Hyvän onnen miehet

Luin eilisiltana taas pitkästä aikaa Sandman-sarjakuvia by Neil Gaiman. Aloitin muinaisessa Kalma-lehdessä julkaistuilla tarinoilla ja jatkoin suomeksi tulleilla albumeilla. Näin kuolemattomuuden kannattajana tarina Hyvän onnen miehet vetää joka kerta suun hymyyn.

”Ainoa syy minkä vuoksi ihmiset kuolevat, on se että kaikki tekevät niin. Sitä vain menee mukana. Kuolema on roskaa. Se on typerää. En halua olla sen kanssa missään tekemisissä. -- Tarkoitan, että mitä hyötyä siitä on? Ajatelkaapa. Tein päätöksen ollessani persettä myöten Burgundin mudassa. ”Hob Gadling”, sanoin itselleni, ”jokainen mies ja nainen kuolee, sanotaan...” -- mutta miksi helvetissä minun pitäisi? Minulla voisi käydä tuuri. Kerta se on ensimmäinenkin. -- Ei, se on roskaa, kuolema siis. Tarkoitan, että on niin paljon tekemistä. Niin paljon nähtävää. Miehiä, joiden kanssa juoda. Naisia, joiden kanssa lempiä. Te saatatte kuolla. Arvaankin, että kuolette, koska olette typeriä. Minäpä en.”

Sandman tekee sopimuksen Hob Gadlingin kanssa: he tapaavat sadan vuoden välein majatalossa. Joka tapaamisella unikuningas kysyy, haluaako Hob elää seuraavatkin sata vuotta. Muutamia satoja vuosia kuluu ja Hob haluaa elää aina vain.

”Olen vihannut jokaista sekuntia viimeisestä kahdeksastakymmenestä vuodesta. Joka helvetin sekuntia. Tiedätkö sen?”
”Haluatko vielä elää? Etkö kaipaa huojennusta kuolemasta?”
”Oletko hullu? Kuolema on hölmöjen hommaa. Minulla on niin paljon syitä elää.”

Tarina alkaa vuodesta 1389 ja päättyy vuoteen 1989 (jolloin Sandman alkoi alunperin ilmestymään). Muoti muuttuu ja tekniikka kehittyy, mutta ihmiset pysyvät samanlaisina. Samat vitsit toistuvat joka vuosisadalla.

”Tuskin olen yhtään viisaampi kuin olin viisisataa vuotta sitten. Minulla on ollut ylämäkiä ja alamäkiä ja taas ylämäkiä. Olenko oppinut virheistäni? Olen oppinut virheistäni, mutta minulla on ollut lisää aikaa tehdä lisää virheitä. Olit oikeassa orjakaupan suhteen, en voi koskaan hyvittää sitä, mutta... kuule, olen nähnyt ihmisiä, eivätkä he muutu. Eivät merkittävissä asioissa. En usko, että koskaan kaipaan kuolemaa.”

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina. Vuosisadat vierivät, mutta Hob pysyy hengissä. Aina löytyy uusia ongelmia ja uusia tapoja ratkaista ongelmat. Mitä pidempään blogia kirjoittaa, sitä enemmän huomaa toistavansa samoja kertosäkeitä, mutta joka kerta löytyy uusi näkökulma tai uusi tekniikka tai uusi muotivillitys. Samat sarjakuvat voi lukea uudelleen ja uudelleen, kun vain sanoo itselleen: "Kuvittele, että tämä tapahtuu nyt ensimmäistä kertaa."

Ikääntyminen on kokoelma sairauksia, jotka saavat ruumiin reistailemaan. Kun näihin sairauksiin löydetään oikeat hoidot, ikääntymisestä päästään eroon. Sen jälkeen voimme tapailla toisiamme sadan vuoden välein majatalossa ja tuumia, että pitäisiköhän tulla seuraavaankin tapaamiseen kuulemaan samat vanhat vitsit. Eihän sitä tiedä mitä menettää, jos jättää väliin.


Nihil interit, omnia mutantur (mikään ei häviä, kaikki muuttuu)
- Ovidius, Metamorfooseja