Sankarit ja psykopaatit

Heroes are born not made, scientists claim - Jotkut ihmiset pysyvät luonnostaan rauhallisina stressitilanteissa. Tulevaisuudessa kaikki välttävät stressiä ja paniikkia keinotekoisesti. Paniikki ja pako ovat vain luonnon keksimiä yksinkertaisia pikaratkaisuja muinaisen viidakkoelämän vaaroihin eivätkä ne yleensä toimi monimutkaisessa modernissa maailmassa.

Suffering Souls - Sivistyneessä maailmassa ihmiset eivät ole pahoja, he ovat vain viallisia ja kaipaavat korjausta. Rikkinäinen tietokonekaan ei ole pahan vallassa, se kaipaa korjausta eikä manausta. Psykopaattien aivoissa on vikaa eikä sitä osata vielä hoitaa, joten heidät lukitaan vankilaan odottamaan korjausteknologian kehittymistä. Aivan kuten kryopotilaat eivät ole kuolleita, heidän kehossaan vain on nykyteknologialla korjaamatonta vikaa, joten heidät pysäytetään ja säilötään odottamaan korjausteknologian kehittymistä. Sivistymättömissä ja säälittävissä vaihtoehtouniversumeissa rikkinäiset ihmiset teloitetaan ja heitetään menemään vikojensa vuoksi.

The condition was first described clinically in 1801, by the French surgeon Philippe Pinel. He called it “mania without delirium.” In the early nineteenth century, the American surgeon Benjamin Rush wrote about a type of “moral derangement” in which the sufferer was neither delusional nor psychotic but nevertheless engaged in profoundly antisocial behavior, including horrifying acts of violence. Rush noted that the condition appeared early in life. The term “moral insanity” became popular in the mid-nineteenth century, and was widely used in the U.S. and in England to describe incorrigible criminals. The word “psychopath” (literally, “suffering soul”) was coined in Germany in the eighteen-eighties. By the nineteen-twenties, “constitutional psychopathic inferiority” had become the catchall phrase psychiatrists used for a general mixture of violent and antisocial characteristics found in irredeemable criminals, who appeared to lack a conscience.

Olen kirjoittanut tästä (muodossa tai toisessa) aikaisemminkin, mutta kuvitellaan ihminen, joka saa nolla pistettä Haren psykopatialistasta. Täysin anti-psykopaattinen (tai kontrapsykopaattinen tai viistosti psykopaattinen, ihan miten vain) ihminen - hyvä impulssikontrolli, ei pintapuolisesti charmantti, ei arvosta itseään liiallisen korkealle, ei kaipaa jatkuvasti stimulaatiota, on totuudenmukainen, uskollinen ja vastuuntuntoinen, ei manipuloi ihmisiä, tuntee syyllisyyttä ja kiintymystä, on empaattinen, ei halua hyväksikäyttää ketään, ottaa vastuun omista teoistaan... ei ainuttakaan merkkiä psykopatiasta. Kaikin puolin mukava ihminen. Optimisti sanoisi, että tavallinen ihminen, mutta realistisesti (ja terveesti) ajatellen jokaisessa ihmisessä asuu pieni psykopaatti, joka voi hypätä esiin poikkeavissa olosuhteissa - aivan kuten jokaisessa tietokoneessa asuu mahdollisuus kaatua. Toiset käyttöjärjestelmät vain ovat vakaampia kuin toiset. Oman päänkin vakauteen voi vaikuttaa vaihtamalla huonot rutiinit paremmiksi.

Mutta mennään pidemmälle ja mietitään millaisia ominaisuuksia olisi ihmisellä, joka poikkeaa normaali-ihmisestä yhtä paljon kuin psykopaatti, mutta päinvastaiseen suuntaan - ihminen, jonka käyttöjärjestelmä on luonnostaan vakaampi stressitilanteissa kuin muilla. Todellinen anti-psykopaatti, joka menee psykopatiatestissä nollaan ja sitäkin pienempien lukujen puolelle. Ihminen, joka on niin hyvä, ettei välitä ympäröivän yhteiskunnan määrittelemistä "hyvyyden" rajoista vaan ylittää ne.

Psykopaattisen sankarin ominaisuuksia voisivat olla esimerkiksi: syvällinen, arvostaa ainoastaan yhteistä hyvää, patologisen totuudenmukainen ja uskollinen, tuntee syyllisyyttä kaikesta, tuntee kiintymystä kaikkeen, pystyy kontrolloimaan itseään kaikissa tilanteissa, ottaa vastuun muidenkin teoista, ei tunne mustasukkaisuutta vaan kompersiota, ei pysty tuntemaan samaistumista televisiosarjan sarjamurhaajaan, vaikka sarjamurhaaja olisi sarjan sympaattinen päähenkilö, ei alistu jumalien edessä, vaikka seurauksena olisi helvetti. Sisäinen kompassi ei anna vaihtoehtoja, sillä sankaripsykopaatti ei suostu käyttäytymään ilkeästi ja itsekkäästi edes enemmistön mielipiteiden, yhteiskunnan lakien tai suurimpien auktoriteettien niin vaatiessa. Sankaripsykopaatti jatkaa pakonomaista sarja-auttamistaan ja kerää "uhreiltaan" muistoksi vuolaita kiitoskirjeitä, menee seisomaan tankkien eteen, kieltäytyy painamasta nappia, valitsee aina suuremman questin kuin normi-ihmiseltä odottaisi. Ihminen, jota nykypäivänä pidetään vallankumouksellisena maanpetturina, mutta jonka sankarillista piittaamattomuutta oman aikansa primitiivisestä moraalikäsitteistöstä muistellaan lauluissa sadan vuoden kuluttua.

Mustavalkoisuuden välttämiseksi voisi ajatella hetken myös ihmistä, jolla on paljon psykopaatin ominaisuuksia, mutta päätyykin itsekkyytensä kautta tekemään hyvää ihmiskunnalle. Tai anti-psykopaattia, joka päätyykin aiheuttamaan pelkkää harmia yrittäessään tehdä kaikkea hyvää - sisäinen sankari ei käänny suoraan ulkoiseksi sankariksi. Tai ottaa pohdittavaksi Eliezer Yudkowskyn scifitarinan Three Worlds Collide - jos entinen raiskaajamurhaaja päätyy tarinan lopussa pelastamaan koko ihmislajin, voiko häntä kutsua tarinan sankariksi? Entä jos nuorena sankarillinen henkilö ryhtyy vanhoilla päivillään rikolliseksi? Entä jos sisältä psykopaatti ei koskaan tee mitään ilkeää vaan esittää koko elämänsä ajan sankaria tehden hyviä tekoja, onko sankarius silloin pelkkää feikkiä? Jos tietokone on rikki, mutta saa käyttäjän uskomaan toimivuuteensa ja tekee (jollakin tavoin) kaiken minkä pitääkin, onko sillä väliä?

Spotting a sociopath

Since everyone simply assumes that conscience is universal among human beings, hiding the fact that you are conscience-free is nearly effortless. You are not held back from any of your desires by guilt or shame, and you are never confronted by others for your cold-bloodedness. The ice water in your veins is so bizarre, so completely outside of their personal experience that they seldom even guess at your condition.

Vanhoissa kunnon seikkailutarinoissa sankari on suoraselkäinen ja lahjomaton partiopoika-avaruuskadetti, jonka tahdonvoimaa, neuvokkuutta ja optimismia ei saa mikään konnien juoni katkeamaan, sankari pysyy puhtaana alusta loppuun. Entä jos kaikki ihmiset olisivat tulevaisuudessa samanlaisia toimintasankareita? Jokainen olisi kuin Flash Gordon, Buck Rogers ja Teräsmies sulautettuna yhteen.

Täydellisen sankarin syntyminen vahingossa olisi epätodennäköistä, joten jokainen partiopoika olisi tietoisesti käsiteltävä eroon psykopaattisista taipumuksistaan. Todellakin, kuinka paljon psypaattisuutta haluamme maailmassa säilyttää? Mikä on sopiva määrä sisäistä psykopaattia? Emme halua olla läpikotaisin rauhallisia ja lempeitä, koska silloin yksi psykopaatti voisi valloittaa maailman voiveitsellä. Jos haluat sotaa, valmistaudu rauhaan ja päinvastoin. Väkivaltaiset ratkaisukeinot pidetään yhä useampien lukkojen takana, tarkasti kontrollissa kuin xenomorph-berserker kellarissa siltä varalta, että vihollinen valloittaa linnan ja kaikki hyvät vartijat ovat kuolleet. Uinuvana sairautena lukkojen takana siltä varalta, että sitä voi joskus käyttää hyvään.

As Kiehl points out, “It used to be the case that it was very hard to meet clinical criteria for depression in the fifties and sixties. However, the definition of depression has been broadened so much with DSM-IV that nearly every person will meet the criteria at some point in their lives. One reason for this is that drug companies have lobbied to change the criteria—because they have a treatment, a drug, that can help people even with moderate levels of depression. It’s a completely different issue whether this is appropriate.” He added that “even moderate levels of psychopathy may someday be considered a disorder—especially if we can treat it.”

Like many in the field of psychopathy research, Kiehl is aware of the enormous social implications of accepting psychopathy as a form of mental illness. What, for example, would you do with the young psychopaths who don’t respond to treatment? The stigma would be profound. It’s not hard to imagine a day when everyone’s personal psychopathy risk will be assigned early in life—a kind of criminal-potential index.

"Are you a mutant, Colonel Fury?"
"Sure. Moral mutant."
- Warren Ellis, Ruins