31.5.08

Growing Pains

30.5.08

Lukijakysymys

Aiot hankkia pienen*, kestävän**, halvan*** Linux-miniläppärin. Onko valintasi MSI Wind, Eee PC vai joku muu?

* Oltava kannettavissa yhdellä kädellä kuin kirja (Sizeasy).
** Kuljettava kiltisti olkalaukussa läpi helteen ja yöpakkasen.
*** Maaginen hinta noin 300€, sitä kalliimpi tuntuu jo liian... varovasti käsiteltävältä.


Oletetaan, että läppäri on saatava ennen syksyä, joten kaukaisempia seuraavan sukupolven malleja ei ole aikaa odotella, mutta hintojen alenemista kenties hieman.

Kummastelen joitakin kommentteja siitä, että näiden miniläppäreiden suosio on yllättävää. Minä olen yllättynyt vain siitä, että valmistajilta kesti näinkin kauan tuoda sopivia paketteja myyntiin.

Lisäys
Käyttöjärjestelmän on oltava nimenomaan Linux, koska miniläppärissä ei voi olla mitään muuta kuin Linux. Ne ovat yhtä kuin leipä ja margariini tai shortsit ja T-paita.

29.5.08

One-Way Mission to Mars: US Soldiers Will Go - Muiden avaruussivilisaatioiden kohtaaminen on epätodennäköistä, joten sotilaiden lähettäminen ihmislajin ensimmäisiksi avaruuskolonisteiksi on idea.
"Here is an ‘out of the box idea’," Ruth writes. "Let the heroes of ‘All’ our countries, for once, risk the ultimate sacrifice for something greater than one man’s idea. Maybe once let these men and woman that rise every morning and say ‘today I will stand for something’ and say ‘evil will not prevail, not on my watch’. For once let them volunteer for us all, you never know, mankind, the human race. It might just catch on if we let it." -- "Here is an idea: Send battle-hardened, strong-minded soldiers and marines on the long trips into space. We are conditioned to live with the bare minimal (of) life’s necessities and are trained to be prepared for … the worst conditions that any environment could throw at us. Hell, me and my men will go, set up a colony somewhere and await colonists to arrive."
Marsin kiertoradalla olevan Mars Reconnaissance Orbiterin ottama kuva Phoenixin laskeutumisesta kokonaisuudessaan.

How to Unleash Your Creativity

Robo-monkeys use brain power to grab a bite

28.5.08

Medinose Plus - Heinäallergiasta eroon työntämällä punavalolamput nenään.

Elektroniset suurennuslasit nostavat kontrastia ja kääntävät värit suurentamisen lisäksi.

The Stupidity of Dignity - En ole kai muistanut linkittää tähän, jossa Steven Pinker kritisoi ihmisen arvokkuutta ja siitä vouhottavia ihmisiä kuten Leon Kassia, jonka mielestä mm. jäätelön nuoleminen julkisella paikalla on eläimellistä käytöstä.

Alzheimeria ehkäisevä rokote toimii hiirillä.

Making money WITH the poor - Iqbal Quadir kertoo miksi meidän tulisi suurten rahasummien keskusjohtoisen lähettämisen sijaan lähettää köyhille kännyköitä ja läppäreitä, jotka vähentävät keskusjohtoisuutta ja lisäävät kommunikaatiota.
All steps that devolve power away from a central authority — including laws, trade, and education — will raise democracy. In Quadir’s view, it’s not that centralization per se creates poverty. Poverty is the natural beginning state of all societies, east or west. Rather, decentralization is the engine which removes poverty and brings wealth. To the degree that infrastructure, education, and trade can be decentralized, wealth will rise in proportion. To the degree that infrastructure, education and trade are centralized, poverty will remain.

27.5.08

Piraattipuolue on perustettu.
Phoenix-luotain on Marsissa.
Flame on kävelevä robotti.
MT9 on uusi MP3.
Ja siitä muistuikin mieleeni Melodynen Direct Note Access.

Charles Stross miettii myös mitä ihmislaji olisi voinut tehdä Irakin sodan hinnalla.

The Question of Global Warming - Freeman Dyson.
Carbon-eating trees could convert most of the carbon that they absorb from the atmosphere into some chemically stable form and bury it underground. Or they could convert the carbon into liquid fuels and other useful chemicals. Biotechnology is enormously powerful, capable of burying or transforming any molecule of carbon dioxide that comes into its grasp. Keeling's wiggles prove that a big fraction of the carbon dioxide in the atmosphere comes within the grasp of biotechnology every decade. If one quarter of the world's forests were replanted with carbon-eating varieties of the same species, the forests would be preserved as ecological resources and as habitats for wildlife, and the carbon dioxide in the atmosphere would be reduced by half in about fifty years.

26.5.08

Sporttinen merkintä

Why liking sports is bad - Patri Friedman kertoo miksi urheilusta pitäminen on huono juttu. Urheilutuloksia kerrotaan uutisten rinnalla kuin niillä olisi samanlaista merkitystä ja katsojat antavat mielialojensa vaihdella sen mukaan miten pallo heiluu vastustajan verkkoon. (Uutisillakaan välttämättä ole paljon merkitystä, koska prioriteetit ovat miten sattuu, mutta se on jo eri juttu.)
Learning to care a lot about things that do not matter and you cannot affect is bad, especially when there are so many things that matter and you can affect to care about. When our favorite team loses, we get to bitch, moan, and complain to others, but there isn't actually anything we can do about it. This cannot but create a feeling of helplessness. And on the other side of the coin, since we can't do anything about it, we aren't expected to do anything. There is no pressure, no responsibility, no possible criticism for our actions. Sweet, huh? What a fucking cop-out.
Urheilu, pelit, musiikki, taide ja kaikki sellainen on turhaa kohinaa. Mutta kolikon toinen puoli on tietysti se, että kaikki tällainen keinotekoinen, synteettisiä merkityksiä luova toiminta on itse asiassa kaikkein tärkeintä ja ylevintä ihmisen toimintaa. On hyväksi tutkia millainen pohjatodellisuus meillä on ja keskittyä elintärkeiden asioiden kanssa puuhasteluun (nyt kun eksistentiaaliriskit painavat päälle ja pelastusvene on täynnä potkupallofaneja), mutta ihmiselle merkityksellisintä on se minkä vuoksi yleensä haluamme selvitä eli millaisia keinotekoisia maailmoita voimme rakentaa pohjatodellisuuden päälle. Ikuisuus on hauskempi viettää keinotekoisissa maailmoissa urheilun, pelien, musiikin ja small talkin parissa kuin pelkästään pohjatodellisuutta kaivellen. Voin kuvitella, että tuhannen vuoden kuluttua aloittaisin uuden harrastuksen ja yrittäisin innostua jalkapallosta, vaikka kisojen seuraaminen ei minua tänä päivänä kiinnostakaan.

If the world were merely seductive, that would be easy. If it were merely challenging, that would be no problem. But I arise in the morning torn between a desire to improve the world, and a desire to enjoy the world. This makes it hard to plan the day.
- E. B. White

‘Blade Runner’ ruling subverts nature of sport - Tekojalkojen salliminen luujalkojen kisoihin uhkaa tehdä urheilusta kuulemma pelkkää viihdettä kuten showpainista. Mitä? Ettäkö urheilu ei enää olisikaan vakavaa ja tärkeää? This is madness!
We don’t expect to compare the performances of today to those of the ancient Greeks, but we do expect some ability to compare what happened today to be compared with what happened yesterday, a year ago, a decade ago or even 50 years ago.
World's fastest swimsuit causes serious waves - Speedon uimahaalarit rikkovat ennätyksiä. Aikoja ei voi enää verrata tavallisia uimahousuja käyttäviin. Uimarit käyttävät mieluummin haalareita kuin ajavat karvansa. Madness? This is Sparta!
“Yes, the swimmers today have advantages that let them go faster than swimmers ten years ago,” said Isaac. “However, that’s the nature of sport, whether it’s tennis rackets or golf clubs or new running shoes or the composition of running tracks. I wouldn’t say it cheapens it, but yes, they have an advantage over those in the past. All the people now have access to the same technology, so the best swimmer is still winning.”

25.5.08

Swinxs - Pelikonsoli ulkoilmapeleihin RFID-rannekkeilla. Konsoli soittaa taustamusiikkia, kertoo satuja, pitää kirjaa pisteistä ja antaa kannustavia kommentteja.

Lacoste future of tennis - Tulevaisuuden pallopeli.

Jake Loniakin moottoripyörä-exoskeleton -konsepti on tyylikäs.

GEN H-4 - Helikopteri-exoskeleton maksaa $35,000.

Firmo - Human Area Network. Kortti taskuun ja fyysinen kontakti siirtää dataa.

24.5.08

Kultainen kilpi

China's All-Seeing Eye - Eli kuinka vapauttava teknologia muutetaan alistavaksi teknologiaksi.
This is how this Golden Shield will work: Chinese citizens will be watched around the clock through networked CCTV cameras and remote monitoring of computers. They will be listened to on their phone calls, monitored by digital voice-recognition technologies. Their Internet access will be aggressively limited through the country's notorious system of online controls known as the "Great Firewall." Their movements will be tracked through national ID cards with scannable computer chips and photos that are instantly uploaded to police databases and linked to their holder's personal data. This is the most important element of all: linking all these tools together in a massive, searchable database of names, photos, residency information, work history and biometric data. When Golden Shield is finished, there will be a photo in those databases for every person in China: 1.3 billion faces.

Woman Wakes Up After Family Says Goodbye, Tubes Pulled - Nainen herää kuolleista kesken kuolonkankeuden, joten ei hän ilmeisesti kuollut ollutkaan.

Cryonics movement leader `deanimates' - Yksi Cryonics Societyn perustajista, Steven P. Rievman, on siirtynyt nestetyppeen odottamaan parempia aikoja. Jos tai kun hän palaa elämään, ei hän ilmeisesti kuollut ollutkaan.

All on the mind - Kognitiivisia tehostuksia jälleen.

Cell 'organs' get plastic upgrades
- "Nanoreaktori" päivittämään ihmissoluja.
"We could, in principle, bring in a nanoreactor that [lets] your skin do something like photosynthesis. So if you are hungry, you just lie in the Sun," says Meier.

20.5.08

Synteettiset

Ajankohtaisessa kakkosessa oli juttu Piraattipuolueesta, jossa bändin laulaja kysyi Piraattipuolueen edustajalta "Miksi haluat viedä leivän mun suusta?"

Samaa ehkä kyselivät kynttilöiden valmistajat lamppujen valmistajilta, jäänmyyjät pakastimien valmistajilta, satuloiden valmistajat autojen valmistajilta, ritarihaarniskoiden valmistajat tuliaseiden valmistajilta, kehrääjät kehruukoneiden valmistajilta, ohjelmistojen myyjät avointen ohjelmistojen valmistajilta, hautaustoimistot elämän pidentäjiltä, tavalliset tehdastyöläiset nanotehtaiden valmistajilta ja androidityöläisten valmistajilta... nyt hyppäsin jo tulevaisuuteen. Mutta mikä olisi lyhyeen ja pintapuoliseen juttuun sopiva näpäkkä vastaus? Sori vaan, kehitys kehittyy, yritä kehittyä mukana, tässä on nyt tärkeämmät asiat kyseessä kuin sun vanhan leipätyös säilyttäminen auringon sammumiseen asti.

Lisäys
Vielä jälkiviisautta sen verran, että kysymykseen "varkaiden puolueesta" minä olisin vastannut, että jos eläisin tyrannimaisen Nottinghamin sheriffin valtakunnassa ja näkisin hänen verottavan kansansa kuoliaaksi oman etunsa vuoksi, liittyisin mieluusti Sherwoodin iloiseen joukkoon ryöstämään ahneelta tyrannilta ja jakamaan vaurautta takaisin kansalle. Tyranni tietysti väittäisi iloisia veikkoja rosvoiksi propagandalehtisissään, mutta kyllä kansa tietää kuka heiltä todellisuudessa ryöstää. Nykypäivänä tilanne on sellainen, että liityn Piraattipuolueen iloisiin veikkoihin.


Who’s afraid of a synthetic human? - Keinovalossa elävät ovat luonnottomia mutantteja verrattuna niihin, jotka menevät nukkumaan heti auringon laskiessa.

Inconvenient Truths: Get Ready to Rethink What It Means to Be Green - Asu kaupungissa, kohtele metsiä kuin peltoja, hyväksy geenimuuntelu ja ydinvoima. Jos parempi teknologia ei ehdi ajoissa on käytettävä sitä mitä löytyy.

Analysis of Neurotech Industry - Brain Medicine - The Bionic Woman

Mainostetaan vielä Methuselah Foundationin ilmaistapahtumaa, koska on niin tyylikäs banneri.
Aging: the Disease, the Cure, the Implications

18.5.08

Keräilijät

Arviolta 27% ruuasta menee roskiin USA:ssa - One Country’s Table Scraps, Another Country’s Meal
The problem isn’t unique to the United States. In England, a recent study revealed that Britons toss away a third of the food they purchase, including more than four million whole apples, 1.2 million sausages and 2.8 million tomatoes. In Sweden, families with small children threw out about a quarter of the food they bought, a recent study there found.
Samalla yli puolet kansasta on ylipainoisia - Study predicts 75 percent overweight in US by 2015

Ensin siis syödään liikaa isoja annoksia ja sitten vielä heitetään ruokaa pois - Portion Size, Then and Now

Freeganeille tai dyykkareille ei tällainen tuhlaus käy. Wasted Food on blogi tuhlatusta ruuasta.

Miksi roskiin menevää ruokaa ei lahjoiteta nälkäisille kirkkaassa päivänvalossa? Koska kaupat ovat mieluummin ylivarovaisia, eivät halua ihmisten sairastuvan heidän tuotteistaan. Ei lähdetä siihen, että ihmisten annettaisiin itse katsoa onko tuote syötäväksi kelpaavaa. Jotkut kaupat sentään lähettävät lähes vanhentunutta ruokaa ilmaiseen jakoon hyväntekeväisyyteen.

Pakkauksen parasta ennen tarkoittaa, että tuote on parhaimmillaan ennen merkittyä päivää ja sen jälkeen se on vain hyvää tai suhteellisen syötävää. Viimeinen käyttöpäivä taas tarkoittaa, että sen jälkeen syöminen ei kannata. Roskiin heitetty ruoka on hylättyä, joten lain mukaan sen saa ottaa (paitsi jos roskis on yksityisalueella ja lukossa).

Ehkä palaamme siihen, että ruoka kerätään sään ja sattuman mukaan ympäristöstä kuten viidakossa. Joskus löytyy hyvä apaja, jolla elää viikon. Joskus roskikset ovat tyhjiä ja ruokaa on etsittävä illasta aamuun. Jos roskiksista ei löydy mitään, voi mennä syömään maksa-mitä-haluat ravintolaan.

Mutta ihmiset valittavat, että työ on niin kiireistä. Ei ole aikaa syödä terveellisesti, ei ole aikaa kierrättämiseen tai keräilyyn, ei riitä energiaa pitää huolta luonnosta. On niin niin helppoa ostaa iso pakkaus, ahmia nopeasti liikaa ja heittää ylimääräiset roskiin. Yksi syy lyhentää työpäiviä ja vähentää työtaakkaa.

Suomen metsissä kasvaa miljoonia kiloja mustikoita (sekä puolukoita ja variksenmarjoja), joita saa poimia ilmaiseksi ja myydä verovapaasti. Metsät ovat kuin yhteisiä peltoja, joita ei tarvitse viljellä. Miksi kaikki eivät ryntää poimimaan ilmaisia marjoja? Koska se on liian vaivalloista eikä niistä makseta tarpeeksi. Kaupungissa asuvan pitäisi lähteä metsään hyttysten syötäväksi, löytää sopiva paikka ja rehkiä selkä kaarella (ellei käytössä ole varrellista puimuria) ja palkaksi saa ehkä euron kilolta. Ei erityisen houkutteleva tarjous. Marjanpoimijoita tuodaan Suomeen ulkomailta, koska heille kelpaa huonompikin palkka, mutta silti metsiin jää miljoonia kiloja marjoja joka kesä. Ulkomailta tulleille kelpaisi varmasti kauppojen roskiin heittämä ruokakin.

Varisten kolikkoautomaatista
muistui mieleeni idea mustikoita keräävistä roboteista. Ei mitään käveleviä, kolisevia marjankeräyskoneita vaan auringonvalolla toimivia hyönteisen tai linnun tapaisia minibotteja, jotka keräävät marjat metsistä ja säilövät ne sisäänsä. Väsymättömät bottipuimurit kantavat marjoja yksi toisensa perään avoimesta ikkunasta ja pudottavat päivittäisen marja-annoksen suoraan kulhoon. Aurinko paistaa, mustikat kasvavat, robotit kuljettavat. Kaikki on kuten pitääkin.


17.5.08

Neurobotics - Yoky Matsuoka kertoo aivo-ohjattavista proteeseista.

A baseball cap that reads your mind - Saako tätä karvalakkimallina?

Intelligent Iris - Chicagon kameravalvontaa.

frogConcept: A Digital Escape - Maski luo mukavamman kerroksen todellisuuden päälle.

Amputee runner wins right to try for Olympic spot - Oscar Pistorius pääsee kuin pääseekin kisoihin.

16.5.08

Perustavaa

Suomen Piraattipuolueen perustuskokous Tampereella 24.-25. kuluvaa kuuta. Ilmoittaudu mukaan.

Paikalla puhumassa Rick Falkvinge Ruotsin Piraattipuolueesta (bonuslinkki Falkvingen haastatteluun vuodelta 2006).
The same thing happened during the 1980's, when the environmental movement began and grew. Back then, the corporate agenda also had a hidden cost to society - chemicals were not "ok" to the environment - that kind of hidden cost. Today, corporations are pursuing that same agenda - everything should be locked up, protected and restricted - and especially controlled. This has a hidden cost to society.

The Seasteading Institute - Peter Thiel lahjoitti puoli miljoonaa dollaria instituutille, jonka tarkoitus on perustaa autonomisia kommuuneja merialueille erilaisten sosiaalisten ja poliittisten kokeilujen alustoiksi. Pirate Bay ei onnistunut ostamaan Sealandia, mutta uusia vaihtoehtoja ilmaantuu kartalle...
Mark Twain, 1800's: "Buy Land. They've stopped making it."
Seasteading Institute, 2008: Production resuming.

Bionic Athletes stepping out of the debate and in to action
“Shed a tear for the ‘disabled’ today. Tomorrow they might pity you.”



Meta-asiana mainittakoon, että Bloggerissa voi nykyään tehdä scheduled-postauksia tulevaisuuteen ja käytän ominaisuutta luultavasti paljon.

15.5.08

Vaivihkaista vaikutusta

How Second Life Affects Real Life - Tyylikäs avatar tuo itsevarmuutta kuin hyvin istuva puku.

gwap.com - Lisää pelejä, joiden pelaaminen edistää tekniikan kehitystä. Opeta mummosikin pelaamaan näitä pasianssin sijaan.

In the air - Intellectual Venturesilla on oikea idea kerätä eri alojen asiantuntijoita yhteen ja tuottaa uusia keksintöjä liukuhihnalta, mutta pilaa touhun ryhtymällä patenttitrolliksi.

13.5.08

Scientist team creates first GM human embryo - Comment: Here come the designer babies

First Scientific Conference in World of Warcraft

Our surveillance society goes online
Shadbolt says the risks of data spillage are greater than we're led to believe: '"If you keep within the law, and the government keeps within the law, and its employees keep within the law, and the computer holding the database doesn't screw up, and the system is carefully designed according to well-understood software engineering principles and maintained properly, and the government doesn't scrimp on the outlay and all the data are entered carefully and the police are adequately trained to use the system and the system isn't hacked into, and your identity isn't stolen, and the local hardware functions, well, you have nothing to fear."
Extraordinary People: The boy who sees without eyes - Ben Underwoodista on tehty dokumentti.

11.5.08

Avoimet katurobotit

Kirjoitin kommentteihin: Kameroiden tulisi kuvata vain julkisia alueita ja kuvan pitäisi olla kaikkien nähtävissä verkossa, ei ainoastaan viranomaisten. Ja ihmisillä tulisi olla myös vapaus käyttää naamareita ja sekopukuja, jotta heitä ei tunnisteta julkisilla paikoilla. Pitäisi pystyä kulkemaan anonyyminä kadulla kuten anonyyminä Internetissä. Respromaskissa, japanilaisten tapaan kirurginmaskissa, Anonyymin jäsenenä Guy Fawkes -naamarissa tai vaikka hunnussa.

Entä jos ihminen liikkuu kodin ulkopuolella ainoastaan telepresenssirobottien välityksellä? Kodin ulkopuolinen maailma on kuin metaversumi, jossa ihminen kulkee avatarillaan, jota ei välttämättä voi yhdistää ihmiseen itseensä. Kun ihminen kytkeytyy ulos robotista, ei voi tietää kuka ohjasi robottia tai mistä (ehkä ohjaimissa ei ollut ihminen ollenkaan vaan pokeribotti). Live-elämä alkaa muistuttaa peliä. Tai ajatellaan kauko-ohjattavaa humanoidirobottia, jota ohjaa enemmistön konsensus. Anonyymit käyttäjät yhdistyvät kadulla seisovan humanoidirobotin päähän ja antavat sille käskyjä, joista se tottelee eniten annettuja. Sata käyttäjää ohjaa sitä vasempaan, mutta kaksisataa ohjaa oikeaan, joten robotti kulkee oikeaan. Jos ryhmärobotti varastaa polkupyörän, kuka sen varastaa? Yhteisö.

Jos kaduille (ja metsiin ja vuorille) levitetään avoimia humanoidirobotteja, joihin kuka tahansa voi yhdistyä ja ohjata niitä, tavalliset kaduntallaajat alkavat olla vaarassa. No, aluksi robotit ovat vaarassa, koska ihmiset potkivat ja töhrivät niitä, mutta robottien kehittyessä ja lisääntyessä tilanne kääntyy nurinpäin. Grieferit tukkivat kulkutiet, spammirobotit seuraavat ihmisiä anonymiteetin turvin, nuorison ohjaamat robotit hyppivät alas talojen katoilta, pelaajat tekevät speedruneja kaupungin laidalta toiselle ja koputtelevat ihmisten ikkunoihin. Lihalliset olennot eivät enää selviä katujen karussa elämässä sen paremmin kuin he selviäisivät lihallisina ihmisinä GTA:n maailmassa. Heidän on pysyttävä sisätiloissa ja vahdittava, etteivät pienet, kauko-ohjattavat hyönteisrobotit yritä tunkeutua sisään ovien ja ikkunoiden raoista. Kadut kuuluvat roboteille ja kyborgeille, ja Mars kuuluu mönkijöille.

Tulisiko katujen kuulua yksityishenkilöiden roboteille tai avoimille roboteille vai ainoastaan sotilasroboteille tai vahtiroboteille?

10.5.08

Pelaa peliä, pelasta maailma

Foldit - Pelaa puzzlepeliä, etsi parhaat muodot ja saatat löytää parannuksen syöpään. Proteiineja laskostamalla voit voittaa Nobelin ja pelastaa maailman.

"Some people are just able to look at the game and in less than two minutes, get to the top score," said Popovic. "They can't even explain what they're doing, but somehow they're able to do it."
- Computer Game's High Score Could Earn The Nobel Prize In Medicine

Nolouden loppu

CCTV boom has failed to slash crime, say police - Katukamerat eivät vaikuta suuresti auttavan rikollisuuden kitkemiseen, mutta bändi voi sentään tehdä musiikkivideon niiden avulla.

Where Is The Posthuman Bertie Wooster?
But extending our capabilities also means expanding our ability to make jackasses out of ourselves. It will be a jolly nuisance once we start receiving encrypted instant messages directly into our brains. We'll be stuck, in the middle of backing up our consciousnesses, trying to figure out exactly who tunneled that animated video directly into our visual cortex. And how to deal with that attractive but misguided young person who may have mistaken the grace and liveliness of those who have transcended ortho-bodies for flirtation. -- And yes, maybe our implanted artificial intelligences and neural networks will be wise and all-knowing. But that could just make them the Jeeves to our Woosters.
Katukameroiden kuvan tulisi olla jokaisen kansalaisen katsottavissa ja nauhoitettavissa läppärilleen. Jos kukaan ei näe noloa tilannetta, sitä ei tapahtunut, mutta 24/7 rollaavat avoimet katukamerat (sekä kamerasilmät) tulevat tallentamaan miljardeja noloja tapahtumia, miljardeja ihmisiä tekemässä itsestään pellejä kerta toisensa perään uuden teknologian avulla. Ne leviävät nettiin nopeammin kuin kahvi näppäimistölle. Ehkä tekoäly-Jeeves voi estää pahimmat mokat, mutta ihmismieli keksii varmasti syyn laittaa se pois päältä, lähettää seksiviestejä ja juoda liikaa syntheholia. Itsensä nolaaminen ei lopu ikinä, ei vaikka kuinka paljon kertyisi ikää ja kokemusta. Eikä nolostumisen tunnetta edes kannata kääntää pois päältä, koska silloin todennäköisesti nolaisi itsensä yhä pahemmin.

Entä sitten? Mitä aikuisemmaksi sivilisaatio tulee, sitä korkeammaksi nolostumiskynnys tai kynnys muiden nolostumisista välittämiseen kasvaa. Noloimmatkin yksityiset hetket tallentuvat omiin kansioihinsa tavallisiksi muistoiksi ilman erityistä tunnelatausta. Hölmöissä vaatteissa kulkevat vanhemmat ovat lasten mielestä nolostuttavia, koska vanhemmat ovat niin tottuneet mokailuunsa, etteivät he enää välitä. Posthumaanit olennot saattavat olla ihmisten näkökulmasta naurettavia ja säälittäviä furryja, mutta posthumaanit ovat jo nähneet niin paljon, etteivät he jaksa enää välittää katukamera-uskottavuudestaan normi-ihmisten silmissä.

I mean, the embarrassment quotient has been going down for a long time, and the fond amusement has been rising.
- Iggy Pop

9.5.08

Sellaista oli elämä pelastusveneessä

Pelastusveneessä olevat päättävät jakaa kala-annokset tasapuolisesti köyhimmillekin veneessä istuville sen sijaan, että köyhät työnnettäisiin laidan ylitse hyödyttöminä. Soutajille annetaan hieman enemmän ruokaa kuin soutamattomille, mutta soutamattomatkin saavat oman osansa pysyäkseen hengissä.

Vastavirran käydessä kovaksi on laitettava parhaat soutajat airoihin ja soutamattomien on uhrattava ruoka-annoksensa heidän tukemisekseen. Todella pahassa vastatuulessa on ehkä tarpeellista jopa pakottaa kaikki soutamaan. Tyynemmillä vesillä parhaat soutajat voivat huilata, joten he eivät enää tarvitse suurempia ruoka-annoksia. Vähän soutavat voivat tarttua airoihin vuorotellen ja soutamattomatkin saavat jälleen tasapuolisemmat annokset. Myötävirrassa soutamisvuorot voidaan jakaa vielä tasaisemmin, koska heikoimmatkin pystyvät taputtelemaan vettä käsillään ja ruoka-annokset jakautuvat hyvin tasaisesti veneen kesken.

Myötävirran tarjoamalla vapaa-ajalla voidaan kehitellä perämoottoria tai luontoystävällisempää vaihtoehtoa kuten purjetta, joka vapauttaisi pakkosoutamisesta virran kääntyessäkin. Veneessä voisi keskittyä kalastamiseen, korttipeliin ja kenties nanotehtaan suunnitteluun, jotta perämoottoreita voisi kopioida tarpeeksi muillekin pelastusveneille. Jos pelastusveneessä toimii langaton vertaisverkko, kulttuuria voi jakaa keskenään sekä myötävirrassa että vastavirrassa, koska kopioannoksia riittää loputtomasti kaikille - niitä ei ole tarpeen säännöstellä millään tavoin tai käydä niistä kauppaa ruoka-annoksilla.

Välillä voi tulla kiistaa. Parhaat soutajat alkavat vaatia, että he ovat tehneet kaiken työn vastavirrassa, joten heidän tulisi saada suuremmat ruoka-annokset myös myötävirrassa. Saavutetuista eduista ei haluta luopua, vaikka ajat olisivat paremmat ja soutamisvastuun voisi jakaa tasaisemmin. Ilkeimmät haluavat viskata perämoottorinkin mereen, jotta perinteinen soutaminen voisi jatkua. Perämoottorin keksijä ehkä haluaa suuremman ruoka-annoksen palkkioksi (mikä on tietysti ihan reilua ja hänen kunniakseen pidetään varmasti juhlat), mutta hänenkään ei kannata omia perämoottoria itselleen ja vaatia ylimääräistä annosta jokaisesta monopolipotkurin pyörähdyksestä.

Jotkut saattavat myös ehdottaa, että annokset pitäisi jakaa aina tasan, merivirtojen suunnista riippumatta. Mutta vastavirrassa se ei olisi "reilua" eikä järkevää, koska parhaat soutajat tarvitsevat suuremmat annokset jaksaakseen; soutamattomien on ymmärrettävä tukea terävintä kärkeä, jotta se menisi kankaan läpi ja vetäisi koko neulan perässään. Toiset saattavat ehdottaa, että parhaiden soutajien soutamisvuorot olisi säilytettävä samanlaisina myös myötävirrassa, mutta sekään ei olisi "reilua" eikä järkevää - soutajat näyttelisivät soutavansa aamusta iltaan ja keräisivät ylimääräiset ruoka-annokset, vaikka vene kulkisi lähes itsekseen. Soutajien tulisi ymmärtää tukea heikoimpia, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia myötävirrasta.

Ja niin edelleen.

Maailma on suuri pelastusvene ja ihmislaji on pelastuveneessä värjöttelevä suurperhe. Mikä on pelastusveneen nykyinen tilanne? Olemmeko vastavirrassa, jolloin meidän on annettava suuremmat annokset parhaille soutajille vai olemmeko myötävirrassa, jolloin kannattaa jakaa annokset tasaisemmin? Minusta olemme myötävirrassa ja lähestymässä nopeasti perämoottorin aikakautta.


[Garrett Hardinin Lifeboat Ethics -artikkelilla ei ole erityistä tekemistä tämän tarinan kanssa, jos joku sitä miettii. Hardinin tarinassa pelastusveneeseen mahtuu 50 ihmistä ja kysymys on siitä pitäisikö vedessä uiskentelevia pakolaisia ottaa kyytiin, jos liikapaino uhkaa upottaa koko veneen. Minun tarinassani voi kysyä uhkaako soutamattomien passiivisuus koko venekansan selviytymistä, eli pitäisikö heidät veneessä ollessaan pakottaa valitsemaan joko soutaminen tai nälkäkuolema? Myrskyn aikana soutamaan pakottaminen ruoka-annosten menettämisen uhalla voi olla tarpeellista, mutta myötävirrassa soutamattomat saavat tasapuoliset annokset.]

***

Jos tarvitsemme vielä nykyistä tehokkaampia robotteja ennen kuin voimme siirtyä kansalaispalkkaan, kuinka paljon nykyistä tehokkaampia robotteja? Tarvitaanko nanotehtaiden tuottamaa runsautta ennen kuin siirtymä alkaa näyttää mahdolliselta jopa lyhytnäköisten päättäjien silmissä? Selkeästi kansalaispalkkaan olisi siirryttävä jo ennen nanotehtaita, koska tarpeeksi tehokkaat nanotehtaat merkitsevät periaatteessa sitä, ettei kansalaispalkkaa sellaisenaan enää tarvita. Jatkuvasti maksettavan kansalaispalkan sijaan tarvitsee vain antaa kansalaiselle nanotehdas ja näyttää miten se toimii. Kansalaispalkka tulisi ottaa käyttöön aikaisemmin, jotta konseptista yleensä olisi edes jotain hyötyä ihmisille hetken aikaa, koska myöhemmin siitä tulee jo enimmäkseen hyödytön. Ja siihen tulisi siirtyä jo ennen Robotic Nationia, jotta siirtymä sujuisi ilman teknologisen ja poliittisen todellisuuden eron kärjistymisestä aiheutuvia ongelmia - ennen kuin Piraattipuolueen lisäksi täytyy perustaa Robottipuolue.

Tähän liittyy myös se juttu, että meidän tulisi pyrkiä elämään yhä omavaraisemmin, off-the-grid, yhä enemmän ilman yhteiskunnan tukia. Alari kommentoi: Tavoitteena tulisi olla tilanne, jossa yhdenkään yksilön materiaalinen elämänlaatu ei muuttuisi miksikään, vaikka kaikki muut yksilöt lakkaisivat olemasta. Kirjoitin joskus, että jokaisen ihmisen tulisi olla ihmiskulttuurin siemen, joka voi autiolle planeetalle haaksirikkouduttuaan käynnistää ihmiskulttuurin uudelleen. Olisiko siirtyminen elämään ilman yhteiskunnan tukea helpompaa yhteiskunnan tuella? Luultavasti. Toisin sanoen idea olisi, että perustulon turvin elävät ihmiset työskentelisivät tehdäkseen perustulosta itselleen tarpeettoman. Tehdasrobotti ei tarvitse palkkaa, nanokyborgi ei tarvitse perustuloa.

7.5.08

Tänään on mahdollista lukea ilmaiseksi Cory Doctorowin nuorisokirja Little Brother ja kuunnella Nine Inch Nailsin uutta ilmaista albumia The Slip.

Tenteki10 - Tokiossa voi pysähtyä ottamaan vitamiineja suoraan suoneen. Kymmenen minuutin tiputus noin kymmenen euroa.

CHDK - Ilmainen ohjelma Canonin digikameran tehostamiseen.

Hienoja urbaaneja farmeja
.

Experimental results are beginning to shed light on the psychological foundations of our moral beliefs - Ymmärtämällä moraalisten valintojensa alitajuisia perusteita voi muokata valintojaan tietoisemmin perustelluiksi.

4.5.08

Perustulo tai kansalaispalkka

Joissakin vuoropohjaisissa peleissä saat aina tietyn määrän kultarahoja tai resurssipisteitä vuoron alussa. Perustulo tai kansalaispalkka (mitä suunnitelmaa sanoilla tarkkaan ottaen esittääkään) tarkoittaa sitä, että saat yhteiskunnalta automaattisesti tietyn summan rahaa kuten tällaisissa peleissä. Saat palkkaa pelkästä pelaamisesta. Jokainen saa perustulon tasapuolisesti kuukauden kestävän vuoronsa alussa, kaikki pääsevät aloittamaan (reilun pelin hengessä) samoista lähkökohdista.

Hyviä syitä siirtyä kansalaispalkkaan ovat mm.

1. Loppu pakkotyölle. Pakollisuus on alentavin ja primitiivisin syy tehdä asioita. Muinaisina aikoina oli pakko tehdä työtä selvitäkseen hengissä, mutta tällaisesta luonnon asettamasta rajoituksesta tulisi päästä eroon. Ihmiskunnan kehityksen tulisi olla ihmisoikeuksien laajenemisen kehitystä. Palkkaorjuuden poistaminen tulisi olla päämäärä siinä missä orjuuden ja rasismin poistaminenkin. Työttömyys ei ole ongelma, jos pidät työttömyydestä ja työllisyys ei ole ongelma, jos pidät työstä, mutta ongelmallista on se, jos ihminen joutuu olemaan työtön tai työllistetty pakon vuoksi. Perustulo takaisi ihmiselle vapauden ihmisarvoiseen elämään ilman työhön pakottamista ja kiristystä tukien menetyksellä.

2. Vajaatyöllisyys. Nykyinen järjestelmä ei kannusta pikkuhommiin, koska niitä tekemällä menettää tuet eikä käteen jää lopulta paljon mitään. Perustulon kautta työllisyys lisääntyisi, koska ihmiset voisivat tehdä pätkätöitä ja osa-aikatöitä, joita ei nyky-yhteiskunnassa voi tehdä liian huonon palkan vuoksi. Yhdeksäntuntisia työpäiviä paiskovien stressaantuneiden ihmisten sijaan meillä voisi olla kolme tyytyväistä kolmen tunnin työpäivää tekevää ihmistä. Työttömäksi jääminen tai pieni palkka ei olisi enää samanlainen uhka, koska perustulo pyörisi automaattisesti joka tapauksessa. Perustulon avulla jokainen voisi tehdä juuri sitä työtä mitä haluaa ilman jatkuvaa huolta toimeentulosta. Jokainen voisi kantaa kekoon sen kokoisen korren kuin jaksaa. Perustulo ei heikentäisi työmoraalia, se heikentäisi pakkotyömoraalia ja pakkotyöhön alistumisen kuuluukin heiketä. Useimmat ihmiset tekisivät edelleen hieman töitä mieluummin kuin eläisivät pelkällä kansalaispalkalla ja pelkillä peruselintarvikkeilla. Työntekijöille kansalaispalkka olisi vain turvaverkko, joka tekisi trapetsilla keikkumisesta mukavampaa, koska putoaminen ei olisi enää niin vaarallista.

3. Yksinkertaisuus. Nykyisessä hyvinvointivaltiossa työtön joutuu juoksemaan luukulta toiselle työttömyystukien, opiskelutukien, toimeentulotukien, asumistukien ym. perässä. Työttömiä tuetaan joka tapauksessa joko suoraan tai epäsuoraan, joten suora toiminta olisi suotavaa. Perustulo yksinkertaistaisi järjestelmää ja tekisi sen läpinäkyvämmäksi, jolloin ihmisarvoa alentava kyykytys sekä monimutkaista järjestelmää hyväksikäyttävät huijarit häviäisivät. Järjestelmän monimutkaisuus on lähinnä historiallista painolastia, josta tulisi päästä eroon.

4. Edistyksellisyys. Työt automatisoituvat, robotit kehittyvät ja yhä useampien ihmisten työ muuttuu tarpeettomaksi. Jos ihminen ei rakasta työtään, se on syytäkin siirtää robottien (tai jakaa useampien ihmisten) hoidettavaksi sen sijaan, että jatkaisi yhä stressaavammaksi käyvää työtä yksin itkua vääntäen. Jos ihminen taas rakastaa työtään, hän tekee sitä vaikka harrastuksekseen roboteista piittaamatta. Automaatio katkaisee työn ja rahan välillä olevan suhteen, koska robotti ei tarvitse palkkaa. Niinpä palkan on tultava ihmiselle muualta kuin työstä. Lisäksi vanhentuneesta teknologiasta ei ole enää tarpeen pitää kiinni työttömyyttä peläten, koska toimeentulo ei ole sidottu siihen. Uuden teknologian voi ottaa käyttöön hyvillä mielin, koska se ei vie leipää suusta.

5. Kukaan ei ole tehnyt sitä aikaisemmin. Parhaat syyt olla tekemättä mitään ovat "se on jo tehty aikaisemmin" ja "kukaan ei ole tehnyt sitä aikaisemmin". Jonkun on oltava ensimmäinen ja ensimmäinen maa voisi olla Suomi.


Sitten katsotaan asiaa siltä kannalta, että jos ihmiset saavat pitää perustulon turvin hauskaa päivät pitkät, yhteiskunnan teknologinen kehitys hidastuu, tuottavuus laskee ja lopulta hauskanpitokin päättyy, kun ruoka loppuu eikä kukaan juhlijoista jaksa valmistaa lisää. Teknologisen singulariteetin pelätään siirtyvän kauemmas tulevaisuuteen, koska ihmiset eivät olekaan pakotettuja tylsään tehdastyöhön (Singulariteetin oletetaan tässä tarkoittavan hyvää Singulariteettia). Kumpi on sitten tärkeämpää, yksilöiden vapaus vai yhteiskunnan kehitys? Ovatko ihmiset todella pakotettuja menemään tehtaisiin ja muuttumaan koneiksi kerta toisensa jälkeen tänä päivänä, jotta joskus tulevaisuudessa olisimme vapaita lakkauttamaan tehtaat? Ensin työ ja sitten huvi?

Monet ihmiset toivoisivat kuitenkin olevansa vapaita palkkaorjuudesta, jotta voisivat tehdä enemmän ja tärkeämpiä asioita ihmiskunnan hyväksi. Työn vuoksi ei ole aikaa kierrättää, ei ole aikaa syödä terveellisesti, ei ole aikaa liikkua, ei ole aikaa lukea kirjoja, ei ole aikaa ajatella asioita syvällisesti. Ihmiset haluaisivat tavoitella unelmiaan ja edistää maailman kehitystä uusilla tavoilla, mutta palkkaorjuus vie kaiken ajan, energian ja motivaation. Perustulon tarjoaman turvaverkon puuttuminen estää ottamasta riskejä ja käyttämästä luovuutta. Näin tulevaisuuden rakentaminen siirtyy aina jonnekin tulevaisuuteen.

Toiset tekevät tylsää pakkotyötä niin vähän kuin mahdollista, toiset tekevät hauskaa ja mielenkiintoista työtä niin paljon kuin jaksavat. Pakkotyöllistämisen kautta ihmiset saadaan tylsiin ja stressaaviin töihin pienellä palkalla, mikä on tietysti yhteiskunnalle hyödyllistä, mutta yksilön kannalta huono juttu. Perustulon myötä kävisi kenties niin, että näistä tärkeistä ja tylsistä töistä maksettaisiin enemmän palkkaa, koska muuten ihmiset eivät viitsisi tehdä niitä ja työvuorot olisivat tarpeeksi lyhyitä, jotta työnteko ei tuntuisi niin monotoniselta.

Aloin kirjoittamaan vielä siitä miksi työttömät eivät mene metsään poimimaan mustikoita (niistä ei makseta tarpeeksi), mutta parasta että katkaisen tajunnanvirran tähän ja kirjoitan mustikoista huomenna, jos se tuntuu edelleen kirjoittamisen arvoiselta.

Lisäys:
Perustulon määrä voi olla aluksi hyvin vähäinen, se ei ole varsinainen pointti. Periaatteessa tärkeintä on, että on jokin summa, jonka tietää saavansa vuoron alussa kaikesta huolimatta, oli edellinen pelivuoro mennyt kuinka huonosti tahansa; jokin perusraha, jota ei tarvitse anella kerta toisensa perään tai jonka menettämistä ei tarvitse pelätä. Uusi ihmisyys- tai kansalaisoikeus, joka kuuluu pakettiin kuten vapaus keräillä marjoja metsästä tai lainata kirjoja kirjastosta.

1.5.08

247

Liukuhihna ei ole ihmisen unelma-ammatti, mutta silti ihmiset tekevät päivästä toiseen ja vuodesta toiseen töitä, jotka toistuvat aina samanlaisina. Tällainen vakituinen työ on monen unelma - se tuo turvallisuutta ja pysyvyyttä. Elämää suunnitellaan eteenpäin vakituisen työn ehdoilla. Odotuksissa on se muutaman päivän loma, jolloin voi tehdä mitä haluaa, muina aikoina tehdään mitä vaaditaan.

Minulle tällainen ajattelutapa on ollut aina outo. Miksi järjestäisin elämäni pakkotyön ympärille? Ajatus siitä, että tekisin samaa työtä kerta toisensa jälkeen vuosi toisensa perään kuulostaa kamalalta. Tai yleensä sekin ajatus, että työ ei kehittyisi mitenkään vaan jatkuisi aina samanlaisena konemaisena rutiinina, kerta toisensa perään. Ajattelen töitä mieluummin projekteina, joilla on päämäärä ja loppu. Työskentelen tehdäkseni itseni työttömäksi. Orjuuden vastustajat eivät järjestä protestimarsseja voidakseen järjestää marsseja ikuisesti, he haluavat lakkauttaa orjuuden ja lopettaa marssinsa. Poliota hävittävät lääkärit eivät toivo, että he voisivat pitää työpaikkansa polionhävittäjinä ikuisesti, he haluavat saada työnsä tehtyä.

Jos valmistaisin ammatikseni kenkiä, en valmistaisi niitä sillä mielellä, että lapseni tai lapsenlapseni jatkaisivat ammattiani auringon räjähtämiseen asti. Edessäni häämöttäisi aina se hieno päivä, kun kenkiä valmistavat robotit tekevät minusta työttömän tai ihmiset kehittyvät kyborgeiksi, jotka eivät kenkiä tarvitse. Jos olisin poliisi, työskentelisin aina mielessäni se päivä, jolloin rikoksia ei enää tapahdu niin paljon, että minulle kannattaisi maksaa palkkaa. Työskentelen tehdäkseni itseni työttömäksi.

Entä jos olisin muusikko? Muusikkous olisi harrastus, en tekisi sitä rahan vuoksi. En olisi artisti, joka tekee musiikkia liukuhihnalta. Jokainen kappale olisi oma projektinsa, jolla on alkunsa ja loppunsa. Olisi hienoa nähdä valmistuneen kappaleen leviävän ilmaiseksi verkossa. Muusikkous olisi jotain, jota tekisin työttömänä. Jos rakastaisin kenkien valmistamista, valmistaisin niitä käsityönä riippumatta siitä menevätkö ne kaupaksi vai eivät.

Lapsena minun oli hirvittävän vaikea hyväksyä sitä, että jouduin heräämään kouluun aina samaan aikaan, tunnit kestivät tietyn ajan, jouduin syömään ja jouduin pitämään tauot tiettyinä aikoina. Koko ajatus siitä, että jouduin elämään yhteiskunnan asettaman kellon mukaan sen sijaan, että olisin elänyt oman biologisen kelloni mukaan, tuntui väärältä. Miksi minun pitäisi totella yhteiskunnan kelloa oman kelloni sijaan? Näin koulun tehtävänä koulia ihmisistä kellon mukaan marssivia nöyriä työläisiä, jotka työskentelevät status quon ja rahan vuoksi, eivät ihmislajin kehityksen vuoksi, eikä kellokoneiston lailla tikittävä yhteiskunta katsonut hyvällä niitä, jotka halusivat elää oravanpyörän ulkopuolella ja oman aikataulunsa mukaan. Häpeä, Harlekiini.

Ongelman olisi voinut korjata joko muuttamalla yhteiskunnan kelloa yksilöllisten erojen mukaan joustavammaksi tai tarjoamalla minulle lääkettä, joka olisi poistanut nukkumisen kokonaan ja tarjonnut mahdollisuuden synkata sisäisen kelloni yhteiskunnan kellon mukaan. Olisin valinnut lääkkeen. Mutta en olisi nähnyt sisäisen kelloni synkkaamista yhteiskunnan kelloon "sopeutumisena" siihen, että hyppään uraputkeen johtavaan "dystooppiseen" kellokoneistoon. En halua päästä nukkumisesta eroon, jotta voisin tehdä liukuhihnatöitä yövuorossa vaan koska haluan tehdä itsestäni työttömän mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Haluan synkata itseni kellokoneistoon, jotta voin tehdä kellokoneistosta tarpeettoman mahdollisimman pian.

Kellokoneisto on vain väline, jota käytämme siirtyessämme Kulttuuriin. Kellokoneisto on vain ikävä välivaihe, josta teemme info- ja nanorunsaudella tarpeettoman. Sitcom-kokoelmaboksien myyntiprojekti päättyy, kun ne ovat tarjolla kaikille ilmaiseksi. Sitcomin tekijät ovat työttömiä, heidän robottimainen juoksunsa oravanpyörässä on päättynyt ja heistä on tullut ihmisiä. He voivat tehdä vapaa-ajallaan sellaista sitcomia kuin heitä huvittaa.

Näen mielessäni jonon työläisiä, jotka muuttuvat roboteiksi astuessaan tehtaisiin ja palaavat illalla kotiin muuttuen taas ihmisiksi. Kysymys on minulle lähinnä siitä kuinka koneiksi meidän täytyy muuttua ennen kuin pystymme vapautumaan konemaisuuden kahleista ja olemaan kokopäiväisesti ihmisiä? Kuinka nopeasti lopetamme osa-aikaisen roboteiksi muuttumisen ja teemme itsestämme työttömiä? Emme halua olla yksinkertaisia rutiineja suorittavia robotteja vaan olentoja, jotka ovat inhimillisempiä kuin ihminen. Emme halua olla työkoneita, haluamme olla hauskanpitokoneita.

Aikoinaan 8 hour day movement vaati, että ihmisen päivittäiset 24 tuntia on jaettava kahdeksan tunnin työhön, kahdeksan tunnin vapaa-aikaan ja kahdeksan tunnin nukkumiseen (888). Työläiset marssivat vapun aikoihin 888-suunnitelman puolesta ja lakkoilivat ylitöitä vastaan. Minä haluaisin nähdä (en suinkaan 666-marssia, vaikka sekin olisi tyylikäs) vaan 247-marssin mahdollisimman pian.

24/7 hauskuutta. Ei pakkotyötä, ei pakkonukkumista.

Niin, hyvää vappua.