17.12.03

Hyviä uutisia III

“I am convinced that human flight is possible and practical." - Wilbur Wright, 1899

Ihmiskloonaus toimii, se on tosiasia. Amerikkalaiset tutkijat toistivat kloonikokeensa ihmisen alkiolla ja hyvin meni. Klooneja ei kuitenkaan ala kävelemään vastaan kaduilla vielä vähään aikaan, sillä kloonauskokeen tarkoitus on saada aikaan kantasoluja eikä kokonaisia ihmisiä. Tätä sanotaan terapeuttiseksi kloonaukseksi ja sen avulla pelastetaan nykyisten ihmisten henkiä.

Australialainen yhtiö Siloxo on kehittänyt geopolymeeriprosessin, jolla voidaan tehdä betoninkaltaista rakennusmateriaalia alumiinista, tuhkasta, jätelasista ja paperista. Ei kuulosta kovin seksikkäältä uudelta teknologialta, mutta tärkeältä kuitenkin – se olisi luontoystävällisempi vaihtoehto tavalliselle sementille.

Melanotan on pilleri, jonka avulla saa pitkään kestävän ja tasaisen rusketuksen. Samalla saa suojan ihosyöpää vastaan eikä tarvitse pelätä palavansa auringossa. Australialaisten ja amerikkalaisten yhteistyössä kehittämä lääke tulee markkinoille luultavasti vuonna 2006.

Japanilainen Sanyo laittaa pian myyntiin kännykän, jota ei tarvitse kuunnella korvilla. Bone Conduction –tekniikan avulla puhelinta voi pidellä vaikka poskea vasten ja hyvin kuulemma kuuluu. Äänentoistoon käytetään pääkallon luita eikä ympärillä oleva hälinä häiritse puhelua ollenkaan. Siistiä. Eikä Sanyon minidigivideokamerakaan pahalta näytä.

Taserilla varustettu kännykkä kuulosti myös kätevältä, mutta sitten selvisikin, että kyseessä onkin vain kännykältä näyttävä taser eikä toimiva puhelin. Pettymys! Tämä ei ollutkaan niin hyvä uutinen kuin ensin näytti.

Geneettisesti muunneltu flunssavirus on patentoitu USA:ssa. Mikä tästä muka tekee hyvän uutisen? Se, että uusi flunssavirus tuhoaa syöpäsoluja! Normaalit solut jäävät kuulemma ihan ennalleen. Kyllä minäkin mieluummin olisin muutaman päivän flunssassa kuin sairastaisin syöpää (vaikka tuskin noista viruksista flunssaakaan saa). [lisäys: kliiniset kokeet ovat vielä tekemättä, muistuttaa Markku]

Hauska linkkivinkki
Suzukisan - ylipirteä poppikappale, jonka sanat ovat kai japaniksi, mutta kuulostavat englannilta. En tiedä, mutta olen huvittunut.

Ei kommentteja: