Vanha vuosi pakettiin

Betterhumansin Simon Smith on koonnut yhteen viime vuoden 10 hienointa juttua, lukekaa pois. Kiinalainen käväisi avaruudessa, ensimmäinen aivoproteesi (keinotekoinen hippocampus) kehitettiin, ajatuksen voimalla liikutettiin robottikättä, sairauksia aiheuttavia geenejä tunnistettiin koko joukko, ensimmäinen kaupallinen geeniterapia otettiin käyttöön, nanolääketiede muuttui fiktiosta faktaksi, kantasolut varastivat shown useiden sairauksien parannuksessa ja niin edelleen. Lisäksi otettiin jo pieni askel vahvan nanoteknologian suuntaan! Ja kaikkihan nämä edistysaskeleet johtuivat suurelta osin yleisestä tietotekniikan kehityksestä.

Robottien aikakausi pääsi myös vihdoin alkamaan kunnolla. Nyt Toyota ilmoitti, että sekin tekee oman robotin. Hondalla on Asimo ja Sonylla QRIO, joten täytyyhän muidenkin yhtiöiden saada oma maskottinsa. Toyotan robotti ilmestyy kuitenkin kuvioihin vasta vuonna 2006, mutta ehkä sitten näemme kunnon robottitappelun!

Mitä muuta mukavaa vuosi 2003 toi tullessaan? Nämä tulevat ainakin mieleen:

- Suomen Transhumanistiliitto perustettiin
- Methusaleh Mouse Prize perustettiin
- Brights perustettiin
- Cyborg Democracy-yhteisöblogi perustettiin (mukana mm. Ken MacLeod ja Charlie Stross)
- Worldchanging-blogi perustettiin
- Yksityisetsivä-blogi muodostui vahvaksi brändiksi (jättimäinen loikka ihmiskunnalle)

Unohdin varmaan jotain todella tärkeitä uutuuksia. No, kaiken kaikkiaan vuosi 2003 oli hyvä vuosi. Vuosi 2004 saattaa sitten olla se vuosi, kun anti-ikääntymislääkkeet (oikeasti toimivat sellaiset) tulevat muotiin. Kehitys nopeutuu entisestään, siihen voimme varmaan luottaa. Tulevaisuus näyttää niin valoisalta, että täytyy laittaa ihan peililasit silmille!

Mutta en saanut John C. Wrightin Golden Agea joululahjaksi! Aargh! Kaikki on pilalla!

Linkkejävinkkejä
Ihmissuhteet antoi linkin kuumaan robottipornoon. Huh huh, kovaa kamaa.
Scout Walkerien Kama Sutra on myös lapsilta kielletty.
Hajime Sorayaman robotit ja gynoidit saavat myös öljyn valumaan suupielistä.
Suosikkimaalarini H.R. Gigerin visioissa ollaan jo aika tuhmia koneiden kanssa.
Mutta Cyborg’s Sex Manual 1.0 antaa onneksi asiallista seksuaalivalistusta nuorisolle.
Roboho tarjoaa maksullista seuraa niille, jotka eivät saa koneiltakaan ilmaiseksi.
Kaljaa juova robotti. Ei! Älkää ottako ihmisistä mallia!

Kosmista aivosähköä

Aivotrusti on selvästi ihastunut minuun.

Kuitenkin Yksityisetsivän kuva joka päivä uusia virikkeitä ympäristöstä hakevasta superihmisestä vaikuttaa hivenen mielikuvituksettomalta. Se ei ole mullistava visio, vaan luonteva osa jatkumoa, jossa vähenevä pakollinen työnteko korvautuu uusien virikkeiden etsimisellä ja luomisella. Sen sijaan, että uusia villityksiä yritettäisiin rakentaa ympäristöön, ihmisen ulkopuolelle, olisi paljon yksinkertaisempaa, helpompaa, tehokkaampaa, ympäristöystävällisempää ja nopeampaa muokata ihmisen mieltä niin, että tämä pystyy ottamaan samasta ympäristöstä enemmän irti.

Ihmismielen muokkaus on minulle kenties niin itsestään selvä asia, ettei sitä tule tarpeeksi painotettua. ”Surely there is some way for us to be both more rational and more joyful”, kuten Carl Feynman asian ilmaisi. Ei ole kysymys valinnasta kahden maailman välillä. Sen sijaan, että olisimme onnellisia vain omassa päässämme, voisimme olla onnellisia sekä omassa päässämme että tehdä koko maailmasta onnellisen.

Minä olen pyrkinyt ennen kaikkea siihen, että pystyn itse määräämään oman onnellisuuden tasoni. Olen luonut itselleni "sisäisen rauhan", jos näin perinteisesti sanotaan (huomatkaa sana ’luonut’). Sisäinen rauha ei ole kuitenkaan mikään tietty pysyvä tila, vaan jatkuvasti kehittyvä prosessi. Otan joka päivä enemmän iloa irti ympäristöstäni ja samalla luon enemmän iloa ympäristööni (imukykyisimmät ovat parhaita säteilijöitä). En pelkää kuolemaa, vaikka haluan olla kuolematon; en inhoa ihmiskehoa, vaikka haluan kyborgikehon; en vihaa maailmaa, vaikka haluan muuttaa sen; en ole onneton, mutta haluan silti olla onnellisempi.

Ikuisesti eläessäni hauskuuden määrä kasvaisi koko ajan vain suuremmaksi ja nauttisin yhä enemmän pienistäkin asioista. Älykkyyteni kasvaessa en näkisi rutiinitehtäviä automaattisesti tylsinä, vaan voisin säätää niistä hauskoja. Voisin suorittaa useampia hauskoja rutiineja samalla kertaa, ja lisäksi katsoa rutiinien muodostamaa monimutkaista kokonaisuutta ikään kuin ulkoapäin ja saada lisää hauskuutta vielä siitäkin. Miksei vanhoihin virikkeisiin voisi yhdistää aivoissaan samankaltaisia onnellisuustuntemuksia kuin uusiinkin virikkeisiin? Uudet virikkeet vain lisäisivät onnellisuuden tiilikasaan lisää onnellisuustiiliä ja onnellisuus kasvaisi koko ajan. Onnellisuuden legopalikan pitäisi olla sellainen, että sen voi yhdistää mihin tahansa muuhun palikkaan ja kääntää säätimen yhdelletoista - ja parempi olisi tietysti yhdistää palikka sellaisiin asioihin, jotka ovat hyödyllisiä.

Saatan olla näin sanoessani aikamoinen pessimisti, mutta jos muinaisista oloista vähennetään ympäristön aiheuttama fyysinen tuska (sairaudet ynnä muut), olemmeko paljoakaan onnellisempia?

Se riippuu siitä, mitä itse haluat. Jos haluat olla onnellisempi, teet itsestäsi onnellisemman. Yksinkertainen juttu. Fyysisen tuskan poistaminen tekee meistä onnellisempia, jos haluamme sen tekevän meistä onnellisempia. Voimme myös ohjelmoida itsemme nauttimaan fyysisestä tuskasta, mutta onko se sitten järkevää? Onnellisuus-palikan voi yhdistää joko Maailmanpelastus-palikkaan tai Maailmantuho-palikkaan, mutta päättelemme järjellä, että kannattaa yhdistää se mieluummin Maailmanpelastus-palikkaan, koska se on selviytymisen kannalta parempi vaihtoehto. Ja kas! Olemme äärettömän onnellisia siitä, että saamme pelastaa maailman!

Täytyy siis valita tietoisesti järkevä (”filosofisesti hyväksyttävä”) tapa olla onnellinen. Ei riitä, että yhdistää ON/OFF -kytkimen aivojen mielihyväkeskukseen ja laittaa sen pysyvästi ON-asentoon. Voit olla onnellinen maatessasi huumeista sekaisin katuojassa, mutta se ei edistä omaa selviytymistäsi eikä pelasta sademetsiä. Se ei ole järkevä tapa olla onnellinen. Saat toki valita sen, jos todella niin haluat, mutta eikö olisikin mukavampaa olla onnellinen ja pelastaa samalla maailma?

Oletko koskaan kokenut sellaista ohimenevää hetkeä, jolloin tunnet pystyväsi näkemään "maailmankaikkeuden hiekanmurusessa" tai luulet lopultakin "ymmärtäväsi kaiken" (enkä nyt välttämättä puhu huumekokeiluistasi)? Mitä jos tuota hetkeä pystyttäisiin venyttämään iäisyyksiin?

Muistan erään kerran, kun näin selväunta (olin siis unessa ja tiesin näkeväni unta - lucid dreaming), jossa päätin ottaa unestani kaiken irti ja ryhdyin muokkaamaan uniympäristöä ajatuksen voimalla. Seinät vääntyilivät kuin Dark City –leffassa, ikkunalasi muuttui nestemäiseksi ja sitten kohosin lentoon sen lävitse. Lensin avaruuteen, ojentelin käsilläni kohti tähtiä ja siirtelin niitä hieman tiiviimpään kasaan. Sitten tajusin, että minun pitäisikin muokata itseäni, joten aloin kasvattamaan päätäni (heh) yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Tunsin ymmärtäväni universumia täydellisesti ja olevani yhtä sen kanssa. Tätä tilaa jatkui niin pitkään, että aloin jo ihmetellä, että milloinkas minä herään tästä unesta!

Mietin myöhemmin untani niin, että jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiset ehkä pystyisivät muokkaamaan todellisuutta näin, mutta samalla myös ajamaan aivoissaan virtuaalista mallia siitä, miten muokkaisivat todellisuutta. Malli ja todellisuus voisivat yhdistyä niin, että virtuaalimalli muokkaisi todellisuutta ja todellisuus muokkaisi virtuaalimallia. Ei voisi erottaa rajaa, missä virtuaalitodellisuus alkaa ja todellisuus loppuu. Sisäinen olisi ulkoista ja ulkoinen sisäistä. Jokainen ajatus tulisi todeksi välittömästi, mukaan lukien ajatukset uusista todellisuuksista ja virtuaalimalleista – ja itseasiassa koko tämä prosessi tapahtuisi vain jokaisen ihmisen omissa aivoissa ja se ”aito todellisuus”, jossa kaikki nämä nukkuvat ihmiset hallitsisivat omia päänsisäisiä multiversumeitaan, olisi hiekanhyvän kokoiseksi puristunut universumi ajan lopussa (kyllä, tykkään tuumailla kosmisia asioita aina välillä).

Haluaisinko sitten venyttää tuollaista pysähtynyttä kosmisen ymmärryksen hetkeä ikuiseksi? En, vaan haluaisin venyttää uusia kosmisen ymmärryksen tiloja synnyttävän prosessin ikuiseksi. Jokainen hetki olisi uusi, erilainen ja muuttuva kosminen ymmärrys, ei staattinen tila.

P.S. Yksityisetsivä tuntuu myös aliarvioivan rutiinien ja pysyvyyden merkityksen tyydyttävässä elämässä. Vaikka aihe tulisi jättää toiseen kertaan käsiteltäväksi, kerron tämän: monissa psykologian alan tutkimuksissa on todettu — ja myös itse voin tämän jossain määrin vahvistaa — että pitkäaikaisin tyytyväisyys saavutetaan hyvien ihmissuhteiden ja terveyden avulla, mikä on tietysti ymmärrettävää myös evoluutiopsykologiselta näkökannalta. Ja pointtihan oli se, että nämä asiat tuskin muuta ovat kuin toistoa ja pysyvyyttä

Jos voimme ohjelmoida ihmisen pitämään jatkuvasta toistosta ja voimme ohjelmoida ihmisen pitämään jatkuvasta muutoksesta, voimme kai ohjelmoida ihmisen pitämään molemmista yhtä aikaa. Joulu-rutiini pysyy, vaikka jokainen joulu onkin erilainen. Tunnemme itsemme joka päivä terveiksi, vaikka terveytemme ei olekaan samanlainen joka päivä, ja ihmissuhteemme tuntuvat pysyviltä rutiineilta, vaikka ne muuttuvat joka päivä. Voimme syödä samalta maistuvia perunalastuja kerta toisensa jälkeen, koska jokainen syömistapahtuma on hieman erilainen; jos vain kelaisimme samaa perunalastun syöntitapahtumaa eteen- ja taaksepäin aivoissamme kokien sen aina samanlaisena, siihen tylsistyisi melko nopeasti. Katsomme tätä asiaa vain eri kulmista: päällepäin rutiinilta näyttävä järjestys näyttääkin tarkemmin katsoessa koko ajan muuttuvalta kaaokselta. Sinä katsot shakkipelin sääntöjä, jotka ovat aina samat - minä katson itse peliä, joka on aina erilainen.

Jos rankasti yksinkertaistetaan, niin evoluutiopsykologian avulla näemme langat, joilla meitä ohjaillaan ja transhumanismi antaa meille sakset, joilla voimme katkaista nuo langat.

Hedonistic Imperativea kannattaa tietty mainostaa, kuten myös Eliezer Yudkowskyn Singularity Fun Theorya:

Nonetheless, it remains extremely extremely true that if you want to save the world, now would be a good time, because you are never ever going to get a better chance to save the world than being a human on pre-Singularity Earth. Personally I feel that saving the world should be done for the sake of the world rather than the sake of the warm fuzzy feeling that goes with saving the world, because the former morally outweighs the latter by a factor of, oh, at least six billion or so. However, I personally see nothing wrong with enjoying the warm fuzzy feeling if you happen to be saving the world anyway.

Vapauta kirjasi, kätke aarre

Näistäkin kannattaa taas muistuttaa vielä toukka-asteella eläviä.

Jokaisella ahkeralla kirjatoukalla on hylly täynnä kirjoja, joita ei enää tule luettua. Vaikka kirja olisi todella hyvä, sitä ei välttämättä jaksa tai ehdi lukea edes toiseen kertaan. Jotkut keräävät kirjoja pelkästä keräämisen ilosta, eivätkä välttämättä lue ostoksiaan kertaakaan. Hienot kirjat pölyttyvät hyllyssä, ja lukematon kirjahan on yhtä ikävä näky kuin kassakaappiin piilotettu maalaus. Millä tavoin voisi antaa muidenkin ihmisten nauttia kirjakeräilijän erinomaisesta mausta?

BookCrossing tulee avuksi. BookCrossingin ideana on vapauttaa kirjat, päästää ne takaisin luonnolliseen kiertokulkuunsa kädestä käteen. Koko maailmasta tulee kirjasto, jossa kirjahyllynä voi toimia mikä tahansa rakennuksen nurkkaus. BookCrossingin säännöt ovat lyhykäisyydessään nämä:

1. Lue hyvä kirja.
2. Rekisteröi kirja www.bookcrossing.comissa. Saat kirjallesi oman BCID-numeron (BookCrossingID) ja voit tehdä sille itse tunnustarran. Tunnustarraan kannattaa kirjoittaa esimerkiksi näin: En ole kadonnut kirja! Olen vapautettu kirja, lue lisätietoja osoitteesta www.bookcrossing.com
3. Vapauta kirjasi. Lainaa se kaverillesi, jätä se puistonpenkille, unohda se kahvilapöytään, jätä se bussiin, teippaa se lyhtypylvääseen, laita se muovipussiin ja piilota kallionkoloon - ihan mitä vain. Kun joku löytää kirjasi, hän voi ilmoittaa löydöstään nettiin, lukea kirjan ja vapauttaa sen eteenpäin. Näin voit itsekin seurata, missä kirjasi kulkee ja kuka sitä lukee.

BookCrossingin voi yhdistää kätevästi toiseen harrastukseen nimeltä Geocaching (BookCrossingin perustaja sai inspiraationsa siitä). Geocaching on eräänlaista aarteenetsintää - ideana on piilottaa aarrelaatikko, geokätkö, johon voit laittaa mitä vain yllätyksiä löytäjälle. Yleensä laatikoihin laitetaan viesti tai vieraskirja - BookCrossingiin yhdistettynä voi jättää vapauttamansa kirjan laatikkoon. Aarrelaatikon piilotuksen jälkeen laitat vain kätköpaikan GPS-koordinaatit muistiin ja lähetät ne osoitteeseen www.geocaching.com. Näin kaikki maailman ihmiset voivat etsiä piilottamaasi aarretta. Kun kätkö löytyy, löytäjä voi kirjoittaa nimensä vieraskirjaan, ottaa BookCrossing-kirjan mukaansa ja laittaa vaikka oman BookCrossing-kirjansa seuraavan aarteenetsijän löydettäväksi.

Piilottakaa siis enemmän aarteita, ihmiset! Turha aarteita on etsiä, jos kukaan ei niitä vaivaudu piilottamaan. Tiedottakaa tällaisista harrastuksista myös kavereillenne, sillä tietämättömät ihmiset voivat viedä vapautetut kirjat poliisin hoiviin, ottaa ne pysyvästi itselleen tai heittää jopa roskiin. Samoin voi käydä piilotetuille aarteille, jos tietämättömät löytävät ne eivätkä välitä laatikoissa olevista tiedotuksista vaan vievät ne mukanaan (aivan liian monelle kiertokirjalle käy juuri näin). Älkää pilatko toisten ihmisten iloa – antakaa aarrelaatikoiden olla paikallaan ja kirjojen kiertää!

Ensi vuoden alussa toteutan jälleen oman aarreprojektini. Suunnitelma on tämä: piilotan aarrelaatikon johonkin nerokkaaseen paikkaan. Laitan laatikkoon ainakin kirjan, mutta myös jotain yllättävämpää. Seuraavaksi piirrän monimutkaisen aarrekartan, johon laitan kryptisiä, runomuotoisia arvoituksia ja sanaleikkejä, jotta etsinnästä ei tulisi liian helppoa. Voi olla, että teen jopa useampia karttoja tai leikkaan kartan osiksi, jotka piilotan erikseen. Sitten tuleekin hauskin kohta: piilotan kartan tai sen kappaleet kirjaston kirjojen väliin.

Älkää siis ihmetelkö, jos lainakirjan välistä putoaa aarrekartta syliin! Ottakaa se talteen, jäljittäkää ohjeiden mukaisesti kaikki muut kartanpuolikkaat ja lähtekää reippaasti aarteenetsintään. Joudutte luultavasti ravaamaan ympäri kaupunkia vihjeiden perässä ja lukemaan mytologiaa ja Egyptin historiaa johtolankoja etsien, mutta se on sen arvoista!

Millaisten kirjojen väliin piilotan aarrekartat? Ehkä karttakirjojen? Ehkä tiedekirjojen? Luultavasti sellaisten, joita lainataan harvemmin. Menkää kirjastoon etsimään, ehkä joku muukin on keksinyt piilottaa aarrekarttoja. Ehkä kartat löydetään vasta vuosien kuluttua ja löytäjä lähettää mailin (aarrelaatikosta löytämäänsä osoitteeseen) kertoen, kuinka pirullisen hankalaa kätkölle oli löytää.

Voi olla, että karttoja on piilotettu myös kirpputorikirjojen väliin - heilutelkaa siis kaikkia kirjoja ylösalaisin kirpputorilla käydessänne! Monien mielestä tämä voi olla turhaa hommaa, että mitään ei kuitenkaan löydy ikinä, mutta me aarteidenpiilottajat tiedämme paremmin: se ei ole turhaa, koska meitä aarteidenpiilottajia on oikeasti olemassa!

Näin olemme tehneet maailmasta taas hieman mielenkiintoisemman paikan!


Linkkejä
Letterboxing – aika samanlainen juttu kuin Geocaching.
Found-art – sama kuin Bookcrossing, mutta nyt vapautetaankin piirustuksia ym. kuvataidetta.
Nervousness - etanapostin välityksellä kiertäviä taide-esineitä: kirjoja, kuvia, kasetteja, levyjä.
1000journals - kiertäviä päiväkirjoja, joihin jokainen voi piirtää tai kirjoittaa.
Phototag – tässä systeemissä laitetaan kertakäyttökameroita kiertämään. Jokainen kameran löytänyt ottaa vain yhden kuvan ja laittaa kameran taas kiertoon. Kun viimeinen kuva on otettu, kuvaaja laittaa kameran postiin ja sitten kameran kuvat laitetaan nettiin.
Eurobilltracker – seuraa seteliesi matkailua ympäri maailmaa.
Armchair Treasure Hunt Club - aarteenetsintää nousematta nojatuolista.
Degree Confluence - projekti, jonka tarkoituksena on ottaa valokuva jokaisesta maailman pituuspiirin ja leveyspiirin risteyskohdasta. Jokainen voi osallistua – ottaa vain kameran mukaansa, menee risteyskohtaan, ottaa kuvan siitä ja lähettää kuvan osoitteeseen www.confluence.org, ja laittaa mukaan vielä lyhyen sanallisen kuvauksen visiitistään paikan päälle. Valtamerten, napajäätiköiden tai hiekkaerämaiden keskellä olevista risteyskohdista ei oteta kuvia, koska ne olisivat aika tylsiä: pelkkää merta, lunta tai hiekkaa. Saa niissäkin silti käydä ihan omin luvin.

Naisten oma juttu

Tiede ja teknologia on melko miesvaltaista puuhailua. Naisia on transhumanistisissakin yhteisöissä mukana selvästi vähemmän, vaikka tulevaisuus koskettaa heitä yhtä paljon kuin miehiäkin. Mikropiirien, avaruusaluksien ja robottien maailma ei välttämättä vedä naisia puoleensa samalla tavalla kuin miehiä, mutta tulevaisuus on muutakin kuin kovaa ja kylmää teknologiaa; sosiaaliset, psykologiset ja taiteelliset tekijät ovat yhtä oleellisia. [En tietenkään väitä, että naiset olisivat kiinnostuneita pelkästään juoruilusta, vaatteista, meikeistä, koriste-esineistä ja muotitrendeistä. Yritän aina katsoa ihmisiä yksilöinä enkä sukupuolensa edustajina]. Transhumanistit haluavat enemmän, paremmin, nopeammin ja korkeammalle, mutta sen lisäksi vielä tyylikkäämmin. Elämää täytyy laajentaa myös leveyssuunnassa eikä vain pituussuunnassa: työn pitää olla luovaa, haastavaa ja kehittävää, ja vapaa-ajalla täytyy järjestää entistä hauskempia, taiteellisempia ja suurempia juhlia. Koko elämän täytyisi olla yhtä suurta juhlaa eikä mitään masennuksen suossa rämpimistä.

Sanotaan, että jos aina olisi joulu, niin joulu ei tuntuisi miltään. Väärin. Ikuinen joulu ei tuntuisi miltään silloin, jos jokainen joulu olisi samanlainen kuin edellinen, mutta näinhän asia ei onneksi ole. Jokainen joulu on erilainen, oli se sitten kerran vuodessa tai kerran päivässä. Samoin väitetään, että tuhannen vuoden mittaiseen elämään kyllästyisi. Tämäkin johtuu ns. staattisesta virhepäätelmästä: ei osata nähdä sitä, että kaikki muuttuu ja kehittyy, sekä itse että ympäristö. Tuhannen vuoden elämä tuntuisi tylsältä vain silloin, jos jokainen päivä olisi samanlaista rutiinia. Jos elämäsi on nykyään tylsää rutiinia päivästä toiseen, tuhannen vuoden elämä tuntuu taatusti painajaiselta – mutta jos elämäsi on kiehtovaa ja jännittävää, tuhat vuotta ei riitä vielä mihinkään.

Eksyin taas vouhottamaan suosikkiaiheestani. Naisiahan minun piti esitellä. Unohtakaa girl power - tässä on muutamia naisia, jotka käyttävät brain poweria:

Extropy Instituten nykyinen johtajatar on Natasha Vita-More. Naisen ikää ei saisi koskaan kysyä (eikä näissä piireissä yleensä paljon kyselläkään), mutta Natasha on malliesimerkki siitä, miten hyvin itsensä saa säilymään nykytieteen avulla. Kyseessä on samaan aikaan tiedeprojekti ja taideprojekti: Natashan kehittämän extropiaanisen taiteen yksi alalaji on automorph-taide, jossa omaa kehoa muovataan kuvanveistäjän tavoin. Pitkää elinikää tavoitellessa ei ole kyse pelkästään pitkästä iästä ja terveenä pysymisestä – kyse on myös siitä, että saa vapaasti valita miltä näyttää 200-vuotiaana.

Fiorella Terenzi on Extropy Instituten neuvonantaja, astrofysiikan tohtori, kirjailija ja laulaja. Time-lehti kuvailee häntä Carl Saganin ja Madonnan risteytykseksi. Fiorella on kääntänyt galaksien radioaaltoja musiikiksi ja esiintynyt TV-ohjelmissa, sekä huippuartistien kuten Herbie Hancockin ja Ornette Colemanin kanssa. Myös Massive Attack on sämplännyt hänen musiikkiaan.

Gina Miller alias Nanogirl on lisänimensä mukaisesti valinnut alakseen nanoteknologian. Hän julkaisee Nanotechnology Industries Newsletteriä, kahta nanoteknologiaan keskittynyttä postituslistaa ja piirtelee vielä vapaa-ajallaan 3D-kuvia nanoboteista. Lievästi sanoen Gina pitää nanoteknologiasta aika paljon.

Monia, monia muitakin aktiivisia transhumanistinaisia löytyy ympäri maailmaa, mutta he eivät pidä suurempaa melua itsestään. Immortality Instituten perustajan Bruce Kleinin vaimo Susan Fonseca-Klein on vastikään järjestänyt pelkästään naisille tarkoitetun Infinite Females -foorumiosion. Amara Grapsin ja Sabine Atkinsin voisi vielä nimeltä mainita ja lopuksi Elaine Walkerin alias ZIAn. Hänen mikrotonaalisista kappaleistaan löytyy paljon viihdykettä kuuloaistille; esimerkiksi Ad Astra! ja To Mars! ovat reippaan retrohenkisiä marsseja avaruusmatkailun iloista ja saavat hymyn jokaisen futuristin huulille.

To Mars! To Mars! We're off to Mars today
It's just one world away, he's calling out our name
To Mars! To Mars! We're going there to stay
When we're on Mars we'll be halfway to the stars

Linkkivinkki
Slaves4sale - myy itsesi vapaaehtoiseksi orjaksi. Rahat menevät hyväntekeväisyyteen eli oikean orjuuden poistamiseen maailmasta.


”Hyvät naiset ja herrat! Pythagoras on lausunut: ’Ongelmien kimppuun käymisen ongelma on juuri kimppuun käyminen’. Omasta puolestani voin lisätä vain, että se on totuus!”
”Hän kumoaa kaiken entisen!”
”Mikä ajattelija!”
(Yleisnero, Aku Ankka 2/2000)

Uudet vaistot

Ihmissuhteet-blogi ilahduttaa minua kritiikillä:

Eivät ihmiset osaa vastustaa yök-reaktioitaan. Jotkut ihmiset pystyvät toimimaan niiden antamien ohjeiden vastaisesti, mutta yök-reaktiot eivät häviä silti minnekään. Joistakin yök-reaktioista on mahdollista päästä eroon totuttelemisen kautta, mutta onko lopputulos vaivan arvoinen?

Ja jatkaa vielä inhosta:

Inhoa selitetään kahdella kilpailevalla teorialla. Antropologinen kulttuurin aiheuttama inhoteoria ja evolutiivinen teoria. Val Curtis on sitä mieltä, että inhon tarkoitus on pitää ihmiset terveinä sitä kautta, että ihmiset välttelevät inhotessaan mahdollisia taudinaiheuttajia, kuten sylkeä, räkää, haavoja, paiseita, pilaantunutta ruokaa ja rottia. Inho on luultavasti perusolemukseltaan käyttäytymispuolustus tauteja vastaan.

Aivotrustin Henri ottaa kulttuurievoluution ja geenievoluution muna/kana -suhteen esiin kommenttiosastolla:

Ihmiselämä on jo niin kauan ollut sosiaalista ja älyllisesti melko kehittynyttä, että monien alkukantaisten viettien *hallitsemisesta* on tullut evoluution kannalta adaptiivista (perimän leviämistä edistävää). Muihin eläimiin verrattuna esimerkiksi seksuaalisten halujen tukahduttaminen on ihmisillä huippuunsa kehittynyt, tehokas ns. pitkän aikavälin strategia. Nykyiset olosuhteet huomioon ottaen tämä kehitys voisi olla vielä edistyneempää, sillä ikäviä merkkejä alkukantaisista lyhyen aikavälin strategioista on edelleen paljon: tappelijat, tappajat, avionrikkojat, riskeihin rikollisiin rakastuvat, päihdeongelmaiset, raiskaajat...

Lausutaan kuten kirjoitetaan -blogin Dyro iskee myös suoraan Kassiaanisen ajattelun ytimeen kommenteissa:

Inho on hankala tunne, sillä yhtäältä sillä on biologiasta peräisin oleva totuusarvo (pilaantunut ruoka on vaarallista), ja toisaalta taas yksilön psyykestä ja ympäröivästä kulttuurista peräisin oleva "melkein-totuusarvo". Yök-reaktion poliittinen käyttö on todella vaarallista, on hyvin helppoa saada ihmiset inhoamaan jotakin asiaa, ja vielä uskomaan, että pelkän inhon perusteella voidaan tehdä moraaliarvostelmia.

Spessuu matskuu kehissä, sanoisi hoppari.

Omien seksihalujensa tai yök-reaktioidensa hallinta voi tuntua ylitsepääsemättömältä ongelmalta vuosituhansia kestäneen geneettisen orjuuden jälkeen, mutta se ei ole mahdotonta – kaikki on kiinni tahdonvoimasta ja itsekurista (ja jos ne eivät auta, niin lääkkeistä, ja myöhemmin bioteknologiasta ja nanoteknologiasta). Jos ei edes yritä hallita reaktioitaan, ei niitä opikaan hallitsemaan. Ja kyse on nimenomaan hallinnasta, ei kieltäymyksestä. Kun hallitset seksuaalisuuttasi sen sijaan, että seksuaalisuutesi hallitsee sinua, se on vapauttavaa eikä kahlitsevaa. Pystyt itse päättämään mitä haluat, ketä haluat ja milloin haluat sen sijaan, että haluaisit hallitsemattomasti jokaista ohikulkevaa isorintaista naista tai leveäharteista miestä. Geeniensä vastustaminen näin perustavanlaatuisissa asioissa vaatii kenties vuosien harjoittelua ja totuttautumista, mutta se on mahdollista - ja vaivan arvoista minun mielestäni.

Yök-reaktioiden suhteen samoin: voit järkeäsi käyttämällä päättää, mitä on syytä inhota ja mitä ei. Se, mitä ihmisten kannatti inhota metsästäjä-keräilijöinä (ns. luonnollinen reaktio), ei käy yhteen tämän päivän tietämyksen ja kehityksen kanssa. Matelija-aivot pystyvät nielemään omaa sylkeään ilman ongelmia niin kauan kuin oma sylki on suussa, mutta jos sylkäisee lasiin, niin oman syljen juominen ei enää tunnukaan oikealta – syljestä on tullut kehon ulkopuolista, inhottavaa limaa. Räkää voi imaista sisäänpäin, kun se on nenässä, mutta heti kun se on tullut nenästä ulos, se on inhottavaa. Se ei tunnu enää osalta itseä. Syljen tapauksessa järkevät aivot sanoisivat, että ”se on vain sitä samaa sylkeä vaikka onkin lasissa, juo pois äläkä yökkäile” ja nuhan tapauksessa järkevät aivot sanoisivat ”räkä on viruslimaa, vaikka se on nenässäsi ja tuntuu osalta sinua, joten kannattaa niistää se pois”. Hallitsemalla yök-reaktioita saat yök-reaktioista irti enemmän hyötyä. Alkoholi täytyy nähdä tietoisesti huonona ravintona; ei huonona pelkän ensimaistelulla tulevan tiedostamattoman yök-reaktion vuoksi, eikä hyvänä pelkän tottumuksesta johtuvan nam-reaktion vuoksi.

On siis kaksi vaihtoehtoa: joko yrität pärjäillä vanhoilla, ristiriitaisilla vaistoilla uudessa ympäristössä tai sitten opettelet tietoisesti uudet vaistot, jotka sopivat paremmin uuteen ympäristöön. Kumpi kuulostaa selviytymisen kannalta järkevämmältä? Oman geeniperimän muuntelu, sydämen korvaaminen sian sydämellä tai implantin liittäminen pääkalloon saattaa tuntua inhottavalta, koska omaan kehoon kohdistuvat muutokset tuntuvat usein etukäteen sairauksilta eivätkä parannuksilta. Tällaisten muutosten hyödyllisyyttä täytyy arvioida järjellä eikä tunteilla.

Tekeekö tunteiden tietoinen hallinta meistä sitten tunteettomia robotteja? Ei, vaan se tekee meistä vähemmän robotteja. Olemme nyt robotteja, joita ristiriitaiset tavat, vietit ja reaktiot ohjailevat sinne tänne hetkellisiä huvituksia etsien. Kun pystymme itse hallitsemaan tunteitamme ja ruumiillisia toimintojamme – kääntämällä seksihalut päälle ja pois käskystä tai pysäyttämään verenkiertomme tarvittaessa - olemme päässeet robottivaiheemme ohitse ja saavuttaneet tietynlaisen posthumaaniuden (vanhoja vaistojaan voi ajaa sitten virtuaalisesti, jos tekee mieli palata hetkeksi menneisyyteen).

Ihmiset ajattelevat asioita liian menneisyyspainotteisesti. Meidän on päästävä irti alkukantaisista lyhyen aikavälin strategioista, jos aiomme saada kehitystä aikaan. Matelija-aivot täytyy pistää tarkkailun alle ja tiukkaan kontrolliin.

Linkit
Will Wilkinson aiheesta viime vuonna.
Nick Bostromin In Defense of Posthuman Dignity

Yök-reaktio

"There is no great invention, from fire to flying which has not been hailed as an insult to some god."- J.B.S. Haldane, Daedalus, or Science and the Future (1923)

Leon Kass (George Bushin bioeettisen komitean puheenjohtaja) on tullut kuuluisaksi Yök-argumentistaan. Hänen mukaansa ihminen tietää aina intuitiivisesti, mikä on väärin ja mikä on oikein; jos jokin aiheuttaa Yök-reaktion, se on paha juttu ja se täytyy kieltää lailla. Kuulostaa tyhmältä, mutta Leon Kass on ihan oikeasti sitä mieltä, että Yök-reaktioihin voi luottaa.

Eli epämääräinen "musta tuntuu, että tää on huono juttu" riittää siihen, että kantasolututkimus ja kloonaus kielletään. Kyse on tietysti hänen omasta Yök-reaktiostaan, eikä esimerkiksi minun Yök-reaktiostani. Minua nimittäin yököttää se, että kantasolututkimusta ja kloonaamista yritetään kieltää.

Ahdasmieliset ihmiset käyttävät samanlaista mutu-argumenttia esim. aborttia ja homoja vastaan. Homous yritetään kieltää, koska homojen touhuja pidetään inhottavina ja luonnottomina. Oma primitiivireaktio yritetään yleistää koko kansan mielipiteeksi - ja kun sitä tarpeeksi kauan väitetään yököttäväksi, ihmiset alkavat pitää sitä yököttävänä. Markkinointi tehoaa: kovalla mainostamisella saadaan ihmiset luulemaan, että maustetun sokeriveden juominen on siistiä ja samanlaisella propagandalla saadaan ihmiset pitämään homoutta tai bioteknologiaa yököttävänä ja vaarallisena.

Yök-reaktioistaan voi onneksi päästä eroon. Lapsena pidin kasvispihvejä epäilyttävän näköisinä vihreinä lättyinä, jotka maistuivat yököttävältä. Kun kasvoin hieman, totuin kasvispihveihin ja aloin pitää niistä. Nykyään on jo hieman vaikea hahmottaa sitä, miksi pidin kasvispihvejä ennen pahanmakuisina. Limsapullot ja karkkipussit ovat puolestaan alkaneet näyttää lähes yhtä yököttäviltä kuin nuuskarasiat. Niin se mieli muuttuu.

Sillä on tietysti evoluution luoma syy, miksi toiset asiat tuntuvat yököttäviltä ja toiset taas hyviltä. Ihmiset syövät mieluummin sitä mikä maistuu hyvältä kuin sitä mikä on heille hyväksi. Sokeriset juomat maistuvat lapsille, mutta me aikuiset tiedämme, että niistä on enimmäkseen pelkkää haittaa. Osaamme vastustaa omaa Yök-reaktiotamme kasvispihvejä kohtaan ja Nam-reaktiotamme limsapulloa kohtaan, jos vain haluamme.

Lähitulevaisuudessa voimme kenties räätälöidä ruokavaliomme sopimaan geeneihimme (nutritional genomics) samalla tavoin kuin nykyään räätälöidään lääkkeitä (pharmacogenomics) jokaiselle ihmiselle erikseen, ja kaupoissa myydään aina vain enemmän "funktionaalisia ruokia" kuten margariinia, joka alentaa kolesterolia. Parin vuoden päästä voimme ehkä ostaa leipää, joka suojaa flunssalta ja vielä maistuukin hyvälle. Yök-reaktio lähtee samalta pohjalta kuin lapsenakin: uudet, oudot asiat tuntuvat häiritseviltä ja tuntuu hyvältä sanoa "Yök!" jo etukäteen, vaikka ei ole koskaan kasvispihviä maistanutkaan.

Tältä kantilta katsoen Leon Kassin Yök-argumentti tulee kuin tietämättömän lapsen suusta. Ikävintä siinä on se, että tämä mies on Yhdysvaltain presidentin neuvonantaja, ja Bush ja Kass yrittävät tunkea omaa yökkäilyään meille Eurooppaankin ja hidastaa tieteellistä kehitystä. Ehkä Kass olisi mielissään bioteknologiasta sitten, jos kaikki ihmiset muuttaisivat sen avulla aivojaan niin, että kaikilla olisi samanlainen Yök-reaktio kuin hänellä (ja kaikki uskoisivat samaan jumalaan ja pitäisivät kuolemaa hyvänä juttuna).

Sama tilanne Yök-ruokien kanssa on esimerkiksi kirjojenkin kanssa: haluamme lukea kirjoja, jotka saavat meidöt tuntemaan olomme hyväksi emmekä kirjoja, jotka tekevät meille oikeasti hyvää. Blogosfäärissä ihmiset lukevat mieluummin sellaisia blogeja, jotka ovat aina samaa mieltä heidän kanssaan (karkkiblogeja) kuin sellaisia blogeja, joissa esitetään "pahanmakuisia" vastakkaisia mielipiteitä hyvin perusteluin (terveysruokablogeja). Tämänkin voi onneksi muuttaa totuttautumalla pitämään rakentavasta kritiikistä enemmän kuin selkääntaputtelijoista. Ja mitä ihmissuhteisiin tulee, niin minä ainakin ottaisin mieluummin jatkuvasti kritisoivan ja eteenpäin potkivan elämänkumppanin kuin tyhjäpäisen seksiorjan, joka on kaikesta samaa mieltä.

Tämänkin sadun opetus oli: Ajatelkaa järjellä. Meinasin sanoa ensin, että ajatelkaa omilla aivoillanne, mutta se ei ole välttämättä hyvä neuvo. Suurimmalle osalle maailman ihmisistä tekisi hyvää ajatella välillä jonkun toisen aivoilla.

"We are not being told, to quote Tom Wolfe, 'Sorry, but Your Soul Just Died': we are in effect being told that we never had a soul in the first place. If the claims of biogenetics hold, then the choice is between clinging to the illusion of dignity and accepting the reality of what we are."
- Slavoj Zizek, Bring me my Philips Mental Jacket


Linkkivinkki
Arcosanti - Italialaisen arkkitehdin Paolo Solerin arkologiaan (arkkitehtuurin ja ekologian yhdistelmään) perustuva kokeellinen kaupunki, jota alettiin rakentamaan Arizonan aavikolle jo vuonna 1970. Teilhard de Chardin Complex on vielä rakentamatta, mutta jos liikkuu Phoenixissa päin, niin kannattaa käydä vilkaisemassa.

Hyviä uutisia III

“I am convinced that human flight is possible and practical." - Wilbur Wright, 1899

Ihmiskloonaus toimii, se on tosiasia. Amerikkalaiset tutkijat toistivat kloonikokeensa ihmisen alkiolla ja hyvin meni. Klooneja ei kuitenkaan ala kävelemään vastaan kaduilla vielä vähään aikaan, sillä kloonauskokeen tarkoitus on saada aikaan kantasoluja eikä kokonaisia ihmisiä. Tätä sanotaan terapeuttiseksi kloonaukseksi ja sen avulla pelastetaan nykyisten ihmisten henkiä.

Australialainen yhtiö Siloxo on kehittänyt geopolymeeriprosessin, jolla voidaan tehdä betoninkaltaista rakennusmateriaalia alumiinista, tuhkasta, jätelasista ja paperista. Ei kuulosta kovin seksikkäältä uudelta teknologialta, mutta tärkeältä kuitenkin – se olisi luontoystävällisempi vaihtoehto tavalliselle sementille.

Melanotan on pilleri, jonka avulla saa pitkään kestävän ja tasaisen rusketuksen. Samalla saa suojan ihosyöpää vastaan eikä tarvitse pelätä palavansa auringossa. Australialaisten ja amerikkalaisten yhteistyössä kehittämä lääke tulee markkinoille luultavasti vuonna 2006.

Japanilainen Sanyo laittaa pian myyntiin kännykän, jota ei tarvitse kuunnella korvilla. Bone Conduction –tekniikan avulla puhelinta voi pidellä vaikka poskea vasten ja hyvin kuulemma kuuluu. Äänentoistoon käytetään pääkallon luita eikä ympärillä oleva hälinä häiritse puhelua ollenkaan. Siistiä. Eikä Sanyon minidigivideokamerakaan pahalta näytä.

Taserilla varustettu kännykkä kuulosti myös kätevältä, mutta sitten selvisikin, että kyseessä onkin vain kännykältä näyttävä taser eikä toimiva puhelin. Pettymys! Tämä ei ollutkaan niin hyvä uutinen kuin ensin näytti.

Geneettisesti muunneltu flunssavirus on patentoitu USA:ssa. Mikä tästä muka tekee hyvän uutisen? Se, että uusi flunssavirus tuhoaa syöpäsoluja! Normaalit solut jäävät kuulemma ihan ennalleen. Kyllä minäkin mieluummin olisin muutaman päivän flunssassa kuin sairastaisin syöpää (vaikka tuskin noista viruksista flunssaakaan saa). [lisäys: kliiniset kokeet ovat vielä tekemättä, muistuttaa Markku]

Hauska linkkivinkki
Suzukisan - ylipirteä poppikappale, jonka sanat ovat kai japaniksi, mutta kuulostavat englannilta. En tiedä, mutta olen huvittunut.

Maailman pelastamista

“Never doubt that a small group of thoughtful, committed citizens can change the world. Indeed, it is the only thing that ever has.” – Margaret Mead

Dave Pollardin blogi How to Save the World kertoo maailman pelastamisesta. Tämän kuun kymmenennen päivän blogimerkinnässään hän kertoi mitä itse tekee maailman pelastamiseksi ja ilmoitti mm. jättävänsä työpaikkansa. Sitä edellisessä merkinnässään hän muotoili oman näkemyksensä siitä, millainen on tiekartta maailman pelastamiseen. Kaikista tiekartan sivuteistä en ole Daven kanssa samaa mieltä, emmekä ole täysin samaa sillanpääasemaakaan kohti suuntaamassa, mutta Dave on sentään ottanut aktiivisen, optimistisen asenteen tulevaisuutta kohtaan ja ryhtynyt sanoista tekoihin. Olkoon hän inspiraation lähteenä tämän päivän kirjoitukselle.

Kun yksi oma-aloitteinen ihminen uskaltaa työntää päänsä ulos kotelostaan, asettua alttiiksi kritiikille ja pilkalle ja lähteä liikkeelle, vähemmän rohkeampien on helpompi seurata. Tämä on käytösmalli, jonka avulla ihmiset ovat selvinneet vuosituhansia. Jos edelläkävijä onnistuu työssään, seuraajat saavat osansa hänen onnistumisestaan; jos edelläkävijä tulee syödyksi, seuraajat voivat muuttaa suuntaansa ja vain yksi pioneeri on menetetty. Sympaattinen hermosto huutaa ”Anna mennä! Anna mennä!” ja parasympaattinen estelee: ”Ole varovainen! Säästä voimiasi!”. Useimmat kuuntelevat parasympaattista hermostoaan. Vain riskisijoittajat saavat kehityksen etenemään.

Maailman pelastaminen saattaa kuulostaa tavallisen kaduntallaajan korvissa naiivien idealistien touhulta: ”Se menee ohi, kunhan tuosta vähän aikuistuvat ja oppivat näkemään, ettei maailmaa saa muutetuksi”. Yleinen asenne on se, että touhu on ihan turhaa, ei yksi ihminen voi mihinkään vaikuttaa; maailma menee minne menee, me vain menemme virran mukana ja kuollaan tässä kumminkin - elämästä ei ehdi nauttia, jos on aina protestoimassa jotain vastaan, lajittelemassa jätteitä, marssimassa rauhan puolesta tai kirjoittelemassa vetoomuksia. Eihän tässä ole mitään hätää, valmiissa maailmassa.

Survivalistivaistot käynnistyvät vasta sitten, kun onnettomuus on jo käsillä ja on pakko tehdä jotain selvitäkseen. Tupakointi lopetetaan vasta sitten, kun keuhkot ovat jo pilalla. Ihmismieli on onneksi kehittynyt sellaiseksi, että pystymme oppimaan menneisyydestämme ja suunnittelemaan tulevaisuuttamme – näiden selviytymisvaistojen avulla voimme varautua onnettomuuksiin jo ennakolta, jos osaamme kuunnella niitä. Maailman pelastaminen on vain selviytymisen maksimointia. Tulevaisuus kannattaa hoitaa kuntoon tänään, koska huomenna saattaa olla jo liian myöhäistä. Olemme sopeutuneet huonosti toimivaan maailmaan hyvin, mutta se ei tarkoita että maailma toimii oikeasti hyvin.

Toiset ihmiset haluaisivat kyllä kovasti vaikuttaa maailmanmenoon, mutta ovat liian kiireisiä tai väsyneitä ryhtymään sanoista tekoihin; maailman parantamisella tarkoitetaan usein pelkkää keskustelua maailman parantamisesta. Tai ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaa. Yhdet asiantuntijat väittävät yhtä ja toiset toista - ydinvoiman hyödyt näyttävät ilmeisiltä, mutta ovatko ne suurempia kuin haitat? Onko meillä parempia mahdollisuuksia? Onko fuusioenergia oikea vaihtoehto? Entä aurinkoenergia, tuulivoima tai vety? Kannattaako laittaa rahaa joulupataan sen uskonnollisista ulottuvuuksista välittämättä vai lahjoittaa nekin hilut Methusaleh Mouse Prizeen? Voiko olla varma siitä, että apu menee perille? Meneekö apu varmasti hyödylliseen tarkoitukseen? Vai kannattaako sijoittaa rahat omaan hyvinvointiin, jotta voi avustaa muita tehokkaammin?

Maailmahan pelastetaan yksi ihminen kerrallaan - vaikka se yksi ihminen olisitkin sinä itse.

Tarvitaan tarkkaa harkintaa ja tietoa kenties kymmeneltä eri alalta ennenkuin voi muodostaa perustellun mielipiteen - ja tiedon hankkiminen vaatii motivaatiota. Olisi niin helppoa ja vaivatonta, jos joku ojentaisi paperit käteen ja kertoisi mistä napista pitää painaa. Ei tarvitsisi sijoittaa hirveästi resursseja toimintaan, josta ei ole henkilökohtaista hyötyä lyhyellä tähtäimellä. Alkuinnostus aktivismiin laskee nopeasti, jos toiminnalla ei olekaan heti nähtäviä vaikutuksia. Suunnitelmat tehdään valmiiksi, mutta sitten alkaakin näkyä väsymyksen merkkejä ja ohjelmasta aletaan lipsua.

Parhaita toimintamuotoja ovat sellaiset, joista saa 1) selvää henkilökohtaista hyötyä ja 2) selvää hyötyä maailmalle ja vielä niin, että A) oma nahka on selvästi vaarassa ja B) toimiminen on helppoa. Sääli vain, että eniten kaivatut muutokset maailmaan eivät juuri täytä näitä kriteerejä, kuten Davekin sanoo. Lyhytnäköisyytemme on kirjoitettu perimäämme ja vaatii jatkuvaa ponnistelua vastustaa sitä. Daven blogin reunasta löytyy ainakin ohjeita siitä, millaisia juttuja kannattaa blogiinsa kirjoittaa (näin bloggaajat saavat henkilökohtaista hyötyä sivulla käymisestä) ja näistäkin vinkeistä saa ainakin intellektuaalista stimulaatiota vähäksi aikaa.

Monilla on sellainen harhakäsitys, että ennen oli kaikki paremmin: ei ollut saasteita, ihmiset elivät harmoniassa luonnon kanssa ja niin edelleen. ”Perinteiset” maailmanpelastajat eivät useinkaan pyri tästä syystä tulevaisuuteen vaan kohti menneisyyttä. Valitettavasti mitään sellaista aikaa ei koskaan ollut. Oikea keskiaika ei ollut mikään värikäs fantasiamaailma: ihmiset olivat likaisia, sairaita ja lukutaidottomia. Menneisyyteen palaaminen ei taatusti innosta ketään, ellei saa ottaa nykyajan mukavuuksia kuten lukutaitoa ja särkylääkkeitä mukaansa. Paikalleen jähmettyminen tai taantuminen eivät ole oikeita ratkaisuja maailman ongelmiin, ne vain lisäävät ongelmia. Oikea ratkaisu on kannattaa tieteen ja teknologian kehitystä, koska niiden avulla ongelmat voidaan ratkaista.

Pienikin mahdollisuus maailman pelastamiseen on parempi kuin ei minkäänlaista. Aina on toivoa. Maailmaa voi muuttaa. Kokeile vaikka: ota kiinni jostakin esineestä ja siirrä se johonkin muualle - no niin, muutit juuri hieman maailmaa! Tarvitaan vain hieman tahtoa, toimintaa ja yhteistyötä, niin suurempiakin asioita saadaan muutettua. Aina voi olla vähintään henkisenä tukena, jos ei voi tehdä enempää. Kannattaa siis liittyä esimerkiksi Transhumanistiliittoon ja WTA:han, vaikka ei mitään konkreettisempaa voisi tehdäkään – ihan vain kannustuksen vuoksi. Ja kannattaa tietysti liittyä jo tänään eikä jäädä odottelemaan!

Ai ei kiinnosta? No, ymmärrän kyllä.

”Ihmiset kuuntelevat, kun he ovat valmiita kuuntelemaan, eivätkä yhtään aikaisemmin. Kauan sitten sinäkään et luultavasti ollut valmis kuuntelemaan ideaa, joka nyt näyttää itsestäänselvältä, jopa kiireelliseltä. Anna ihmisten löytää se omia aikojaan. Nalkutus ja töniminen vain vieraannuttavat heidät. Älä saarnaa. Älä tuhlaa aikaa ihmisiin, jotka haluavat vain riidellä. He pitävät sinut paikoillesi juuttuneena ikuisesti. Etsi ihmisiä, jotka ovat jo valmiita ottamaan vastaan jotain uutta.”

Vanhat mielet ajattelevat: ”Kuinka voimme pysäyttää näiden pahojen asioiden tapahtumisen?”
Uudet mielet ajattelevat: ”Kuinka muutamme asiat sellaisiksi kuin haluamme niiden olevan?”

- Daniel Quinn, Beyond Civilization

Merkitkää tämä muistiin: Pysäyttäminen on väärä ratkaisu. Kehittäminen on oikea ratkaisu.


Linkkivinkki
Philip Shropshiren avoin kirje George Sorokselle ja muille rikkaille tyypeille, jotka eivät pidä Bushista.

Suuret muinaiset

Scifi-sarjoissa on usein jokin muinainen laji, joka on hävinnyt tai ”siirtynyt korkeampiin ulottuvuuksiin” miljoonia vuosia sitten. Yleensä näiden Suurten Muinaisten jäljiltä on jäänyt pienten lajien löydettäväksi valtavia, ränsistyviä kaupunkeja tai avaruusasemia tai omituisia ultrateknologisia laitteita, joita avaruusarkeologit löytävät aavikkoplaneettojen hiekan alta. Sitten he käynnistävät superlaitteen ja sotkeutuvat asioihin, joihin ihmiset eivät ole vielä valmiita. Tähän lauseeseen jakso yleensä päättyy ja artefakti joko tuhoutuu tai se haudataan takaisin maahan. Tai pistetään johonkin turvapaikkaan odottamaan sopivampaa aikaa ja korkeampaa kehitysastetta.

Sarjoissa on pakko pitää superteknologiat poissa kuvioista, jotta saataisiin draama pysymään koossa. Kaikki kävisi liian helposti ja vaivattomasti, jos hahmot olisivatkin kuolemattomia superihmisiä. Ajatelkaapa Babylon 5 -sarjaa, jossa Vorlonit olisivat pääosassa? Ei siinä hirveästi ihmissuhdedraamaa syntyisi. Vaateripustimet vain kävelisivät ympäriinsä ja kommunikoisivat telepatialla. Kukaan ei olisi mustasukkainen kenellekään, kukaan ei pettäisi ketään, kukaan ei vihaisi ketään – kaikki olisivat mukavan yksimielisiä, rauhallisia ja harmonisia. Tällaisten fiktiivisten esimerkkien valossa ihmiskunnan todellinen tulevaisuus näyttää sitten monien mielestä tylsältä paikalta, koska tulevaisuudessa ei olisi enää monimutkaisia ihmissuhdedraamoja viihdyttämässä meitä. Jos meistä kaikista tulee jotain Vorlonien tapaista, se on sitten dystopia ja olisi ollut parempi pysyä ihmismuodossa ja tunteidensa riepoteltavana.

Eli siis mitä? Ihmiset eivät ole valmiita ja se johtuu siitä, että he ovat liikaa kiinni ihmissuhdedraamoissa. Kun ufoilijoilta kysyy, mikseivät humanoidit laskeudu keskelle kaupunkia ja paljasta olemassaoloaan kaikille, ufoilijat vastaavat ettei ihmiskunta ole vielä valmis. Näillä perusteilla voikin sitten antaa vastauksen ufoilijoille: lopettakaa jatkuva jaarittelu tunteista ja ihmissuhteista ja olkaa loogisempia! Tunteidensa ja vaistojensa mukaan eläminen ei edusta korkeampaa ymmärrystä kosmoksesta vaan matalampaa. Järkevän asenteen ottamalla ihmiskunta tulee valmiiksi nopeammin ja korkeampaa kehitysastetta odottavat artefaktit voidaan kaivaa esiin kassakaapeista.

Intialaisissa elokuvissa on sellainen mielenkiintoinen piirre, ettei niissä tapahdu ikinä mitään traagista (tai länsimaisen ihmisen näkökulmasta kylläkin tapahtuu, mutta intialaisen ihmisen mielestä ei). Tämä johtuu Intian kulttuurista, joka on läpikotaisin uskonnollinen: tragedian käsitettä ei ole olemassa, koska kaikki mikä ihmisille tapahtuu on oikein. Jos sankari kuolee kesken leffan, se ei ole tragedia - se oli tyypille ihan oikein, koska kuolema kertoo meille, että tyyppi oli luultavasti tehnyt jotain pahaa edellisessä elämässään ja nyt puntit vain tasattiin. Karman laki määrää, että tässä elämässä tapahtuva onnettomuus korvautuu seuraavassa elämässä, ja samoin on onnen kanssa. Kaikki on niinkuin pitääkin, tapahtui ihan mitä tahansa. Tunteiden näyttely on tahallaan liioiteltua ja sarjakuvamaista; nehän ovat pelkkää pinnallista fantasiaa, joiden alla jokainen vain alistuu tyynesti kohtaloonsa.

Minä näkisin tulevaisuuden paikkana, missä tarkastelemme tämän päivän ihmissuhdetragedioita samaan analyyttiseen tyyliin kuin nykyisin tarkastelemme vaikkapa apinoiden suhdetoimintaa (kunnon futuristit tietysti elävät jo tällaisessa tulevaisuudessa). Jotain muistumia statuksen korottamisesta rintaa takomalla tai lisääntymispartnerin houkuttelusta statustaan alentamalla löytyy tulevaisuuden ihmistenkin mielestä, mutta niitä ei katsota tragedioina vaan lämpimällä nostalgialla: ”Oi, kun silloin oltiin niin suloisen intohimoisia ja valitettiin särkyneistä sydämistä. Voi, kylläpäs minä silloin olinkin sukupuolisuuskeskeinen ja pesänrakentamishaluinen. Kylläpäs olin hassu, kun tuonkin takia itkin. Enpä osannut silloin vapauttaa itseäni geeniperimäni kahleista.”

South Parkissa oli jokin aika sitten jakso, jossa Kenny kuoli lopullisesti kantasolututkimuksen kieltämisen vuoksi. Monet pitivät jaksoa huonona ja valittelivat, että sarja on menettämässä otettaan ja absurdi huumori on häviämässä ”politiikan ja propagandan levittämisen” muodostuessa alapäähuumoria tärkeämmäksi. Minusta jakso oli hyvä. Se vei huumorin toiselle tasolle, missä itsekseen hymähtely TV:n ääressä muuttui niin kuivaksi, että se oli jo lähes traagista. Jos kyseessä ei olisi ollutkaan animaatio vaan näyttelijät olisivat olleet oikeita, monet katsojat olisivat kokeneet jakson ahdistavaksi ja surulliseksi. Minulla oli sellainen tunne, että katsoin ihmiskunnan emotionaalista tulevaisuutta: tragedia ja komedia yhdistyvät niin, että molemmista pystyi nauttimaan ilman itkua tai naurua.

Moni scifiharrastaja on varmaankin miettinyt tällaista: entäpä jos me ihmiset olemmekin niitä, joita uudet lajit tulevat kutsumaan Suuriksi Muinaisiksi? Jos maailmankaikkeudesta ei tosiaankaan löydy muuta älyllistä elämää kuin me itse (tämäkin mahdollisuus on otettava huomioon), meidän tehtävämme on täyttää maailmankaikkeus mahdollisimman monipuolisella elämällä. Kuljemme tähtien seassa kuin jättiläiset ja pudottelemme tyhjille planeetoille DNA-siemeniä, joista kehittyy sadan miljoonan vuoden kuluttua uusia muukalaislajeja. He lentelevät sitten planeetalta toiselle meidän jälkeemme jättämiä roskia keräillen ja miettivät päänsä puhki, mihin olemme menneet ja mikäs vekotin tämäkin on?

Tässä on kaksi luomaamme mystistä artefaktia, joiden edessä nuo tulevaisuuden ksenoarkeologit tulevat raapimaan päänsä puhki ihmetellen mitä ne ovat (via sl4.org):

Ensimmäinen artefakti on The Clock of the Long Now: valtava kellokoneisto, joka tikittää vain yhden kerran jokaisella kierroksellaan tähden ympäri. Joka sadannella kierroksella kuuluu gongin kumahdus. Kelloa tutkineet uskovat, että kymmenen tuhannen kierroksen välein pieni mekanismi ilmestyy esiin kellon sivusta ja päästää äänen. Viimeisintä tapausta ei ole todistettu miesmuistiin ja seuraavan kerran sen on laskettu tapahtuvan vasta 80 sukupolven kuluttua -- Kerrotaan, että Suuret Muinaiset rakensivat kellon vain muutamia vuosia ennen lähtöään sinne minne Suuret Muinaiset lähtevät. Kyseessä on siis tämä Long Now -kello.

Toinen (ja uusin) artefakti on Silicon Sphere: täydellisen pyöreä pallo, pyörein koskaan valmistettu esine. Niin pyöreä, että jos maapallo olisi yhtä pyöreä, Mount Everest olisi vain neljä metriä korkea. Sitä katsoessa on mahdotonta sanoa, pyöriikö se vai onko se levossa. Vain jos pölyhiukkanen laskeutuu pallon päälle, silmällä on jotain seurattavaa. Alienlaji ei kenties koskaan osaisi arvata, että pallon tarkoitus on vain toimia pysyvänä kilogramman painona. Kenties Silicon Sphere ei edes ole pyörein koskaan tehty pallo, vaan se voi ollakin kvartsipallo, josta löytyy kuva täältä.

Muut artefaktit - Timanttikirja, Oraakkeli ja Ajan Rengas - löytyvät täältä: The Clock of the Long Now and Other Artifacts (ja löytyvät ne myös Orion’s Armin sivuilta).


Lisäksi tänään täytyy nostaa esiin yksi olennaisen tärkeä keksintö, joka on vielä tekemättä: LUI.

Tämä keksintö siirtäisi meidät nykyisestä informaation aikakaudesta seuraavaan aikakauteen - symbioottiseen aikaan. Mikä sitten on symbioottinen aika? Se on yksi nimiehdotus seuraavalle aikakaudelle ja ihan yhtä epämääräinen kuin jo menneetkin aikakaudet. John Smart selittää oman näkemyksensä aikakausista kehitysspiraalilla. Lyhyesti sanoen symbioottisella ajalla jokaisella ihmisellä on äänellä ohjattava nettipääte mukanaan (hieman Kulttuurin tapaan) ja toimimme symbioosissa alemman luokan tekoälyjen ja eksperttisysteemien kanssa. Tällä tavoin jokaisella on yhteys kaikkeen maailman tietoon ja jokainen voi oppia mitä tahansa tekoäly avustajanaan - ja kaikki ihmiset ja tekoälyt ovat tietysti yhteydessä toisiinsa.

Todellisen maailman säännöt

1. Elämä ei ole reilua. Totu siihen. Tavallinen teini-ikäinen käyttää fraasia ”tämä ei ole reilua” 8.6 kertaa päivässä. Opit fraasin käytön vanhemmiltasi, jotka sanoivat sen niin usein, että päätit heidän olevan maailman idealistisin sukupolvi. Kun he alkoivat kuulla sinun käyttävän fraasia, he ymmärsivät viimein säännön numero 1.

2. Todellinen maailma ei välitä itsetunnostasi. Todellisessa maailmassa sinun täytyy oikeasti saavuttaa jotain ennenkuin voit tuntea ylpeyttä saavutuksistasi. Tämä voi tulla sinulle shokkina. Yleensä, kun ylikorostunut itsetunto kohtaa todellisuuden, käytetään fraasia ”tämä ei ole reilua” (katso kohta 1).

3. Et tienaa 40 000 euroa vuodessa heti koulun jälkeen. Et myöskään ole kuuluisa rap-artisti tai omista Ferraria. Luultavasti joudut pitämään univormua, josta on muodikkuus ja glamour kaukana.

4. Jos luulet, että opettajasi on tiukka, odotapas kunnes saat pomon. Jos mokaat, hän ei tule kysymään miltä sinusta tuntuu. Uuden mahdollisuuden sijaan saat potkut.

5. Ruumiillinen työ ei ole arvokkuutesi alapuolella. Isovanhemmillasi oli toinen nimi ruumiilliselle työlle: he kutsuivat sitä tilaisuudeksi. He eivät hävenneet työntekoa. He olisivat hävenneet istua koko viikonlopun ajan telkkarin ääressä.

6. Jos mokaat, se on oma vikasi. Tämä on kolikon kääntöpuoli sellaisille sanonnoille kuin ”haluan elää omaa elämääni” ja ”et sä mua määrää”. Olet itse vastuussa teoistasi.

7. Ennenkuin synnyit, vanhempasi eivät olleet niin tylsiä kuin he ovat nyt. Heistä tuli sellaisia maksaessaan laskujasi, siivotessaan huonettasi ja kuunnellessaan millainen idealisti sinä olet. Siivoa oma huoneesi ennenkuin syöksyt pelastamaan sademetsiä ja kaatamaan systeemiä.

8. Yrittäminen ei ole yhtä tärkeää kuin tulokset. Koulussa voittajat ja häviäjät olivat samalla viivalla, kenenkään tunteita ei loukattu, aina oli mahdollisuus yrittää uudelleen, pelkkä paikallaolo riitti kurssista suoriutumiseen, kokeeseen tarvitsi vain opetella asiat ulkoa ja kokeen jälkeen ne pystyi unohtamaan. Tällaisella ei ole mitään tekemistä todellisesta elämästä selviytymisen kanssa (katso säännöt 1, 2 ja 4).

9. Elämää ei ole jaettu lukukausiin eikä kesää ole varattu lomailuun. Sinun täytyy ilmestyä töihin joka päivä oikeaan aikaan. Työnantajat eivät ole kiinnostuneita siitä, oletko jo ”löytänyt itsesi” tai saatko ”ilmaista itseäsi” tarpeeksi.

10. Televisio ei ole todellista elämää. Ongelmasi eivät ratkea itsestään 30 minuutin mittaisissa jaksoissa. Todelliset ihmiset eivät kerro nokkelia vitsejä jatkuvalla syötöllä, eivätkä todelliset ihmiset näytä jatkuvasti make-upista tulleilta. Todellisessa elämässä ihmisten täytyy poistua kahvilasta ja mennä töihin.

11. Ole ystävällinen nörteille. He ovat tulevaisuudessa pomojasi.

12. Tupakointi ei tee sinusta coolia. Se saa sinut näyttämään idiootilta. Seuraavan kerran kun näet kaupungilla 11-vuotiaan sätkä suussaan, huomaat miltä itse näytät kaikkien aikuisten silmissä. Sääntö soveltuu myös siihen, kuinka ”ilmaiset itseäsi” tatuoinneilla ja lävistyksillä.

13. Et ole kuolematon. Jos olet sitä mieltä, että täysillä eläminen, nuorena kuoleminen ja kauniin ruumiin jättäminen on romanttista, et selvästikään tiedä miltä sinä ja kaverisi näytätte normaalissa huoneenlämmössä (katso sääntö 12).

14. Nauti elämästä kun vielä voit. Vaikka koulu on tylsää ja elämä masentaa, jonain päivänä tulet huomaamaan kuinka hienoa oli olla kerran nuori. Voisit samantien huomata sen jo nyt.

- Charles J. Sykes: Dumbing down our kids (mukailtu suomennos)

Linkkivinkki:
Menneisyyden ihmiset pelasivat kivi-paperi-saksia. Tulevaisuuden ihmiset pelaavat kivi-paperi-sakset-lisko-Spockia.

Kutsu aseisiin

Monet ovat kyselleet, milloin jatkan sarjaani Mitä Jokaisen Maailman Ihmisen Pitäisi Tietää. Sarja jatkuu tässä koko ajan, vaikka en ole jaksoja lajitellutkaan niin selkeärajaisesti. Ehkä pieni yhteenveto olisi paikallaan. Jokaisen maailman ihmisen pitäisi tietää mm. seuraavat asiat:

1. Mörköjä ei ole olemassa.
2. Tietoisuus on hyödyllinen illuusio.
3. Optimismi kannattaa.
4. Tulevaisuus ei ole yhdistelmä scifikliseitä.
5. Ihmiset eivät ole hahmoja vaan ihmisiä.
6. Yhteistyö kannattaa.

Nämä apinoiden elämää parantavat työkalut eivät ole käsin kosketeltavia kuten puukko ja rautalanka. Nämä ovat aivojen työkaluja, ja sellaiset ovat usein teräaseita tärkeämpiä. Monille lukijoille nämä ovat varmaankin itsestäänselviä asioita, mutta tavalliselle rahvaalle on hyvä muistuttaa välillä missä mennään. Maailma on nimittäin täynnä ihmisiä, jotka elävät edelleen (joko fyysisesti tai pelkästään henkisesti) jossakin 1800-luvun ja 1950-luvun välimaastossa: kumartavat yhtä ainoaa kirjaa, puhuvat kuolemasta ja veroista ainoina pysyvinä asioina, pitävät aviokumppanin löytämistä ja suvun jatkamista elämän tarkoituksena, masentuvat pikkuasioista, kiistelevät yhdentekevistä maaplänteistä ja julkaisevat yhä ufokirjoja, joiden ”yliaistillisen tärkeä humanoidisanoma” on meidän nykyajassa elävien ihmisten tietämykseen verrattuna jäänyt jo aikoja sitten ajastaan jälkeen.

Nyt on jo 2000-luku, hyvät naiset ja herrat! Asiat, jotka olivat teille menneisyydessä suunnattoman tärkeitä, eivät merkitse tämän päivän ihmisille paljon mitään. Teidän on aika päivittää mieltänne ja ajatella perusasiat uusiksi. Ihmiskeho ja ihmismieli eivät ole enää pyhiä ja muuttumattomia - ne ovat vaatteita, joita vaihdamme. Ennen oli maapallo aurinkokunnan keskus, myöhemmin se oli aurinko; vain vähän aikaa sitten ihminen oli luomakunnan kruunu, vaan eipä ole enää. Kuolevainen ihmisyys ei ole enää se maailman keskipiste, jonka ympärillä kaikki kiertää – olemme astumassa ulos perinteisestä ihmisyydestämme ja jättämällä kuolevaisten murheet taaksemme. Tällaisten asioiden sanominen ei ole enää ufoprofeettojen saarnausta tai scifihörhöjen höpinää vaan tieteellistä faktaa. Tiede ja teknologia ovat hyvällä vauhdilla tekemässä jumalista, taivaan paratiiseista ja Siriuksen humanoideista tarpeettomia – me pystymme luomaan itse paratiisimme.

Vaan palataanpa konkreettisempiin asioihin. Tässä on kolme mielen työkalua, joiden pitäisi olla itsestäänselviä jokaiselle maailman ihmiselle:

1. Väittelysäännöt. Kun ollaan asioista eri mieltä, syntyy väittely. Väittely on hyvä asia, jos molemmat osapuolet pyrkivät löytämään totuuden asiasta, mutta usein käy kuitenkin niin, että toinen osapuoli (tai molemmat) puolustavat omia mielipiteitään niin ahkerasti, että väittelyn voittaminen tulee totuuden löytämistä tärkeämmäksi. Homma menee inttämiseksi ja haukkumiseksi. Tällaisen typeryyden estämiseksi on olemassa säännöt, jotka tekevät väittelystä reilun pelin - ne estävät lyömästä vyön alle ja puremasta vastustajaa korvasta. Kaikkien maailman ihmisten pitäisi opetella nämä pelisäännöt. Latinankielisiä nimiä ei tarvitse muistaa ulkoa, kunhan sisäistää asian ytimen eli reilun pelin. Et joudu ostamaan sääntökirjaa kaupasta, sillä säännöt löytyvät ihan ilmaiseksi esimerkiksi täältä: http://www.dlc.fi/~etkirja/et11.htm#_Toc55402115

2. Crockerin säännöt. Joskus saattaa vahingossa loukata toista ihmistä, mikä johtaa ensin suuttumiseen, sitten tappeluun ja lopulta selittelyyn ja anteeksipyytelyyn, kun koko homma paljastuukin erehdykseksi. Aikaa menee hukkaan ihan turhan takia. Paras keino välttää tällaista on hallita omia tunteitaan sen verran, ettei suutu pikkuasioista. Crockerin sääntöjen mukaan elävälle sama pätee myös tahallisiin loukkauksiin ja haukkumisiin. Crockerilainen ihminen ei suutu kertakaikkiaan yhtään mistään väittelyasioissa, vaan pitää tunteensa kurissa vaikka toinen haukkuisi läskiksi ja idiootiksi. Tällainen asenne johtaa siihen, että kaikki voivat sanoa mielipiteensä suoraan ja rehellisesti pelkäämättä sitä, että toinen suuttuu ja vetää turpaan. Kaikkien maailman ihmisten pitäisi olla enemmän crockerilaisia.
http://yudkowsky.net/sing/crocker.html

[välihuomautus: Crockerin sääntöjen noudattaminen ei tarkoita, että pitäisi ryhtyä Spockiksi ja olla täysin tunnevammainen. Se olisi taas scifikliseen yhdistämistä todellisuuteen.]

3. Ateismi ei ole uskonto. Ateismin väittäminen uskonnoksi on sama kuin väittäisi tupakoimattomuutta yhdeksi tupakkamerkiksi. Asia on niin, että ateisti ei todellakaan polta mitään merkkiä. Vaikka perustaisit tupakkayhtiön ja alkaisit valmistaa tupakkaa nimeltä Ateismi, kukaan todellinen ateisti ei polttaisi sitä. Muista tämä asia tästä lähtien ja pistä sana kiertämään: uskonnottomuus ei ole uskonto.

Pistäkää samantien sana kiertämään kaikista niistä asioista, joita kaikkien ihmisten pitäisi tietää. Mainostakaa näitä asioita enemmän! Tarkoitus ei ole saada tälle blogille lisää lukijoita vaan jakaa järjen valoa pimeyden laaksossa vaeltaville. Älkää pantatko tietojanne siksi, että ne ovat teille itsestäänselviä ja oletatte kaikkien jo tietävän ne – jakakaa tietoanne juuri siksi, että tiedon pitäisi olla kaikille itsestäänselvää! Tällaisella taktiikalla saamme maailman muuttumaan paremmaksi paikaksi!

Ja nyt itse asiaan:

Eroa kirkosta! Tässä on konkreettinen ilosanoma, jonka jakamiseen koko ajatteleva maailma voi osallistua! Kirkosta eroaminen käy nykyään netin kautta: tulostat vain lomakkeen ja laitat sen postiin. Helppoa! Näin pääset eroon kirkollisverosta, joten käytännössä tienaat rahaa ja saat hyvän mielen. Mitä vielä odotat? Tee se jo tänään! Jos kuulut vielä kirkkoon, oikea aika eroamiselle on NYT, juuri ennen joulua! Jos olet jo eronnut, oikea aika kannustaa muita eroamaan on NYT.

Kirkko teki pahan virheen, kun suostui astumaan nettiin, sillä tämä on meidän kotikenttämme. On tullut aika nousta virtuaalisille barrikadeille, toverit! Tämä on kutsu aseisiin kaikille omilla aivoillaan ajatteleville! Liittykää mukaan levittämään sanomaa! Tehdään sitä mitä parhaiten osaamme: levitetään linkkiä!

Haluan nähdä jokaisessa blogissa ja jokaisella kotisivulla linkin sivulle www.eroakirkosta.fi. Haluan nähdä jokaisessa blogissa mielipiteitä, kokemuksia tai muistoja kirkosta eroamisesta. Lisäksi haluan nähdä linkkejä sivulle Adressi valtion ja kirkon erottamiseksi, ja haluan nähdä lisää allekirjoituksia!

Innostu tästä! Tämä tapahtuu nyt ihan oikeasti! Jätä taaksepäin nojailu ja kriittinen leuanhieronta hetkeksi vähemmälle ja ota osaa, niin pistetään valtionuskonto vapisemaan globaalin tietoverkon mahdin edessä!

Minä erosin kirkosta joitain vuosia sitten. Jouduin kävelemään maistraattiin asti sen takia. Täytettyäni eropaperin ja ojennettuani sen happaman näköiselle virkailijalle poistuin virastosta ja kävelin kotiin. Siinä koko hurja tarina. Eroamisen jälkeen olin hyvällä tuulella koko loppupäivän; olin tehnyt jotain konkreettista itseni hyväksi ja tunsin tehneeni myös jotain konkreettisesta ihmiskunnan hyväksi.

Levittäkää sanomaa NYT! Yhteisvoimin voimme muuttaa maailman! Älkää odottako, että muut tekevät sen puolestanne, tehkää se itse!

Hatusta vedetty vertaus

Tänään haluan kertoa taas kirjasta - Keith Johnstonen kirjasta Impro. Se kannattaisi myös mahdollisimman monen ihmisen lukea.

Keith Johnstone on improvisaatioteatterin suuri kehittäjä. Hän tuli kuuluisaksi huutelemalla näyttelijöille sellaisia ohjeita kuin ”Olkaa tylsempiä!” tai ”Olkaa itsestäänselvempiä!” tai ”Älkää keskittykö!”, mikä saattaa kuulostaa vähän oudolta tavalta opettaa asioita. Eikös improvisaation pitäisi olla luovaa ja arvaamatonta? Kyllä, mutta improvisaatiossa luovuutta ei löydä niin, että yrittäisi keksiä aina vain hurjempia ja mielikuvituksellisempia juttuja. Improvisaatiotilanteessa ei ole aikaa miettiä vaihtoehtoja ja valita niistä hauskinta, vaan täytyy hypätä tyhjän päälle ja sylkäistä ulos ne sanat, jotka ensimmäisinä tulevat mieleen. Täytyy valita itsestäänselvin asia.

Kun katsot sitä mikä on itsestäänselvää (englanniksi obvious), etkä lisää siihen mitään omasta päästäsi, olet obnoosissa. Obnoosi on tila, jossa näet asiat tasan sellaisina kuin ne ovat. Tämä on ”taiteilijanerojen” toimintaperiaate: mestarikirjailija ei näe kymmeniä vaihtoehtoisia juonipolkuja, joista hän pitkän harkinnan jälkeen valitsisi parhaimman, vaan hänelle on olemassa vain yksi mahdollinen juonipolku. Inspiroitunut taiteilija näkee vain yhden ainoan vaihtoehdon, joka on pakko valita. Kivenveistäjä näkee kiven sisässä vain yhden patsaan, ei useampia. Improvisaattori ei näe esityksessään vaihtoehtoja vaan itsestäänselvyyksiä kerta toisensa jälkeen, ja juuri tuo esityksen vaivattomuus vetoaa katsojiin. Se tekee siitä luovaa ja arvaamatonta.

Wim Wenger käyttää tällaisesta improvisaatiotekniikasta termiä Image Streaming, ja on mielestäni oikeassa sanoessaan, että tällaisella tekniikalla voi kehittää itseään älykkäämmäksi (luova älykkyys kehittyy aivan varmasti). Hän on myös kirjoittanut kirjan nimeltä Discovering the Obvious, mikä on erittäin itsestäänselvä nimi luovuudesta ja innovaatioista kertovalle kirjalle. Tekniikka perustuu yksinkertaisesti siihen, että kun esittää itselleen ongelman, sitä kannattaa alkaa ratkaisemaan vapauttamalla mieli kaikista estoista ja menemällä sinne minne itsestäänselvyydet ohjaavat.

Paras improvisaattori toimii kuin hypnoosissa: hän ei ajattele, hän vain toimii. Kaikki estot poistuvat ja jäljelle jää pelkkä mielessä tappelevien demonien kaaos. Näyttelijä vajoaa transsiin ja toimii ”jonkun korkeamman voiman ohjauksessa” kuin unissakävelijä. Shamaanien ja poppamiesten mainostamaa korkeampaa tietoisuutta ei kuitenkaan ole olemassa, vaan kaikki lähtee näyttelijän omista aivoista. Tietoinen mieli on lähetetty pakkolomalle ja tilalla on pelkkä reagointi, matalampi tietoisuus. Sama tilanne on myös huumeiden käyttäjillä: he luulevat saavuttavansa korkeamman tajunnan tason, vaikka todellisuudessa saavuttavatkin matalamman.

Normaalissa elämässä tietoisuuttaan ei voi unohtaa samalla tavalla kuin näyttämöllä tai maalatessaan tai keksintöjä tehdessään. Emme sano ensimmäisiä mieleemme tulevia asioita, koska pelkäämme niiden olevan sopimattomia, typeriä tai perverssejä; pelkäämme niiden paljastavan liikaa itsestämme, pelkäämme tulevamme väärinymmärretyiksi tai että meille nauretaan. Haluamme säilyttää sen kuvan, joka meillä on itsestämme ja haluamme säilyttää kuvan itsestämme muiden silmissä. Monia pysäyttää näyttämöllä sama itsetietoisuuden kahle: ”En voi sanoa mitä mieleen juolahtaa, mitä muutkin sitten ajattelevat, parempi näyttää siltä kuin muka yrittäisin ja kerätä ihmisten säälipisteet, että yritin parhaani...”

Näin meillä on edessämme epäluova ja epäkiinnostava ihminen. Hän on kuin syöksylaskija, joka pysähtyy jokaisen kepin kohdalla miettimään pitäisikö sittenkään edetä - ja katsojat odottavat vaivaantuneina ja kyllästyneinä. Hän pelkää omia ajatuksiaan; ne ovat liian omituisia ja pelottavia, joten hän yrittää olla ajattelematta niitä. Terveet ihmiset pelkäävät olevansa hulluja ajatellessaan asioita, joita eivät usko kenenkään muun ajattelevan. Mutta uskokaa tai älkää: kaikki terveet ihmiset ajattelevat yhtä hulluja ja sairaita asioita kuin sinäkin. Heilläkin on samanlaisia kivitissejä tai ilmakitaroita mielessään, ja heillä on myös samanlaiset sensuroijat päässään estämässä ylilyöntejä. Mielisairaaloiden käytävillä kulkee ihmisiä, jotka epäilevät jokaista oikkuaan osoitukseksi siitä, että on ihan oikein lukita heidät muurien sisäpuolelle.

Toinen mahdollisuus on sanoa heti alkuun, että ”en minä osaa piirtää” tai ”en minä keksi mitään”. Lapset eivät koskaan sanoisi tällaista, eivätkä sanoisi aboriginaalitkaan. He piirtäisivät ja keksisivät heti jotain. Vain sivistyneet ihmiset kieltäytyvät piirtämästä sanomalla ”en minä osaa”, koska kaikki luovuus lähtee estojen poistamisesta ja ajatusten vapauttamisesta, ja tällainen villiys viittaa sivistymättömyyteen. Tavallinen ihminen pyrkii olemaan nimensä mukaisesti mahdollisimman tavallinen, tylsä ja normaali, jotta ei kiinnittäisi kenenkään huomiota eikä erottuisi joukosta.

Yksi tärkeä asia, joka pitäisi kaikkien ymmärtää, on tämä: kaikki esteet ovat omassa mielessäsi. It’s all in your mind. Jos näyttelijä väittäisi teatterikoulun ohjaajalle, ettei pysty näyttelemään homoseksuaalia, ohjaaja sanoisi tylysti: ”Tuo on este, poista se!”

Nyky-yhteiskunnassa estojen poistaminen sallitaan lähinnä viikonloppuisin alkoholin avustuksella. Tavalliset, tylsät ihmiset voivat vapautua hetkeksi estoistaan, koska heillä on tekosyy, johon vedota: alkoholi. Sekoilu ilman alkoholia ei käy, koska silloin pään sisällä oleva demonimaailma paljastuisi kaikille niin, ettei hulluista ajatuksistaan voisi syyttää muita kuin itseään. Täytyy olla jonkin ulkopuolisen vallassa voidakseen vapauttaa mielensä. Orjaleikeistä kiinnostuneet tahtovat, että mestari käskee heitä tekemään ”perverssejä” asioita, koska he ovat liian estyneitä tekemään niitä omasta vapaasta tahdostaan.

Mutta palatkaamme tämän (epäilemättä epätieteellisen) kuvastreamin jälkeen asiaan, eli Johnstonen Improon. Sen opetuksia ei ole tarkoitettu pelkästään näyttelijöille, vaan kaikille luovuudesta kiinnostuneille: kirjoittajille, maalareille - kenelle tahansa. Esimerkiksi luovaa kirjoittamista varten kirja tarjoilee kolme perussääntöä:

1. Luo rutiini ja riko se.
2. Älä peruuta tarinaa.
3. Ole itsestäänselvempi.

Erittäin hyviä ohjeita. Luodaan rutiini: mies kaivaa kuoppaa. Rikotaan rutiini: lapio kolahtaa johonkin kovaan. Tässä vaiheessa olisi jo selvästi väärin peruuttaa tarina esimerkiksi näin: mies nousee kuopasta ja lähtee pois. Ei, se ei käy – meidän on saatava tietää, mitä kuopassa on. Olkaamme itsestäänselvempiä: kuopassa on aarrearkku. Mies nostaa aarrearkun ja avaa sen. Se on täynnä kultarahoja. Mies on nyt rikas ja ostaa kartanon. Mies ui rahoissa ja ajelee limusiinilla ympäriinsä. Tässä vaiheessa meille on syntynyt taas uusi rutiini, joka täytyy itsestäänselvästi rikkoa: merirosvo tulee vaatimaan aarrearkkuaan takaisin...

Voit jatkaa tarinaa näitä perussääntöjä seuraamalla kuinka pitkään haluat. Tarinankerronnan sääntöjä on olemassa paljon muitakin, mutta nämä kolme auttavat jo ylös epäluovuuden suosta. Seuraavan kerran, kun vaikkapa lapsi pyytää sinua kertomaan iltasadun, sinun ei tarvitse väittää ”en minä muista yhtään satua” – otat vain ensimmäisen rutiinin, joka tulee mieleen ja rikot sen.

Free your mind! Ilmainen mielesi!

Totuus on tuolla ulkona. Valheet ovat pääsi sisällä.