Keinotekoinen vastaus

Satuin kääntämään ykköskanavalle, kun menossa oli Esko Valtaojan keskusteluohjelma. Käynnissä oli keskustelu sielusta ja Valtaoja aloitti sanomalla, ettei hänellä ole sielua. Seuraavaksi toinen vieraista, Antti Revonsuo, alkoi puhua sielunelämästä ja erilaisista tasoista (maalaus on vain maalia kankaalla, mutta maalaus ei yleensä esitä vain maalia kankaalla), mutta hän oli toki samaa mieltä siitä, ettei ihmisellä ole yliluonnollista sielua.

Minun teki mieli hypätä keskusteluun mukaan ja sanoa, että olen samaa mieltä molempien kanssa, mutta haluaisin lisätä mukaan ajatuksen siitä, että koska meillä ei ole sielua, pitäisikö meidän rakentaa jotain sielua muistuttavaa? Kuten Stargate Atlantiksen viimeisimmässä jaksossa (Ghost in the Machine) voisimme luoda jonkin tulevaisuuden teknologian avulla biologisen kehon ylittävän, kestävämmän, vahvemman ja portattavamman keinotekoisen sielun.

Aitoa telepatiaa tai telekinesiakaan ei ole olemassa, mutta voimme rakentaa keinotekoista teklepatiaa tai teklekinesiaa. Emme tarvitse mitään yliluonnollista roskaa.

Samalla linjalla olisin vastannut kysymykseen elämän tarkoituksesta. Elämällä ei ole tarkoitusta, joten tehtävämme on luoda elämälle keinotekoinen tarkoitus.

Ja samalla tavalla esittäisin moraalista. Ei ole olemassa mitään absoluuttista moraalia, joten meidän on luotava tähän moraaliseen tyhjyyteen keinotekoinen moraali.

Maali kankaalla ei itsessään ole mitään muuta kuin merkityksetöntä maalia kankaalla, joten meidän tehtävämme on luoda kankaalla olevalle maalille keinotekoinen merkitys.

Kerta toisensa jälkeen törmää siihen fatalistiseen luovutusasenteeseen, että kaikki on vain tarkoituksetonta sätkyttelyä matkalla kohti vääjäämätöntä loppua. Kyllä, maailma on tarkoitukseton ja iso tyhmä kappale, jolla ei ole mitään valmista merkitystä, mutta se ei ole itkun aihe, se on hyvä ominaisuus. Se tarkoittaa, että maailma on tyhjä kangas odottaen sivellintä ja voimme maalata ihan mitä haluamme.