12.3.04

Paluu nykyisyyteen

Olen palannut, pistäkää pullot piiloon. Ja mikä sotku täällä on? Vähän aikaa poissa ja kaikki on pielessä! Pitääkö sen äidin olla aina pistämässä lapasia käteen ja sukkia jalkaan? Opetelkaapa pukemaan itse kerrankin.

Elämän ja kuoleman kyselyyn osallistuneista 100% halusi elää yli 50 vuotta. Erinomaista. 100% osallistuneista halusi myös käyttää jonkinlaisia keinoja elämänsä pidentämiseen. Kukaan ei halunnut vähentää elämäänsä, joten hyvällä mallilla ovat asiat siinä mielessä. Äänestyksen osanotto oli kuitenkin lievä pettymys. Vain neljä galaksin kansalaista vaivautui vastaamaan. Luulen keksineeni myös syyn tällaiseen saamattomuuteen: listalla ei vain ollut sopivaa ehdokasta. Korjaan tämän puutteen nyt:

Kuinka pitkään haluat elää?
__ Olen jo kuollut. Kuolleet eivät äänestä.

Mitä keinoja olet valmis käyttämään pidentääksesi elämääsi?
__ Vähän myöhäistä tässä vaiheessa.

Eiköhän ns. hiljainen enemmistökin löydä nyt sopivat ehdokkaat. Jotta kaikki ehtisivät varmasti äänestää, äänestysaikaa jatketaan miljardilla vuodella. Katsotaan sitten vuonna miljardi ja kaksituhattaneljä, kuka haluaa elää ja missä muodossa, ja vertaillaan sitä tähän äänestystulokseen. Yrittäkää sätkytellä sinne asti!

Minä skippailen nyt siivoamaan.


Somebody said that it couldn't be done,
But he with a chuckle replied
That "maybe it couldn't", but he would be one
Who wouldn't say so till he tried.
So he buckled right in with a trace of a grin
On his face. If he worried he hid it.
He started to sing as he tackled the thing,
That couldn't be done and he did it.

- Edgar A. Guest, It Couldn't Be Done


”Mikään ei tunnu mukavammalta kuin se, että joku ampuu sinua eikä sinulle käy mitenkään.”

Ei kommentteja: