21.1.09

Huonon tulevaisuuden pelko

Nimimerkki Syömäri Jantunen sanoi: -- henkilökohtaisesti minua pelottaisi herätä syväjäästä maailmaan, jonka hyväntahtoisuudesta aikamatkailijoita kohtaan minulla ei olisi mitään ennakkotietoa?

Suosikkivastaukseni tähän on, että jos minä herään dystopiassa, se on heidän ongelmansa. Mutta jos jätetään tällainen machoilu sivuun, niin minua ei erityisemmin pelota herätä dystopiassa, koska huonokin elämä tarkoittaa, että jotain elämää on sentään edelleen olemassa. Kaukaisessa tulevaisuudessa oleva dystopiakin on periaatteessa toivoa antava visio: jotakin elämää on selvinnyt, kaikki eivät ole kuolleet. Niin kauan kuin on elämää on toivoa.

5 kommenttia:

Entity kirjoitti...

Syitä pelkoon on monia. Itse jaksan ihmetellä, että mikä saa meidät pitämään todennäköisimpinä huonoimpia mahdollisia skenaarioita kaikista mahdollisista.

Yhtä todennäköistä on herätä utopiassa. Kaikkein todennäköisintä on herätä maailmassa, joka muistuttaa täydellisyytensä puolesta nykyistä. Moni tämän päivän ongelmista on ratkennut, mutta uusia on tullut tilalle ratkottavaksi.

Huonoin vaihtoehto on se, ettei herää ollenkaan. Sillä silloin joutuu asettamaan toivonsa valitsemansa uskonnon tuonpuoleiseen, eikä se vetoa rationaaliseen mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Simpanssin ja ihmisen välillä on varmaan suurin piirtein yhtä suuri ero kuin tulevaisuuden ja nykyisyyden ihmisellä kun ihmisen geenimuuntelu saadaan vauhtiin. Jos teitä edes viitsitään herättää, joudutte eläintarhaan näytille.

Yksityisetsiva kirjoitti...

Oletat siis, että a) ihminen herää normi-ihmisenä, b) pysyy heräämisensä jälkeenkin normi-ihmisenä muuttelematta itseään kyborgiksi, c) herättyjen ei anneta muunnella itseään paremmiksi, d) eläinten oikeudet eivät ole edistyneet mitenkään vaan eläintarhat koostuvat tulevaisuudessakin ahtaista häkeistä, ja e) tulevaisuuden ihmisillä ei ole parempia huveja kuin kiusata pienempiään.

Kelpaa mulle.

Entity kirjoitti...

Juuri tuota tarkoitin aiemmassa kommentissani. Joku idealisti on joskus väittänyt mielikuvitusta rajattomaksi, mutta minusta vaikuttaa että sen rajat tulevat nopeasti vastaan ja ne näyttävät poikkeuksetta siltä mikä eniten vahvistaa mielikuvaa pysyvästä ja mielekkäästä maailmasta.
Suurin osa siitä mitä maailmasta havaitsemme on pelkkää kuvittelua. Miksi ei saman tien voisi kuvitella jotain inspiroivaa ja miellyttävää?

Omalla kohdalla uneksiminen motivoi työhön ja uuden oppimiseen. Ilman toivoa tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta on viimein valjastanut järkensä kaikkien eduksi, jäisin minäkin varmaa sohvan pohjalla kasvattamaan kaljamahaa ja körmyniskaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Better to have a living problem than dead certainty" - some indian doc