Fantasiaa vai scifiä

LiTraCon – optisilla kuiduilla terästetty tiili, jonka läpi voi nähdä silhuetteja. Ikäänkuin keinotekoinen ulexiitti.
Aerogel – kiinteä aine, joka on 99.8% pelkkää ilmaa.

Kenties tällaiset materiaalit ovat ensiaskelia ultrateknologian mahdollistamiin levitoiviin Art Nouveau-fantasialinnoihin, jollaisia Antoni Gaudí saattaisi unissaan suunnitella. Scifijutuissa pitkälle edistyneet humanoidit lentelevät hohtavan läpikuultavilla aluksilla, joiden ohjaimina on kristallisauvoja ja huoneet on sisustettu värikkäillä lasiputkilla. Humanoidit voivat luoda näkymättömiä voimakenttiä sormuksillaan, käynnistää hologrammiruutuja heilauttamalla kättään ja kummastuttaa yksiväriseen potkupukuun pukeutunutta normaali-ihmistä muillakin tavoin. ”Tarpeeksi pitkälle kehittynyttä teknologiaa ei voi erottaa taikuudesta”, sanoo Arthur C. Clarken kolmas laki. Eikä teknologia ole tarpeeksi pitkälle kehittynyttä, jos sen voi erottaa taikuudesta, lisää Gregory Benford.

Kun luen fantasiakirjoja tai katson Taru Sormusten Herrasta –elokuvaa, en ajattele taikuutta minkäänlaisena mystisenä voimana. Taikuus on vain tulevaisuuden teknologiaa. Jos prinsessa muuttuu sammakoksi taikasauvan heilautuksesta, taikasauvan ”taika” perustuu siihen, että sillä voi manipuloida materiaa atomitasolla. Taikasauvasta erkaneva ”taikapöly” koostuu miljardeista nanoroboteista, jotka lentävät prinsessan kehoon ja muokkaavat sen uudenlaiseksi. Nanorobotteihin on myös tallennettu käsky, jonka mukaan ”loitsu” peruuntuu, jos prinssi suutelee sammakkoa.

Jotkut sanovat, että tällainen ajattelu pilaa koko fantasiakirjallisuuden fantastisuuden. Örkit eivät olekaan maagisia olentoja vaan bioteknologialla luotuja mutantteja. Taikamiekka onkin tehty hiilinanokuiduista. Keskimaa onkin vain supertietokoneen sisään simuloitu maailma uusine luonnonlakeineen ja haltijat seilaavat digitaalisella laivallaan ulos simulaatiosta. Kaikki romantiikka ja mysteeri häviää, jos taikatemppujen salaisuudet paljastetaan.

Minusta tietäminen vain lisää nautintoa - osaan asennoitua taikashown katsomiseen siten, että nautin esiintyjän taituruudesta ja temppujen ideoista ja käsitteistä, vaikka tiedänkin miten ne tehdään. Asetun tietämättömän lapsen asemaan ja ajattelen: "Entäpä jos en tietäisikään miten tämä tehdään? Miltä minusta tuntuisi katsoa sitä?" ja tällä tavoin tunnen saman ihmetyksen tunteen kuin lapsena. Katsoessani elokuvaa, jonka olen nähnyt kymmenen kertaa aikaisemmin, mietin miltä minusta tuntuisi nähdä elokuva ensimmäisen kerran, tai miltä jostakin toisesta ihmisestä tuntuisi nähdä elokuva ensimmäisen kerran. Asioiden tietäminen lisää nautintoa moninkertaisesti, koska silloin voi valita tietääkö vai "simuloiko" tietämättömyyttä.

Nautin fantasiakirjoista ja leffoista, vaikka ajattelenkin niitä aina kaukaiseen tulevaisuuteen sijoitettuna science fictionina. Käyttäessäni kännykkää en ajattele mitä kaikkea tekniikkaa tarvitaan, jotta puheeni kuuluisi toisella puolella maata. Kännykkä voisi yhtä hyvin olla maaginen kristallipallo, jolla otan yhteyttä toiseen kristallipalloon. Juttelukokemus ei mene pilalle siitä, että tiedän kristallipallon toimivan 3D-tekniikalla.

Ja asiasta toiseen:

Tänä iltana alkaa MTV3:lla scifi-minisarja Kohtalokas Pakkomielle (Virtual Obsession), jossa kryoniikka ja mielen lataaminen tietokoneelle ovat suuressa osassa. Sarjan taso ei välttämättä ole kummoinen, mutta katsotaan nyt huvikseen millaista kliseepuuroa on saatu aikaan. Juttu perustuu Peter Jamesin romaaniin Host (1997), joka oli muuten maailman ensimmäinen diskettikirja (ansio siinäkin).

Suosikkileffani Brianin Elämä lähtee uusintakierrokselle elokuvateattereihin. Täydellinen vastaisku Mel Gibsonin Jesus Chainsaw Massacrelle.

”Huh, there's no Messiah in here. There's a mess, all right, but no Messiah.”

Tämä Roverin lähettämä kuva Marsista saa mielen harvinaisen haikeaksi. NASA onnistui myös lennättämään X-43A lentokone-avaruusalushybridiä seitsenkertaisella äänennopeudella ja teki uuden maailmanennätyksen. Rock!


So the second thing I realized was that with any program whose aim is to correct what's wrong, even if it's asymptotically successful, the best it can ever get to is zero. And yet when you lie in bed at night you're not thinking about how to go from -5 to -2; you're generally thinking about how to go from +2 to +6 in life.
- Martin Seligman, Eudaemonia, The Good Life