Maailman pelastamista

“Never doubt that a small group of thoughtful, committed citizens can change the world. Indeed, it is the only thing that ever has.” – Margaret Mead

Dave Pollardin blogi How to Save the World kertoo maailman pelastamisesta. Tämän kuun kymmenennen päivän blogimerkinnässään hän kertoi mitä itse tekee maailman pelastamiseksi ja ilmoitti mm. jättävänsä työpaikkansa. Sitä edellisessä merkinnässään hän muotoili oman näkemyksensä siitä, millainen on tiekartta maailman pelastamiseen. Kaikista tiekartan sivuteistä en ole Daven kanssa samaa mieltä, emmekä ole täysin samaa sillanpääasemaakaan kohti suuntaamassa, mutta Dave on sentään ottanut aktiivisen, optimistisen asenteen tulevaisuutta kohtaan ja ryhtynyt sanoista tekoihin. Olkoon hän inspiraation lähteenä tämän päivän kirjoitukselle.

Kun yksi oma-aloitteinen ihminen uskaltaa työntää päänsä ulos kotelostaan, asettua alttiiksi kritiikille ja pilkalle ja lähteä liikkeelle, vähemmän rohkeampien on helpompi seurata. Tämä on käytösmalli, jonka avulla ihmiset ovat selvinneet vuosituhansia. Jos edelläkävijä onnistuu työssään, seuraajat saavat osansa hänen onnistumisestaan; jos edelläkävijä tulee syödyksi, seuraajat voivat muuttaa suuntaansa ja vain yksi pioneeri on menetetty. Sympaattinen hermosto huutaa ”Anna mennä! Anna mennä!” ja parasympaattinen estelee: ”Ole varovainen! Säästä voimiasi!”. Useimmat kuuntelevat parasympaattista hermostoaan. Vain riskisijoittajat saavat kehityksen etenemään.

Maailman pelastaminen saattaa kuulostaa tavallisen kaduntallaajan korvissa naiivien idealistien touhulta: ”Se menee ohi, kunhan tuosta vähän aikuistuvat ja oppivat näkemään, ettei maailmaa saa muutetuksi”. Yleinen asenne on se, että touhu on ihan turhaa, ei yksi ihminen voi mihinkään vaikuttaa; maailma menee minne menee, me vain menemme virran mukana ja kuollaan tässä kumminkin - elämästä ei ehdi nauttia, jos on aina protestoimassa jotain vastaan, lajittelemassa jätteitä, marssimassa rauhan puolesta tai kirjoittelemassa vetoomuksia. Eihän tässä ole mitään hätää, valmiissa maailmassa.

Survivalistivaistot käynnistyvät vasta sitten, kun onnettomuus on jo käsillä ja on pakko tehdä jotain selvitäkseen. Tupakointi lopetetaan vasta sitten, kun keuhkot ovat jo pilalla. Ihmismieli on onneksi kehittynyt sellaiseksi, että pystymme oppimaan menneisyydestämme ja suunnittelemaan tulevaisuuttamme – näiden selviytymisvaistojen avulla voimme varautua onnettomuuksiin jo ennakolta, jos osaamme kuunnella niitä. Maailman pelastaminen on vain selviytymisen maksimointia. Tulevaisuus kannattaa hoitaa kuntoon tänään, koska huomenna saattaa olla jo liian myöhäistä. Olemme sopeutuneet huonosti toimivaan maailmaan hyvin, mutta se ei tarkoita että maailma toimii oikeasti hyvin.

Toiset ihmiset haluaisivat kyllä kovasti vaikuttaa maailmanmenoon, mutta ovat liian kiireisiä tai väsyneitä ryhtymään sanoista tekoihin; maailman parantamisella tarkoitetaan usein pelkkää keskustelua maailman parantamisesta. Tai ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaa. Yhdet asiantuntijat väittävät yhtä ja toiset toista - ydinvoiman hyödyt näyttävät ilmeisiltä, mutta ovatko ne suurempia kuin haitat? Onko meillä parempia mahdollisuuksia? Onko fuusioenergia oikea vaihtoehto? Entä aurinkoenergia, tuulivoima tai vety? Kannattaako laittaa rahaa joulupataan sen uskonnollisista ulottuvuuksista välittämättä vai lahjoittaa nekin hilut Methusaleh Mouse Prizeen? Voiko olla varma siitä, että apu menee perille? Meneekö apu varmasti hyödylliseen tarkoitukseen? Vai kannattaako sijoittaa rahat omaan hyvinvointiin, jotta voi avustaa muita tehokkaammin?

Maailmahan pelastetaan yksi ihminen kerrallaan - vaikka se yksi ihminen olisitkin sinä itse.

Tarvitaan tarkkaa harkintaa ja tietoa kenties kymmeneltä eri alalta ennenkuin voi muodostaa perustellun mielipiteen - ja tiedon hankkiminen vaatii motivaatiota. Olisi niin helppoa ja vaivatonta, jos joku ojentaisi paperit käteen ja kertoisi mistä napista pitää painaa. Ei tarvitsisi sijoittaa hirveästi resursseja toimintaan, josta ei ole henkilökohtaista hyötyä lyhyellä tähtäimellä. Alkuinnostus aktivismiin laskee nopeasti, jos toiminnalla ei olekaan heti nähtäviä vaikutuksia. Suunnitelmat tehdään valmiiksi, mutta sitten alkaakin näkyä väsymyksen merkkejä ja ohjelmasta aletaan lipsua.

Parhaita toimintamuotoja ovat sellaiset, joista saa 1) selvää henkilökohtaista hyötyä ja 2) selvää hyötyä maailmalle ja vielä niin, että A) oma nahka on selvästi vaarassa ja B) toimiminen on helppoa. Sääli vain, että eniten kaivatut muutokset maailmaan eivät juuri täytä näitä kriteerejä, kuten Davekin sanoo. Lyhytnäköisyytemme on kirjoitettu perimäämme ja vaatii jatkuvaa ponnistelua vastustaa sitä. Daven blogin reunasta löytyy ainakin ohjeita siitä, millaisia juttuja kannattaa blogiinsa kirjoittaa (näin bloggaajat saavat henkilökohtaista hyötyä sivulla käymisestä) ja näistäkin vinkeistä saa ainakin intellektuaalista stimulaatiota vähäksi aikaa.

Monilla on sellainen harhakäsitys, että ennen oli kaikki paremmin: ei ollut saasteita, ihmiset elivät harmoniassa luonnon kanssa ja niin edelleen. ”Perinteiset” maailmanpelastajat eivät useinkaan pyri tästä syystä tulevaisuuteen vaan kohti menneisyyttä. Valitettavasti mitään sellaista aikaa ei koskaan ollut. Oikea keskiaika ei ollut mikään värikäs fantasiamaailma: ihmiset olivat likaisia, sairaita ja lukutaidottomia. Menneisyyteen palaaminen ei taatusti innosta ketään, ellei saa ottaa nykyajan mukavuuksia kuten lukutaitoa ja särkylääkkeitä mukaansa. Paikalleen jähmettyminen tai taantuminen eivät ole oikeita ratkaisuja maailman ongelmiin, ne vain lisäävät ongelmia. Oikea ratkaisu on kannattaa tieteen ja teknologian kehitystä, koska niiden avulla ongelmat voidaan ratkaista.

Pienikin mahdollisuus maailman pelastamiseen on parempi kuin ei minkäänlaista. Aina on toivoa. Maailmaa voi muuttaa. Kokeile vaikka: ota kiinni jostakin esineestä ja siirrä se johonkin muualle - no niin, muutit juuri hieman maailmaa! Tarvitaan vain hieman tahtoa, toimintaa ja yhteistyötä, niin suurempiakin asioita saadaan muutettua. Aina voi olla vähintään henkisenä tukena, jos ei voi tehdä enempää. Kannattaa siis liittyä esimerkiksi Transhumanistiliittoon ja WTA:han, vaikka ei mitään konkreettisempaa voisi tehdäkään – ihan vain kannustuksen vuoksi. Ja kannattaa tietysti liittyä jo tänään eikä jäädä odottelemaan!

Ai ei kiinnosta? No, ymmärrän kyllä.

”Ihmiset kuuntelevat, kun he ovat valmiita kuuntelemaan, eivätkä yhtään aikaisemmin. Kauan sitten sinäkään et luultavasti ollut valmis kuuntelemaan ideaa, joka nyt näyttää itsestäänselvältä, jopa kiireelliseltä. Anna ihmisten löytää se omia aikojaan. Nalkutus ja töniminen vain vieraannuttavat heidät. Älä saarnaa. Älä tuhlaa aikaa ihmisiin, jotka haluavat vain riidellä. He pitävät sinut paikoillesi juuttuneena ikuisesti. Etsi ihmisiä, jotka ovat jo valmiita ottamaan vastaan jotain uutta.”

Vanhat mielet ajattelevat: ”Kuinka voimme pysäyttää näiden pahojen asioiden tapahtumisen?”
Uudet mielet ajattelevat: ”Kuinka muutamme asiat sellaisiksi kuin haluamme niiden olevan?”

- Daniel Quinn, Beyond Civilization

Merkitkää tämä muistiin: Pysäyttäminen on väärä ratkaisu. Kehittäminen on oikea ratkaisu.


Linkkivinkki
Philip Shropshiren avoin kirje George Sorokselle ja muille rikkaille tyypeille, jotka eivät pidä Bushista.