Tärkeydestä turhuuteen

Se oli John K. Clark, joka sanoi: "Mikään universumissa ei ole niin tärkeää kuin minun mielipiteeni. Ei mikään."

Olen Tommipommin ruumiismin kanssa samaa mieltä siitä, ettei ihmisten persoonallisuudella, koulutuksella, menneisyydellä tai suhteilla pitäisi olla merkitystä viestin kannalta: totuus on totuus ja sille on ihan sama kuuluuko se pikkulapsen vai asiantuntijan suusta. Viesti täytyy osata erottaa viestintuojasta. Luotettavimpaankaan viestintuojaan ei kannata luottaa sokeasti ja typerinkin poppikappale voi sisältää tärkeän sanoman.

Mutta koska viestintuojia (blogeja/ihmisiä) on niin paljon, ei kaikkia millään ehdi lukea, vaikka kuinka tekisi mieli. Olisi niin mielenkiintoista katsoa, miten eri persoonallisuudet käsittelevät ja yhdistävät tietoa, saman asian voi sanoa niin monella tavalla ja monesta näkökulmasta. Mutta koska elämä on lyhyt ja tärkeämpääkin tekemistä löytyy, ei näihin sivuseikkoihin ja persoonallisiin nyansseihin ehdi perehtyä. Täytyy keskittyä oleelliseen. On pakko tehdä valintoja. Tietosanakirja vai fantasiaromaani? Hyöty vai huvi? Valitsen vasemman, en voi erehtyä.

Kätevä peukalosääntö on valita ne lähetit, jotka ovat osoittautuneet luotettaviksi viestintuojiksi – ne blogit, joilla on historia; arkisto täynnä hyviä juttuja. Niiltä voi odottaa jotain oleellista tulevaisuudessakin. Sama periaate toimii lihallisessa elämässä: valitsemme ne ihmiset, joilla on arkisto täynnä hyviä juttuja siksi, ettemme yksinkertaisesti ehdi tapailla kaikkia. Jos olisi tuhansia vuosia aikaa eikä ihmislajin olemassaolo olisi niin kortilla, voisi lukea "turhempiakin" blogeja ja kirjoja.

Turhuuksien lukeminen, pelien pelaaminen, ajan tuhlaaminen elokuviin, ihmissuhdesotkuihin ja taideteoksien analysointiin osoittaa rikkautta. Hyödyttömät harrastukset sanovat: katsokaa, minulla on niin paljon aikaa ja rahaa, että pystyn tuhlaamaan sitä turhuuksiin; olen niin terve ja hyvinvoiva, että pystyn hakkaamaan huvikseni päätäni seinään. Kun ei tarvitse juosta tiikeriä pakoon, ajan voi käyttää skenen tuumimiseen.

Ajan kuluttaminen apinoiden hyvinvoinnin ajatteluun osoittaa, että ihmisellä on varaa ajatella niiden hyvinvointia. Mitä paremmin ihmisten asiat ovat, sitä enemmän pystymme järjestämään hyviä oloja eläimillekin; mitä paremmin minun asiani ovat, sitä enemmän pystyn ajattelemaan muiden asioita. Apinat eivät voi tuhlata aikaansa taiteesta puhumiseen, koska heidän täytyy metsästää banaaneja. Ihminen voi hankkia banaaninsa kaupasta ja käyttää loppupäivän blogien lukemiseen. Mitä pidemmälle kehitymme, sitä enemmän pystymme käyttämään aikaa turhuuteen; "olemattomiin" asioihin, virtuaalitodellisuuksiin todellisuuden sijaan, mielipiteisiin faktojen sijaan, henkilöihin asioiden sijaan.

Mutta valitettavasti emme pysty keskittymään täysillä turhuuksiin tänä päivänä. Meidän täytyy edelleen tehdä työtä, jotta saisimme nauttia turhuuksista. Tarvitsemme edelleen faktoja; ne ovat työkaluja ja peruspalikoita, joiden avulla rakennamme yhä syvemmälle kiertyvämpiä mielikuvitustodellisuuksia. Jos keskitymme pelkkään turhuuksista nauttimiseen, nautinto saattaa loppua turhan äkkiä. Juhlat päättyvät, kun akusta loppuu virta.

On siis joko säädeltävä turhuuden määrää tai opittava nauttimaan tärkeyksistä. Jos tärkeiden asioiden tekemisestä tekee itselleen viihdettä - kivan harrastuksen - se on kaksin verroin hyödyllistä sekä oman että muiden elämän kannalta. Faktojen lukemisesta voi oppia nauttimaan yhtä paljon kuin fiktion lukemisesta, kokeilkaa vaikka. Kannattaa nauttia tärkeistä asioista tänään, jotta ehtisi nauttia turhuuksista ja tuhlata aikaansa hyödyttömiin peleihin tulevaisuudessa. Toisaalta - jos pystyy nauttimaan sekä tärkeistä asioista että turhista asioista yhtälailla, ei sekään mikään dystopia ole.

Jokainen tietoisuus on ainutlaatuinen taidepläjäys. Jonakin kauniina tulevaisuuden päivänä (kun olen kenties biologisesti kuolematon ja omistan tehokkaammat aivot ja suuremman muistin) luen koko blogilistan lävitse sen sijaan, että joutuisin ajanpuutteen vuoksi tyytymään muutamaan harvaan ja valittuun. Jonakin kauniina päivänä minulla on aikaa puristaa virtuaalisesti kättä kaikkien maailman ihmisten kanssa pelkän oman heimoni sijaan.

Yritetään sätkytellä siihen päivään asti.


PS: Heräsin tänä aamuna siihen, kun kissa oksensi (ei minun kissani) ja tuumin, että kirjoitan tästä blogiin. Maailmaa syleilevä juttu.