18.3.04

Ajanhallinta

1. Tee työ vain kerran. Älä setvi tullutta postia moneen kertaan ja siirtele paperipinoja paikasta toiseen. Käy paperit heti läpi. Turhat paperit heti pois ja tee heti toimenpiteitä vaativat asiat.
2. Lopeta lykkääminen. Jos ajattelet että hoidat työn sitten kun on ”paremmin aikaa”, olet väärässä. Parempaa aikaa ei tule ja näin vain synnytät lisää rästitöitä.
3. Ratkaise ongelmat, kun ne ovat pieniä. Ongelmilla on tapana kasvaa suuriksi ja aikaa vieviksi kriiseiksi.
4. Varmista oma työrauhasi. Keskeytykset viivästyttävät työn valmistumista.
5. Pura lykkäämisestä johtuva työsuma. Työrästien purkamisessa on viisi vaihetta; tunnista pullonkaulat, päätä missä järjestyksessä purat ruuhkat, varaa joka päivä aikaa jonkin suman tai sen osan selvittämiseen, mieti mikä aiheuttaa töiden kasaantumista ja ryhdy toimiin jotka estävät uuden suman syntymisen.
6. Tee ikävät asiat ensin. Ikävän velvollisuuden suorittaminen ei ole helppoa, mutta hoitamatta jättäminen on pahempi vaihtoehto. Tartu siis härkää sarvista.
7. Hanki syy onnitella itseäsi. Tehdyt työt parantavat itsetuntoasi. Vitkastelu taasen vähentää omanarvontuntoa, verottaa ihmisen toiveikkuutta, tyytyväisyyttä ja luovuutta.
- Kerry Gleeson, PEP

Ei kommentteja: