja erilaisina yhdistelminä: blogeja, wikejä, foorumeita, irkkiä, videota, webcastia, podcastia, Skypea, Second Lifea ja ties mitä. Vielä kun joku laittaa videotiedostot torrenteiksi ja kuukauden päästä saadaan koko paketti monikamera-DVD:nä niin siinä onkin multimediaa mahan täydeltä.

Selluloosamediakin huomioi tapauksen: konferenssin virtuaaliosuudesta Uvvy-saarella on koko sivun juttu tämän päivän Helsingin Sanomien Tiede & Luonto -sivulla. Uvvy-saaren nimi tulee muuten Rudy Ruckerin Ware-tetralogiasta.

uvvy: a universal communication device that rests on the back of the user's neck. The uvvy interfaces directly with the user's brain by means of gentle electric currents.

Italialainen kuvausryhmä oli Transvisionissa kuvaamassa dokumenttia, johon on jo haastateltu mm. Vernor Vingeä. Muutamia THL:n jäseniä haastateltiin, saa nähdä miten heille käy editointipöydällä. Dokumentti esitetään Rai 3 -kanavalla joskus marraskuussa ja pitäisi olla sitten myös ladattavissa verkosta.

20.8.06

Transvision, päivä 3

TV06Lauantai oli mielenkiintoisin konferenssipäivä. Ben Goertzel aloitti videopuheella tekoälystä ja sitten hänet herätettiin yöuniltaan vastailemaan yleisökysymyksiin. Harri Valpola näytti mukavia robottisimulaatioita ja Anatoli Bogdan piti perusesitelmän vitrifikaatiosta. Philippe Van Nedervelden esitys tarkkailuyhteiskunnasta oli asiallista katsottavaa. Sitten lavalle marssivatkin James Hughes ja heti perään Anders Sandberg. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Jose Cordeiro vetäisi extraesityksen energian tulevaisuudesta. Aika meni kuin siivillä, loistavia puhujia ja loistavia puheenaiheita. Paneelikeskustelu "Human enhancement 2020" ei tarjonnut suuria (ehkä pientä konferenssiväsymystä oli havaittavissa), mutta oli silti viihdyttävä.

Lopuksi ilmoitettiin H.G. Wells ja J.B.S. Haldane -palkinnoista. Charles Stross kiitti Wells-palkinnostaan videolla, Haldane-esseepalkinto meni Guido David Nuñez-Mujicalle. Konferenssin päätteeksi Nick Bostrom nosti esiin Reversal Testin, jota käyttämällä voi havainnollistaa kätevästi tehosteteknologioiden hyödyllisyyttä (katso tämän merkinnän loppu).

Konferenssi kokonaisuutena oli erittäin stimuloiva ja sisältörikas. Olisin jaksanut vielä päivän lisääkin. Jos jotain kritiikkiä keksisi, niin jäävesi pääsi lauantaina loppumaan, teknisistä ongelmista johtuva odottelu vaivasi vähän ja parin puhujan peruuntuminen oli tietysti ikävää (Sky Marsenin ja Natasha Vita-Moren). Voiton puolelle silti selkeästi jäätiin - jos ei rahallisesti, niin ainakin whuffien osalta.

Virtual conference -sivulta löytyy videota, kuvaa ja ääntä. Second Lifen virtuaalikonferenssin raportti täällä.


Hajanaisia ajatuksia ja muistiinpanoja tulevaisuutta varten; näissä riittää pureskeltavaa joksikin aikaa:

* George Dantzig luuli taululla olevia matemaattisia ongelmia kotitehtäviksi ja ratkaisi ne -- Täytyy mennä eteenpäin "positiivinen singulariteetti on kotitehtävä" -asenteella, eikä pitää sitä supervaikeana.
* Kysymys Oraakkeli-tekoälylle: "Miten rakennamme ihmisystävällisen ei-oraakkeli-AI:n?"
* Millaisia kysymyksiä Oraakkeli-AI esittää ihmisille?
* Seuraavien 5-10 vuoden kuluessa AI-renessanssi, kuten nyt nanoteknologiarenessanssi - tarvitaan vain yksi rohkea sijoittaja, joka ottaa pioneerin roolin kuten nanoteknologian tapauksessa

* Meriantura syö omat aivonsa, kun sen ei enää tarvitse liikkua - liike ja liikkeen odotus ovat oleellisia - jos avaa ovea, mutta joku avaakin sen ensin, liike menee pieleen
* Tiedämme ihmisaivoista jo paljon enemmän kuin yleensä luullaan
* Aivoihin asennettavien keinotekoisten osien käyttäminen lähettimenä on helpompaa kuin vastaanottimena - aivot osaavat käsitellä sisään tulevaa infoa ja sopeutua hyvin nykyaisteilla (sokea käyttää kieltä näkemiseen)

* Brinin läpinäkyvä yhteiskunta vyöryy meitä kohti, eikä sitä voida estää - molemminpuolinen tarkkailuyhteiskunta syntyy joka tapauksessa smart dustin, silmäkameroiden ja teknologisen valokuvamuistin myötä (equiveillance)
* Kukaan ei jaksa katsoa kuutta miljardia reality-ohjelmaa, gets old pretty quickly
* Vain tärkeitä päättäjiä seurataan jatkuvasti (kuten nykyäänkin) - mitä enemmän valtaa, sitä enemmän seurataan - julkkis-kultin hajoaminen?
* P2P Panopticon
* TinyOS.org

* Virtue engineering - olemme yrittäneet hillitä itseämme vuosituhansia pelkällä tahdonvoimalla - teknologia tehostaa itsehillintää
* Humalassa ei saa ajaa, mutta väsyneenä saa - jos on pakko olla ottamatta alkoholia, pitäisikö olla pakko ottaa modafiniilia, jos aikoo lähteä väsyneenä ajamaan?
* Jos urosmyyriltä muuttaa yhtä geeniä, niistä tulee uskollisia - yhdistävät seksin vain yhteen naaraaseen sen sijaan, että yhdistäisivät sen kaikkiin naaraisiin
* ksenofobia on geeneissä - pitäisikö homofobiaa tai rasismia pitää geneettisenä sairautena? Ne ovat hallitsemattomia mielentiloja, pakko-oireilua - jos ei pysty hallitsemaan pelkoaan käärmeitä kohtaan, pelko pitää saada hallintaan; jos ei pysty hallitsemaan vihaa muukalaisia kohtaan, viha pitää saada hallintaan.
* Tietty geneettinen onnellisuuden perustaso - peak-kokemuksen jälkeen onnellisuusaste palaa aina samalle perustasolle - jos haluaa olla pysyvästi onnellisempi, täytyy 1.) muuttaa geneettistä perustasoa 2.) ottaa jatkuvasti mielialalääkettä 3.) tehostaa oman mielen hallintaa niin, että pystyy tietoisesti pitämään itsensä tietyllä tasolla päättämällä niin.
* Oksitosiini - diplomaatit pitäisi kaasuttaa sillä ennen tärkeitä neuvotteluja, niin syntyisi rauhanomaisia päätöksiä
* Skandinaaveilla korkea oxy-taso
* Kofeiini saa muuttamaan herkemmin mieltään - valistuksen aikana kahvilat nousivat suosituiksi
* Turn off submission to authority.
* Lawrence Kohlberg 6 levels of moral development - liika shokki saa ajattelemaan asioita alemmalla moraalisen kehityksen tasolla (ei näe kuolemisen vapaaehtoistamista automaattisesti hyvänä asiana?)
* Tehosteen käyttöön ei voi pakottaa, mutta siihen voidaan rohkaista
* Mies menee lääkäriin: "Haluan olla nainen." Lääkäri: "Okei, haluatko pillerin joka saa sinut haluamaan olla mies vai haluatko naisen kehon?" -- Mutta pitäisikö halu määritellä itsensä sukupuolen kautta nähdä pakkomielteenä? "Minun on pakko olla mies tai en ole oma itseni." - (androgyyninä ongelmaa ei tietenkään ole, koska tuntee itsensä itsekseen sukupuoliroolista riippumatta) - ehkä täytyy antaa pilleri, joka vapauttaa pakkomielteisestä sukupuolimäärittelystä.
* Brain fingerprinting - näytetään kuvia Bushista ja jos aivokäyrässä näkyy merkkejä inhosta, käännytetään rajalta - näytetään kuvia Bin Ladenista ja jos aivoissa näkyy merkkejä mielihyvästä, menee suoraan vankilaan

* Hajamieliset vanhukset ovat liian "luovia", koska ajatukset vaeltelevat sinne tänne, eivätkä keräänny enää takaisin yhteen miksikään merkittäväksi
* Nootropiineista hyötyvät eniten tyhmät ihmiset; ei juuri hyötyä, jos älykkö jo luonnostaan? Sandbergilta tulossa jotain lisätutkimusta.
* Avainten katoaminen tuottaa £250 miljoonaa tappiota/vuosi briteissä - nekin rahat säästyisivät ihmisten muistia parantamalla
* Mitä jos lähetetään 1 tiedemies Marsiin ilman paluulippua - annetaan mukaan lääkettä, joka saa äijän pysymään tyytyväisenä yksinäiseen elämäänsä - löytyykö vapaaehtoisia?
* Tee-se-itse -lääkkeet. Kotitekoista buranaa? Mitä kannattaisi tehdä itse?
* Lääkepiratismi - asennetaanko nanolääkkeisiin DRM, jotta omaa lääkitystä ei saisi kopioida ilmaiseksi kaverille?
* Lääkkeet eivät tule markkinoille, jos eivät "paranna tiettyä sairautta" - sairauden määritelmät ovat status quo, status quoa ei nähdä sairautena = ei tehostelääkkeitä siltä suunnalta
* Jos AIDSin saisi paranemaan lasillisella puhdasta vettä, sitä ei siltikään olisi kaikille
* Koulu: hyvä opettaja on kallis älykkyystehoste
* Lisäveroja tehostetuille ihmisille? Jos olet superälykäs, joudut maksamaan älykkyysveroa? Jos olet 1000-vuotias, joudut maksamaan ikäveroa?
* Tieteellinen "Feng Shui": ihminen siirtää muistiaan ympäristöönsä, joten pitäisi järjestää ympäristönsä mahdollisimman tehokkaaksi eksomuistiksi (avaimet löytyvät aina tietystä paikasta, mutta kynttilöitä ei koskaan löydy, kun sähköt menevät poikki? Ergonomia + sisustusarkkitehtuuri + älytalo)

* Herman Kahn
* Öljynporauslautat ovat ylösalaisin käännettyjä avaruushissejä? - 2 km vettä ennen kuin pora osuu merenpohjaan ("Drill for oil? You mean drill into the ground to try and find oil? You're crazy." - Drillers who Edwin L. Drake tried to enlist to his project to drill for oil in 1859.)
* acunu.org

* Tehosteteknologioiden leviäminen - naiset eivät pitäneet silmälaseja ennen kuin muutama rohkea nainen alkoi käyttää niitä
* värikäs kudossiirto tatuoinnin sijaan?
* "Tyhmyys ei ehkä vähene, mutta se muuttuu harmittomammaksi."
* IA: yhtä ihmistä voi parantaa vähän, mutta kun parannetaan miljoonaa ihmistä vähän, parannus onkin aika suuri.



Nick Bostrom, Double Reversal Test (PDF)

Kylän juomaveteen pääsee myrkkyä, jonka tiedetään laskevan älykkyysosamäärää 10 pisteellä. Muuta vettä ei ole tarjolla. Tiedemiehet ovat kuitenkin sattumalta keksineet geeniterapian, jolla voi nostaa älykkyyttä 10 pistettä eli parantaa myrkyn aiheuttaman menetyksen. Jos geeniterapiaa käytetään, kaikkien älykkyys pysyy samalla tasolla. Vuosia myöhemmin selviää, että myrkky häviää hiljalleen, joten älykkyys nousee sittenkin 10 pisteellä. Pitäisikö myrkkyä kaataa veteen, ettei älykkyys nousisi vai antaa älykkyyden nousta? Jos vastaa, että älykkyyden nousu on hyvä asia tässä tapauksessa, yhtä hyvin voi vastata älykkyyden nousun olevan hyvä asia ilman myrkyttynyttä juomavettäkin.

Samaa esimerkkiä voi käyttää muihinkin tehostuksiin: juomaveteen pääsee myrkkyä, joka alentaa elinikää noin 30 vuodella, mutta tiedemiehet ovat kehittäneet sattumalta lääkkeen, joka nostaa sitä noin 30 vuodella. Ollaan taas siinä mistä lähdettiin. Mutta sitten selviää, että myrkky häviää hiljalleen, joten ihmisten elinikä nouseekin 150 ikävuoden paikkeille. Oliko nousu hyvä vai huono asia? Hyvä tietysti.

19.8.06

Transvision, päivä 2

TV06Olen päivän jäljessä. Kirjoitan tästä päivästä huomenna ja eilisestä tänään. Transhumanistiliiton sivut ovat olleet alhaalla jonkin aikaa, mutta palailevat oletettavasti jonkin ajan päästä...

Perjantai alkoi William Sims Bainbridgen puheella siitä, miksi transhumanismi on välttämätöntä. Hannu Karin puhe oli viihdyttävä, mutta ei siitä oikeastaan jäänyt paljon käteen. Danila Medvedev puhui muistin ulkoistamisesta laitteisiin, wikiyhteistyöstä, ritaliinista ja muista lääkkeistä jne. Ei juuri uutta, mutta esitystapa jäi mieleen. David Woodin puheesta näin vain loppuosan, mutta ei vaikuttanut mitenkään erityiseltä. Philippe van Nedervelde joutui siirtämään videokonferenssinsa huomiselle. Giulio Prisconkin puheen näin vain osittain, täytyy katsoa se videolta. Eilisestä jäi mainitsematta Sky Marsenin peruuntuminen, koska hänellä oli lento-ongelmia (ehkä otti vahingossa vesipullon mukaan koneeseen). Lopuksi käytiin paneelikeskustelu teknologian saatavuudesta. Mukana Bainbridge, Campa, Hughes, Prisco ja Cordeiro. Kaikki halusivat vastata kysymyksiin pitämällä puheen, mutta Ari Heljakka piti pojat tiukasti kurissa. Konferenssi on ollut tähän asti hieman kaksijakoinen: toiset puheet ovat olleet yllättävän mielenkiintoisia, toiset taas yllättävän vähäsisältöisiä. Huomenna on paljon kiinnostavampaa asiaa.


Hajanaisia merkintöjä ja pohdintaa päivän ajalta:

* Pitirim Sorokin - idealistisuus nostaa sivilisaation - uskonto ei käy idealismista, koska se on haitallista idealismia
* Tarvitaan jotain, joka korvaa uskonnon, mutta ei ole uskonto (transhumanismi) - kuten robotti korvaa ihmistyöntekijän, vaikka ei ole ihminen - esim. ateismi ei käy idealismiksi, koska ei päämääriä eikä keinoja
* USA on nykyajan Rooman valtakunta (kaikuja Philip K. Dickiltä?) - johtaja keksii syitä sille, miksi sotilaallinen asenne on tarpeen - "industrial feudalism" - Eisenhowerin military-industrial complex - johtajilla on aate, keskustelua vaihtoehdoista ei haluta - John Dean: Double high authoritarians
* Tarvitaan uusia organisaatioita (transhumanistiset organisaatiot)
* Tarvitaan ihmisiä, jotka toimivat vanhojen organisaatioiden sisällä (transhumanistit jälleen)
* Täytyy tehdä yhdessä tutkimusta, jota valtiot eivät tue (tee-se-itse yhteisöllisyyttä)
* Tarvitaan uusia perherakenteita ("Matrix-perhe", sopimusavioliitot, polyamoria, moniavioisuus, pikasuhteet, nettikommuunit, virtuaalitodellisuus jne. jne... )
* Tarvitaan perherakenteita, jotka tukevat lisääntymistä (kaavio: uskovaiset lisääntyvät enemmän. Mutta transhumanistien etuna ovat avusteiset lisääntymismenetelmät laidasta laitaan, joten periaatteessa voisimme lisääntyä enemmän kuin uskovaiset. Jos haluaisimme).

* Tuoko teknologia yksityisyyttä? Pikkukylissä ei ollut yksityisyyttä, ihmiset muuttivat kaupunkiin ollakseen yksin, Internet teki koko maailmasta pikkukylän, miten Internet muutetaan kaupungiksi?
* OODA-loop. Observe (luo väärää tietoa) - Orient (jos väärä tieto ei toimi, vetoa arvoihin ja perinteisiin) - miten vaikutetaan Decide ja Act?
* Jos nykyisillä anti-terroristitoimilla yritetään saada terroristeja kiinni, saadaan kiinni vain suuri määrä viattomia - ammutaan tykillä itikkaa

* Astronauttien kuvakieli - Altshullerin TRIZ - DRAGON
* AutoSummarizea ei ole OpenOfficessa?
* Mnemoniikka: paras tapa muistaa asioita olisi harrastaa seksiä jokaisen yleisön jäsenen kanssa eri asennossa
* Ihmistä ei saa mukaan sillä, että on pakko tehdä jotain pysyäkseen "kehityksessä mukana". Jos on pakko ostaa digiboksi ollakseen kool, niin mieluummin heitetään telkkari kokonaan pois.

* Metaversumi: ihmiset eivät pakene virtuaalimaailmoihin sen enempää kuin ihmiset pakenevat musiikkimaailmoihin laittaessaan kuulokkeet korvilleen
* Orion's Arm MMORPG - tarvitaan kovaan tieteeseen perustuva futuristinen pelimaailma

* Mies tappaa naapurin, koska naapurilla on Ferrari ja kuolemattomuus. Itsellä on vain Fiat Punto ja kuolevaisuus - ei osaa haluta kuolemattomuutta ennen kuin näkee naapurilla sellaisen.
* "Rikkaat amatöörit" tekivät ennen tutkimukset - aikaa ja rahaa, eikä muutakaan tekemistä
* Jos olisi vain yksi kuolemattomuuspilleri, kenelle se annettaisiin? Sille, joka pystyy tekemään suurimmalla todennäköisyydellä lisää pillereitä (de Grey?)
* Tarvitaan poliittinen päätös, että kaikille ihmisille ilmainen langaton verkko ja halpa kannettava - transhumanistit elävät verkossa ja metaversumissa, joten täytyy saada ne kaikkien ulottuville
* Wikipedia ei kehity, jos ei saada tarpeeksi ihmisiä muokkaamaan artikkeleita paremmaksi; transhumanistinen filosofia ei kehity, jos ei saada tarpeeksi ihmisiä mukaan muokkaamaan transhumanismia paremmaksi.

17.8.06

Transvision, päivä 1

TV06 Kiinnostavimmat puhujat olivat odotetusti Nick Bostrom ja Aubrey de Grey. Timo Airaksisen puheen jälkeen syntyi mielenkiintoista keskustelua siitä, tarvitaanko kehoa tunteiden tuntemiseen. Bruce Lloydista en saanut oikein mitään irti. Riccardo Campa kertoi aika elävästi Italian tilanteesta. Helsingin Sanomissa oli lyhyt juttu Transvisionista, joten paikalle tuli ilmaisille luennoille extraihmisiä luultavasti sen saattelemana. Cordeiron ja Hughesin puheet jäivät minulta valitettavasti näkemättä, mutta ne olivatkin enemmän aihetta tuntemattomille tarkoitettuja transhumanismi-introja.

Tämä oli basic-päivä, huomenna on hieman vauhdikkaampaa käytäntöä ja lauantaina siirrytään sitten kovaan kamaan. Päivän luentojen esitysgrafiikat saatavissa täältä (PPT tai PDF)


Muutamia satunnaisia ajatuksia ja muistiinmerkintöjä päivän ajalta:

* Meillä on korvissamme läppämäiset "korvatulpat", mutta ne eivät toimi. Yksinkertainen modifikaatio olisi asentaa sarana-implantti läppään, jotta sen saa pysymään kiinni, kun sen painaa alas.
* Jos ominaisuudesta on hyötyä, miksi evoluutio ei ole tehnyt sellaista? Koska se pyrkii paikalliseen optimiin tai laahaa perässä (laktoosi-intoleranssi). Eikä luonto pysty kasvattamaan meille timanttinanoputkista tehtyjä luita.
* Umpilisäke on juuttunut paikalliseen optimiin: jos se pienenee, se altistaa sairauksille, joten se pysyy vain paikallaan eikä tee mitään.
* Gaucher disease
* 40% auto-onnettomuuksista johtuu uneliaisuudesta, nukkumisen tekeminen vapaaehtoiseksi vähentäisi onnettomuuksia

* La Mettrie, Kaspar Hauser
* Jos kaikki olisivat autisteja/aspergereita ja maailmassa olisi vain yksi perusihminen? I Am Legend, jälleen
* Tarvitaan vain joku minimaalinen samankaltaisuus, että robotin hyväksyy "eläväksi" (Aibo)
* "Kissoilla ei ole tunteita, koska niillä ei ole yhteisöä."
* Tarvitaan enemmän kuin yksi androidi, jos halutaan kehittää androideille androidien välisiä tunteita (eikä ihminen välttämättä ymmärrä androidien tunteita tunteiksi)

* Liian moni ihminen kuolee, koska heillä ei elämänhalua tai päämääriä elämässään.
* Teknologia stressaa, jos se ei toimi - liika stressi ei ole hyväksi terveydelle - tarvitaan toimivampaa teknologiaa - ihminen on kone, joten ihmiskehon toimimattomuus stressaa - ihmiskeho on vaaraksi terveydelle
* USA:ssa uskonto on ihmisille neljänneksi tärkeintä, Ranskassa uskonto on tärkeydessä sijalla 52.

* Aubrey de Grey määrittelee itsensä mieluummin "huxleylaiseksi" transhumanistiksi kuin "morelaiseksi" transhumanistiksi
* Ihmiset ajattelevat, että ikääntymisen pysäyttäminen on vaikeampaa kuin ikääntymisen hidastaminen, mutta joskus on helpompaa vain tukkia koko reikä kuin äyskäröidä jatkuvasti vettä pois veneestä.
* Jos ei puhuta lainkaan elämän pidentämisen aikaskaaloista, ihmisistä tulee liian pessimistisiä
* Ikääntyminen on "muutosta", joten luddiittien pitäisi vastustaa ikääntymistä
* Uskovaisten pitäisi kannattaa ikääntymisen poistamista, koska jos "taivaassa" ei ikäännytä, ikääntymisessä täytyy olla jotain vikaa
* Ihmiset vihaavat ikääntymistä ja kuolemaa niin paljon, että sulkevat ne täysin pois ajatuksistaan selvitäkseen päivästä(?)
* Mitä jos tehdään niin, että keksitään nuorennuslääke, mutta ei anneta sitä kenellekään... ennen kuin sitä on tarpeeksi koko maailman nuorentamiseen? Mitä jos kukaan ei saa juoda puhdasta vettä ennen kuin kaikilla maailman ihmisillä on puhdasta juomavettä?

14.8.06

When we see these symptoms in children, we call it progeria, and you'd be hard-pressed to find anyone suggesting that we should just "let nature take its course" and let these children get sicker and sicker to the point where they die. -- Even when these symptoms start appearing in younger adults -- a sort of "late-onset progeria" is diagnosed, called Werner syndrome. This condition results in the initial appearance of rapid physical aging following puberty. Individuals with Werner syndrome commonly die in their forties or fifties. Notice anything interesting about the Werner prognosis? Though the expected lifespan of an individual afflicted with Werner syndrome is actually comparable to the average lifespan just over a century ago, this condition is most assuredly considered something that an individual would want to fight against with all available medical resources.
- Existence is Wonderful

12.8.06

Panttivankitilanne

Jännityselokuvassa on kohtaus, jossa sekava sivuhenkilö osoittelee viatonta ihmistä aseella ja panttivankineuvottelija yrittää puhua sivuhenkilöä laskemaan aseensa: "Älä tee mitään hätiköityä, keskustellaan asiasta..." ja niin edelleen.

Sekava sivuhenkilö uskoo astrologiaan tai muinaisiin kirjoituksiin tai johonkin muuhun älyttömään. Tähtikartta on kertonut, että syntisiä täytyy rangaista. Sormi pysyy liipaisimella. Mieli ei muutu. Harhasta ei halua päästää irti. Aseen laskeminen tuntuu niin vaikealta, vaikka sen pitäisi olla helppoa. Harhaluuloon on sijoittanut niin paljon, ettei siitä luopuminen onnistu. Aivot palkitsevat hyvällä ololla, jos jatkaa uskomista. Miksi luopuisi hyvästä olosta? Usko ei voi olla väärä, jos siihen uskominen tuntuu niin hyvältä. Tiukkojen köysien paine rauhoittaa. Käsiraudat vähentävät vaihtoehtojen määrää. Ei tarvitse tehdä itse päätöksiä, sillä joku tekee ne puolestasi. Kun tekee itsestään automaatin, elämällä on tarkoitus.

Tilanne laukeaa vain laskemalla ase maahan tai ampumalla. Erikoisjoukkojen miehet odottavat ulkona valmiina ryntäämään sisään, mutta neuvottelija haluaa yrittää vielä puhumalla.

"Älä tee sitä. Osoitat olevasi parempi ihminen, kun lasket aseen ja luovut uskostasi. Osoitat olevasi ihminen etkä automaatti. Alusta aloittamista ei kannata pelätä. Mieluummin täytyy pelätä sitä, että lukkiutuu harhakuvaan ja tekee itsestään orjan, joka vain tottelee mielihyvämekanismia. Laske ase maahan. Älä paina laukaisinta. Älä räjäytä bussia."

Sekava sivuhenkilö miettii ankarasti. Mitä jos siirtäisi aseen ohimolleen? Parempi kuolla kuin menettää kaikkea mihin uskoo. Mitä jos vain löisi syntistä kerran? Ehkä se riittäisi. Mitä tahansa paitsi sitä kauheaa tyhjyyden tunnetta. Joudun aloittamaan alusta tyhjältä pöydältä. Koko elämäni tähän asti on ollut valhetta. Kukaan ei enää sido minua. Kukaan ei enää rajoita vaihtoehtoja. Miten tiedän mikä on oikein ja väärin, jos kukaan ei ole kertomassa sitä minulle? Elämä lakkaa olemasta helppoa ja mustavalkoista. Joudun ottamaan itse vastuun teoistani.

"Et ole yksin. Sinulla on minut. Sinulla on toiset ihmiset. Et tarvitse uskoa. Ei ole mitään salaliittoa. Näytä, että olet ihminen etkä automaatti. Sinulla ei ole mitään muuta menetettävänä kuin harhakuvitelmasi. En halua olla vihollisesi. Perheesi on tulossa tänne, puhu heidän kanssaan."

"Ei! Te olette kaikki liittoutuneet meitä vastaan!"

Sivuhenkilö ei puhu edelleenkään itsestään. Vain "heistä" ja "meistä". Ryhmä käyttää perhesanoja: miehet ovat uskonveljiä, naiset ovat uskonsisaria, johtaja on pyhä äiti tai pyhä isä. Oikea perhe on korvattu sijaisilla. Hän ei näe yksilöitä, vain ryhmiä. Vihollinen on syntinen hirviö, ei ihminen. Sivuhenkilö pitää uhria panttivankina, mutta on samalla itse uskonsa panttivanki. Mielikuvituskaappaaja uhkaa helvetillä, mutta tarjoaakin sitten pelastusta, jolloin panttivankien pelko kääntyy kiitokseksi. Kiitos, ettet tappanutkaan meitä heti. Kiitos, että saamme käydä vessassa, kun sinä annat luvan. Panttivanki alkaa nähdä vangitsijan sympaattisena ja siirtyy hänen puolelleen. Tukholma-syndrooma.

Sniperit alkavat olla hermostuneita. Ampuminen olisi niin helppo ja nopea tapa laukaista tilanne. Rynnätään sisään ja ammutaan kaikki, ei sillä ole niin väliä vaikka muutama viatonkin kuolisi. Räjäytetään koko talo. Sekavan sivuhenkilön puhuminen takaisin raiteilleen on turha yritys. Sivuhenkilö luulee olevansa tarinan sankari ja sankarit uhraavat itsensä suuremman hyvän vuoksi. Hän ei epäröi hypätä kranaatin päälle ja ryhtyä marttyyriksi. Vain voitolla on merkitystä. Hän ei näe itseään ihmisenä vaan työkaluna.

Tarkka-ampuja ampuu sekavan sivuhenkilön. Panttivankidraama päättyy tragediaan.

Toivosta ei kuitenkaan luovuta. Ehkä seuraavan sivuhenkilön voi saada puhumalla järkiinsä. Ehkä seuraavalla kerralla vastassa on ihminen eikä sätkynukke.


Once you realize that humans have this trait, it accounts for the "why" behind everything from basic military training and sex “bondage” to fraternity hazing (people may have a wired-in "knowledge" of how to induce bonding in captives). It accounts for battered wife syndrome, where beatings and abuse are observed to strengthen the bond between the victim and the abuser--at least up to a point.

Nazism/communism caused more deaths this century than the plague did in the 14th century. We understand what caused plague, even our leaders understand. But the world's leadership has no clue as to what are the root causes of Aum Shinrikyo or Bin Laden's cult. Mind control is a label to hang on it, but without understanding why “mind control” works it may be like trying to advocate handwashing before Koch and Pasteur explained microbes as the reason behind why handwashing reduced death rates.


- Keith Henson, Sex, Drugs and Cults

Jason Trachtenburg - Religion Is Killing This World

3.8.06

Apinatalo ja peiliuniversumi

All Together Now - George Dvorskyn mielestä eläimet pitäisi upliftata, koska on melkoisen mautonta ajatella, että vain ihmiset saisivat nauttia posthumaaniudesta ja kaikki muut olennot jätettäisiin heitteille.

Kun otimme kissat ja koirat sisälle ihmistaloihin, suoritimme kulttuurillisen upliftauksen. Kissat syövät ruokansa sivistyneesti lautaselta, nukkuvat patterin vieressä ja käyvät hiekkalaatikolla. Olisi aika kurjaa, jos kissat jätettäisiin palelemaan nälissään sateeseen. Todellisessa Apinoiden Planeetta -skenaariossa mennään vielä pidemmälle ja annetaan apinoille oma talo.

The Great Ape Trust in Iowa is engaging in an activity that is exploring this very issue. In their experiment, bonobos, which are part of the great ape family that include chimpanzees, gorillas, and orangutans, have been given their own house in which to live and dwell. -- The house is equipped with 18 rooms that include a kitchen in which to prepare meals and vending machines that dispense snacks. There are flushing lavatories, an indoor waterfall and walls for climbing. When it comes time to eat, the apes help their human handlers prepare meals in a compound kitchen. The bonobos can monitor the front door with a camera and decide for themselves who can come in – although they are known for welcoming visitors and often taking newcomers by the hand to show them around the complex.

Tässäkin on tietysti huomioitava, että apinat laitetaan ihmismäiseen taloon sen sijaan, että apinat laitettaisiin asumaan post-biologisten olentojen taloon. Tarkoitus ei ole muuttaa kaikkia lajeja ihmisiksi (sehän olisi monipuolisuuden vähentämistä), vaan antaa kaikkien lajien yksilöille mahdollisuus etsiä oma post-biologinen tiensä.

Star Trekin Prime Directiveä perustellaan sillä, ettei saa puuttua lajien "luonnolliseen kehitykseen" ja kontaktia saa ottaa vasta siinä vaiheessa, kun poimuajo on keksitty. Jos planeetalla oleva laji on kuolemassa, sen annetaan kuolla, koska se on lajin "kohtalo". Moraalista pelkuruutta: ei tehdä mitään, ettei tehtäisi jotain väärin.

Siinäkään ei tietenkään ole järkeä, että kiertäisimme ympäri maailmaa jakamassa moottorisahoja sademetsissä asuville heimoille. Mutta pitäisikö odottaa, että sademetsässä asuva heimo keksii tietokoneen ennen kuin annamme heille syöpää tai ikääntymistä estäviä lääkkeitä? Ei. Täytyy valita mitkä teknologiat ovat heille todennäköisesti hyväksi. Mustavalkoinen kaikki-tai-ei-mitään -asetelma ei ole hyvä ratkaisu. Teknologisen upliftauksen ohessa täytyy suorittaa samalla memeettistä upliftausta, jotta teknologiaa oppii myös käyttämään vastuullisesti.

Elinikää pidentäviä lääkkeitä ja tekniikoita aletaan luultavasti myymään ensimmäisenä lemmikkieläimille. Lääkkeitä testataan hiirillä, joten hiirille tarkoitetut lääkkeet tulevat kauppoihin ennen ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä. Kuinka paljon voisi maksaa esimerkiksi siitä, että lemmikkihiiri elää 5 tai 10 vuotta sen normaalin vuoden-parin sijaan? Tai siitä, että lemmikkikissa elää 50-vuotiaaksi? Myydäänkö erikseen terveitä, pitkäikäisiä eläimiä ja helposti sairastuvia luomueläimiä?

Kissat elävät noin alle 20 vuotta. Minä ainakin antaisin kissoille lääkettä, joka saa niiden eliniän tuplaantumaan, poistaa kaikki sairaudet ja tekee niiden elämästä kaikin puolin mukavampaa kuin "luonnollisessa" olotilassaan. Tekisin samoin törmätessäni sademetsässä asuvaan heimoon tai planeetalla asuvaan primitiiviseen humanoidilajiin.


Katsoin viikonloppuna Star Trek Enterprisen neljännen tuotantokauden Augments-trilogian, jossa joukko geenimuunneltuja ihmisiä yrittää selviytyä perusihmisten sorron alla. Kapteeni Archer perustelee geenimuuntelun vastustustaan sillä, että "supervoimat johtavat aina superkunnianhimoon". Arik Soong sanoo yhdessä vaiheessa jaksoa, että pienellä geenimuutoksella ihminen saisi 5% paremman näön, mutta sekään ei ilmeisesti käy, koska ihminen haluaisi uudessa superkunnianhimossaan nähdä 5% enemmän kuin normaali-ihminen. Augmentit käyttävät uusia kykyjään väärin, mutta pointtihan on, ettei lääkkeitäkään kielletä sen vuoksi, että jotkut ovat lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Samaa kaikki-tai-ei-mitään -ajattelua: jos yksi käyttää väärin, kaikki käyttävät väärin; jos menneisyydessä on käytetty väärin, tulevaisuudessakin käytetään väärin; kerran kosketuksessa, aina kosketuksessa.

On aina mielenkiintoista katsoa elokuvia tai sarjoja, joissa olen periaatteessa enemmän antagonistien kuin päähenkilöiden puolella. Vähän kuin katsoisi vanhoja filmejä (The Birth of a Nation), joissa rasistit esitetään sympaattisina sankareina ja tasa-arvon kannattajat ovat pahiksia. Tai rikoselokuvia, joissa päähenkilöt ovat sympaattisia jalokivivarkaita ja poliisit ajotaidottomia idiootteja. Tai seikkailudraamoja, joissa primitiivinen elämä on eksoottisen romanttista ja modernit ihmiset ovat kultaa hamuavia ahneita valloittajia. Tai uskonnollisia leffoja, joissa jumala on sympaattinen papparainen ja uskonnottomat katkeria ilkimyksiä. Mustavalkoisessa peiliuniversumissa on joskus mukava käydä vierailulla, mutta ei sinne asumaan halua jäädä.


Imagine this butterfly, exactly as it is, but ugly instead of beautiful.
- Ludwig Wittgenstein


Extralinkit:
Mindshock - Feral Children on dokumentti koirien kasvattamasta tytöstä ja siitä miten ihminen kehittyy eläinten kanssa. Jos ihmislapsen laittaa elämään simpanssilapsen kanssa, simpanssi matkii lasta ja lapsi ottaa mallia simpanssista.

Dave Krieger kertoo ajastaan Star Trek TNG -sarjan teknisenä konsulttina.