Toiseksi: katsoin vähän aikaa sitten Michael Mooren Sickon. En ala tekemään mitään syvällistä analyysiä (mukava leffa), mainitsen vain mielentilallisen kontekstin vuoksi.
Roslingin kaaviosta näkee miten asioiden pitäisi suunnilleen mennä: raha ei ole päämäärä, se on keino päästää kohti päämääriä, joista tärkeimpiä ovat ihmisoikeudet ja kulttuuri, sekä terveys ja ympäristö hyvinä kakkosina. Mutta valtio (tuo epämääräinen isoveli) pyrkii kuitenkin estämään ilmaista kulttuurijakelua, vaikka sen pitäisi pyrkiä edistämään sitä. Päämäärät ja keinot ovat kääntyneet väärinpäin: kulttuurilla yritetään tehdä rahaa, vaikka rahalla pitäisi tehdä kulttuuria; terveydellä yritetään tehdä rahaa, vaikka rahalla pitäisi tehdä terveyttä; ympäristöllä tehdään rahaa, vaikka rahalla pitäisi tehdä mukavampia elinympäristöjä kaikille. Näin kärjistäen.
Ja sitten päästään Roslingin listalla ihmisoikeuksiin, joihin myös yllä mainitut kyllä kuuluvat. Ihmisoikeuksilla tehdään rahaa, vaikka rahalla pitäisi tehdä ihmisoikeuksia? Uhhuh, katsotaanpa. Ihmisiä pakotetaan töihin tekemään rahaa, vaikka meillä pitäisi olla perustulojärjestelmä ja robotit tekemässä työt puolestamme; seksin niukkuudella tehdään rahaa, vaikka kaikkien pitäisi saada ilmaista seksiä; ihmiset pakotetaan armeijaan, vaikka pitäisi olla palkka-armeija kuten on palkkapoliisit ja palkkapalomiehet; ihmisten pitää ostaa lääkkeitä ja piristeitä hallitakseen tunteitaan ja muita kehon kemiallisia prosesseja, vaikka jokaisella pitäisi olla lääkerauhaset valmistamassa ilmaisia aineita suoraan verenkiertoon. Rahaa käytetään ihmisten pakottamiseen ja tönimiseen, vaikka rahaa pitäisi käyttää pakottamisen ja tönimisen vähentämiseen. Seksi tuntuu jostain syystä selvimmältä esimerkiltä: prostituutiossa ei ole mitään vikaa sinänsä (sehän on vain vapaan kaupan, kehollisen itsemääräämisoikeuden ja seksin yhdistelmä), mutta kulttuuri, jossa täytyy maksaa seksistä ei ole runsauden kulttuuri. Tanskassa ja Australiassa valtio maksaa seksityöntekijän visiitit vammaisen luona pari kertaa kuussa, mutta kunnon kulttuurissa touhu ei rajoittuisi vammaisiin.
Pakottaminen on primitiivisin, yksinkertaisin ja mielikuvituksettomin keino saada ihmiset tekemään asioita. Mikä tahansa pakotus - pakkoarmeija, pakkoruotsi, pakkotyö, pakkoverotus, koulupakko, pakkoihmisyys - on ihmisten vapautta ja vaihtoehtoja rajoittavaa. Ja niukkuuden kulttuurissa on helppo nähdä pakotus välttämättömänä pahana, koska kaikkienhan nyt lukemaan ja laskemaan täytyy oppia jne. Mutta pakotusta itseään ei pitäisi koskaan nähdä hyvänä asiana. Sivistyneessä maailmassa on pyrittävä siihen, että pakollisuus korvataan valinnanvapaudella aina kun vain mahdollista. Jos koulu ei maistu, koulutuksesta pitää tehdä sellaista, että se alkaa maistua sen sijaan, että rahaa käytettäisiin pitämään ihminen pulpetissa pakolla. Vähintään pitäisi antaa mahdollisuus nostaa opiskelumotivaatiotaan, keskittymiskykyään ja älykkyyttään lääkkeillä (tai mitä kognitiivista teknologiaa käynnissä olevalla vuosikymmenellä sitten onkaan tarjolla). Niukkuuden kulttuurissa, jossa ei ole vaihtoehtoja, päädytään pakottamiseen, koska ei ole aikaa eikä rahaa kehittää parempia vaihtoehtoja. Kun ei ole aikaa ja rahaa selvitellä itkun syytä ja lievittää itkua kunnolla, itkevää lasta tartutaan kädestä ja talutetaan väkisin ulos. Runsauden kulttuurissa voisi elää satoja vuosia ja opiskella omaan tahtiin missä ja milloin haluaa parhaiden tekoälyopettajien johdolla. Ei kiirettä, ei väsymystä, ei stressiä. Mutta täytyy taas pitää mielessä mikä on päämäärä ja mikä keino: valitettavasti runsauden kulttuuriin on koukattava niukkuuden kulttuurin kautta.
Rahallinen rikkaus on vain keino, jolla päästään kulttuurilliseen rikkauteen. Rahaa ei kannata kerätä hienoa hautakiveä varten, sitä kannattaa käyttää kuoleman poistamiseen. Planeettaa ei kannata muuttaa rahasta tehdyksi ruumisarkuksi, rahat kannattaa käyttää planeetan ja ihmisten parantamiseen.
Tony Benn: If you can find money to kill people, you can find money to help people.Mutta sitten ihmiset pakotetaan antamaan rahaa yhteiseen kassaan ja yhteistä kassaa käytetään sodan rahoittamiseen. Yhteiseen kassaan lahjoittamisen pitäisi olla hauskaa (koska ihmisten auttaminen tuntuu hyvältä), mutta eihän sellaista yhteiskassaa voi tukea, joka käyttää rahat väärin. Sain jokin aika sitten sähköpostia, jossa tuumittiin miten kirkosta erotessaan voisi muuttaa kirkollisveron menemään MPrizeen. Kirkollisveroon (eli typerän taikauskon tukemiseen) ei tietenkään tee mieli pistää yhtään euroa, mutta MPrize-veroa maksaisi ihan mielellään. MPrizeenhan voi tehdä esimerkiksi 10-20 euron kuukausittain tapahtuvan lahjoituksen, jonka siis säästää eroamalla kirkosta. Tai jos tietää jonkin toisen hyväntekeväisyyden, jota haluaa tukea mieluummin kuin uskonnon levitystä, kannattaa lopettaa kirkollisveron maksaminen ja siirtää sama summa paremmalle järjestölle. Verotus on varkautta, jos verot menevät vääriin paikkoihin - mutta oikeisiin paikkoihin meneviä veroja maksaa hyvillä mielin ylimääräistäkin.
Jos minulta kysytään missä seison poliittisesti, vastaan olevani UpWinger. Nykyiset, perinteiset poliittiset puolueet eivät ole päämääriä, ne ovat vain keinoja päästä lähemmäs parempaa systeemiä. Päämäärä on ylöspäin, liike oikealle tai vasemmalle on vain matkalla olevien esteiden väistelyä (kuin vertikaalisesti skrollaavassa avaruuspelissä). Tässäkin asiassa päämäärä ja keinot kääntyvät äkkiä väärinpäin: mennään joko äärivasemmalle tai äärioikealle ja pysytään siellä uskoen, että pelistä selviää tälläisella taktiikalla. Vedän pelivertausta nyt turhan pitkälle, mutta kaksinpelissa hyvä taktiikka on usein se, että toinen hoitaa vasemman puolen ja toinen oikean, ja powerupit jaetaan sen perusteella kumpi tarvitsee niitä enemmän.
Ihmisyys on vain keino päästä post-ihmisyyteen. Ihmiset ajattelevat kuitenkin niin, että kun synnymme satunnaisesti ja perinnölliset ominaisuudet valikoituvat arpapelillä, se on reilua ja tasapuolista. Niukkuuden kulttuurissa kaikille ei riitä miljoonia, joten muutamista tulee voittajia ja loput saavat tyytyä lohdutuspalkintoihin - saivathan he kuitenkin pienen mahdollisuuden. Runsauden kulttuurissa jokainen voisi itse valita ominaisuutensa ja jakaa niitä ilmaiseksi muillekin. Kaikki voittaisivat. Siirtymä niukkuuden kulttuurista runsauden kulttuuriin vaatii kuitenkin sen, että rikkaat saavat valita ominaisuutensa ensin, koska heillä on varaa siihen. Tämän jälkeen rikkaat voivat tehdä aina vain enemmän rahaa, koska heillä on enemmän älyä ja enemmän voimia käytettävissä, joten jos rahat kertyvät tehostetuille ja tehosteet kertyvät raharikkaille, mistä köyhät ihmiset siis saavat tehosteita? Mistä rahat miljardien ihmisten tehostamiseen? Tarvitaan jonkinlainen TH-perustulo, jossa tehostetut ihmiset antavat osan uusilla ominaisuuksilla ansaitsemista tuloistaan peruslinjan ihmisten tehostuskassaan.
Joten perusihmisten ja post-ihmisten risteyskohta kapuaa viivaa pitkin ylöspäin kuin keskimääräinen älykkyysosamäärä, kun ihmisyyden määritelmää tarkastetaan ja renormalisoidaan vuodesta toiseen. Esimerkiksi näin:
Ja sinisen katkoviiva-alueen luksustehosteet leviävät ylöspäin, kun keltaisen alueen hyväntekeväisyystehosteet leviävät alaspäin. Yhä paremmiksi kehittyvät ihmiset auttavat yhä huonompiosaisempia yhä enemmän.
Speedruneista oli vielä asiaan liittyvä vertaus, mutta siitä myöhemmin. Kirjoitan kuitenkin samaa merkintää kerta toisensa jälkeen, koska olen auteur-bloggaaja.
"There is no government, no industrial-military complex, no economic system, no mass media that can ever reduce us to puppets and robots as thoroughly as the biological and environmental dictatorships have."
- FM-2030
- FM-2030
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti