31.12.03

Vanha vuosi pakettiin

Betterhumansin Simon Smith on koonnut yhteen viime vuoden 10 hienointa juttua, lukekaa pois. Kiinalainen käväisi avaruudessa, ensimmäinen aivoproteesi (keinotekoinen hippocampus) kehitettiin, ajatuksen voimalla liikutettiin robottikättä, sairauksia aiheuttavia geenejä tunnistettiin koko joukko, ensimmäinen kaupallinen geeniterapia otettiin käyttöön, nanolääketiede muuttui fiktiosta faktaksi, kantasolut varastivat shown useiden sairauksien parannuksessa ja niin edelleen. Lisäksi otettiin jo pieni askel vahvan nanoteknologian suuntaan! Ja kaikkihan nämä edistysaskeleet johtuivat suurelta osin yleisestä tietotekniikan kehityksestä.

Robottien aikakausi pääsi myös vihdoin alkamaan kunnolla. Nyt Toyota ilmoitti, että sekin tekee oman robotin. Hondalla on Asimo ja Sonylla QRIO, joten täytyyhän muidenkin yhtiöiden saada oma maskottinsa. Toyotan robotti ilmestyy kuitenkin kuvioihin vasta vuonna 2006, mutta ehkä sitten näemme kunnon robottitappelun!

Mitä muuta mukavaa vuosi 2003 toi tullessaan? Nämä tulevat ainakin mieleen:

- Suomen Transhumanistiliitto perustettiin
- Methusaleh Mouse Prize perustettiin
- Brights perustettiin
- Cyborg Democracy-yhteisöblogi perustettiin (mukana mm. Ken MacLeod ja Charlie Stross)
- Worldchanging-blogi perustettiin
- Yksityisetsivä-blogi muodostui vahvaksi brändiksi (jättimäinen loikka ihmiskunnalle)

Unohdin varmaan jotain todella tärkeitä uutuuksia. No, kaiken kaikkiaan vuosi 2003 oli hyvä vuosi. Vuosi 2004 saattaa sitten olla se vuosi, kun anti-ikääntymislääkkeet (oikeasti toimivat sellaiset) tulevat muotiin. Kehitys nopeutuu entisestään, siihen voimme varmaan luottaa. Tulevaisuus näyttää niin valoisalta, että täytyy laittaa ihan peililasit silmille!

Mutta en saanut John C. Wrightin Golden Agea joululahjaksi! Aargh! Kaikki on pilalla!

Linkkejävinkkejä
Ihmissuhteet antoi linkin kuumaan robottipornoon. Huh huh, kovaa kamaa.
Scout Walkerien Kama Sutra on myös lapsilta kielletty.
Hajime Sorayaman robotit ja gynoidit saavat myös öljyn valumaan suupielistä.
Suosikkimaalarini H.R. Gigerin visioissa ollaan jo aika tuhmia koneiden kanssa.
Mutta Cyborg’s Sex Manual 1.0 antaa onneksi asiallista seksuaalivalistusta nuorisolle.
Roboho tarjoaa maksullista seuraa niille, jotka eivät saa koneiltakaan ilmaiseksi.
Kaljaa juova robotti. Ei! Älkää ottako ihmisistä mallia!

Ei kommentteja: