Kirpputorilla

Tänään sattui hauska tapaus kirpputorilla. Kirpputorien kiertäminen on sopivan tasapainottavaa puuhaa näin tulevaisuusorientoituneelle ihmiselle. Ne ovat aarresaaria täynnä haudattuja arvoesineitä - koskaan ei tiedä mitä ihmeellistä eteen sattuu. Yleensä lapio kolahtaa vanhaan kirjaan, kuten vaikkapa H.G. Wellsin Tohtori Moreaun saareen puolella eurolla. Kirjan juoni menee tiivistettynä näin:

Tyyppi joutuu saarelle, jossa on metamorfooseja, sitten se pääsee sieltä pois.
(tiivistelmän tarjosi Sinne ja Takaisin)

Samalla reissulla huvituin pinosta upouuden näköisiä Dianetiikka-kirjoja, joita myytiin myös 50 sentin kappalehintaan. Olisi varmaan pitänyt ostaa pois ja piilottaa johonkin kaappiin, ettei kukaan erehdy lukemaan ja ottamaan vielä tosissaan, mutta tällä menolla joutuisin ostamaan myös kaikki raamatut sun muut. Eikä se taas näyttäisi kovin siistiltä, jos kämpän kaikki kaapit ja laatikot pursuaisivat uskonnollista propagandaa. Polttaa niitä ei viitsi, onhan niillä kuitenkin jotain historiallista arvoa, mutta ehkä niistä voisi tehdä jonkin taideinstallaation.

Vaan itse hauskaan tapaukseen: törmäsin kirppiksellä omaan menneisyyteeni. Ohitin käytettyjen talviurheiluvälineiden nurkkausta, kun huomasin yllättäen tutun näköisen lumilaudan. Menin katsomaan lähempää ja kyllä vain: se oli minun vanha lumilautani! Siteiden välissä olevassa logossa oli edelleen nimikirjaimeni, jotka töhersin siihen tussilla hiihtokeskuksen aulassa yli 10 vuotta sitten. Myin laudan eräälle kaverilleni parin vuoden laskettelun jälkeen ja hän myi sen edelleen jollekin serkulleen, koska ei millään oppinut pysymään pystyssä (laudan vika luultavasti). Vanha lankku on kiertänyt monen käden kautta ja nähnyt monia hiihtokeskuksia ennen päätymistään kirppikselle. Hetken aikaa mietin, pitäisikö ostaa lauta ja viedä varastoon muiden muistoesineiden seuraksi, mutta sitten katsoin hintaa ja tulin järkiini.

Vanhoista kamoista luopuminen on kuin menettäisi osan itsestään. Yleensä en suostu luopumaan mistään, säilön vain roinan kaappeihin ja pahvilaatikoihin. Olen nytkin ajatellut vähän väliä lumilautaani, joka makaa yksinäisenä ja hylättynä kirpputorin nurkassa. En usko, että kukaan sellaista romua viitsii ostaa (ellei joku keksi ryhtyä keräämään vanhoja lumilautoja). Se lahoaa ja kituu ummehtuneessa vanhojen tavaroiden saattokodissa, kunnes kirpputorin omistaja huomaa sen pitämisen turhaksi ja heittää jätelavalle. Kova kohtalo.

Niin, kerään kirpputoreilta omaa menneisyyttäni - sarjakuvia, joita olen lukenut joskus kauan sitten tai pelejä, joita olen pelannut viimeksi pikkupoikana. Ne ovat niitä todellisia aarteita.


Taidelinkkivinkit
Zdzislaw Beksinski – apokalyptisen kauniita maalauksia
The Marsden Archive – valokuvia synkistä linnoista ja hautuumaista