Puoliksi patsas, puoliksi ihminen

Tässä on elävä patsas, kuolematon sellainen. Se ei liiku, se ei ajattele, se ei piittaa. Mutta se on kuolematon - pysyvä, muuttumaton, ikuinen olento. Se on aina oma itsensä, mikään ei muuta sen mieltä. Tällainen patsastelukuolemattomuus tuntuu (sananmukaisesti) kuolettavan tylsältä. Tai tuntuisi, jos patsastelija yleensä pystyisi tuntemaan mitään, koska tunteetkin ovat siirtymiä tunnetilasta toiseen, eikä patsastelija siirry mistään tilasta yhtään mihinkään. Ympärillä olevista ihmisistä hän tietysti näyttää kuolleelta patsaalta, elottomalta materialta, koska elämä on muutosta tilasta toiseen. Muuttumattomassa tilassa oleva kuolematon on ympäröivälle maailmalle kuollut. Ymmärtääkö hän itse olevansa kuollut? Ei, koska ymmärtäminen vaatisi muutosta mielentilassa.

Tässä on Proteus, edustamassa elävän kuolleen patsaan vastakohtaa. Proteus on jatkuvasti muuttuva, kaaosmainen, ikuinen olento, jossa ei ole mitään pysyvää. Jokainen muoto, ajatus ja tunne on täysin erilainen kuin aikaisempi, täysin satunnainen, odottamaton itselle ja muille. Ei ole mitään pysyvää itseä, ei identiteettiä, ei muistoja. Olento vain muuttuu yhä uudelleen, loputtomasti, ilman suunnitelmaa ja päämäärää. Muiden näkökulmasta Proteus näyttää erittäin eläväiseltä, mutta se on vain sarja kuolleita olentoja. Ontto ja satunnainen prosessi, kuolematon muodonmuuttaja vailla omaa itseä. Joskus se saattaa muuttua aivan sattumalta pysyväksi olennoksi, mutta pysyvyys on vain harhaa - lopulta se muuttuu aina toisenlaiseksi ja palaa kuolemattomaan kaaokseen.

Kumpi olennoista on enemmän kuollut ja kumpi enemmän kuolematon?

"Kyllä", vastaa Kosh puolivakavissaan.

Mutta kumpikaan kuolemattomuus ei vaikuta erityisen hauskalta. Mikä neuvoksi? Toisaalta haluamme pysyä, mutta haluamme myös muuttua; toisaalta haluamme muuttua, mutta emme halua muuttua satunnaisesti. Toinen on liian pysyvä, toinen liian muuttuva. Tarvitaan jotain näiden vaihtoehtojen väliltä. Tarvitaan henkilökohtainen liukusäädin, jota siirtämällä henkilö voi itse valita kuinka nopeasti hän muuttuu tai ei muutu; kuinka paljon hän itsestään haluaa säilyttää, jotta tuntee edelleen olevansa oma itsensä; ja kuinka selkeästi muut ympärillä olevat ymmärtävät hänet samaksi henkilöksi kuin aikaisemmin, jotta hän saisi pitää oman henkilöllisyytensä.

Tässä on Luke Skywalker. Hän on noin 2% kyborgi, koska hänen kätensä on vaihdettu keinotekoiseksi (tai tullaan vaihtamaan, mikäli kuva on otettu ennen Imperiumin vastaiskua). Hänen kätensä katkesi tapaturmaisesti, joten hän ei voinut itse valita kuinka paljon itsestään tappaa. Tappaa? Itsestään? Aivan, koska kyborgisaatio (näin voisi väittää) merkitsee kuolemaa. Jos sinulle laitetaan kyborgikäsi, sinusta tulee 98% elävä ja 2% kuollut, koska kyborgikäsi ei ole elävä osa sinua (älkää nyt vain alkako vain puhumaan niistä, jotka syntyvät ilman käsiä ja jalkoja). Ideaalitilanteessa ihminen voisi tietysti itse sanoa ja skrätsätä liukusäätimellään kuinka monta prosenttia hän haluaa itsestään muuttaa kyborgiksi, ja lopettaa sitten kun tuntee itsensä sopivasti kuolleeksi.

Monet ehkä lopettavat 49% kohdalla ja ovat siis (melkein) puolikyborgeja, mutta eivät aivan, koska haluavat enemmistön kehostaan olevan elävää ihmistä. Näistä muutoksensa puolitankoon jättäneistä borgioista syntyvät mahdollisesti kaikki stereotyyppiset kuvat zombiemaisista kyborgeista - puoliksi eläviä sätkyttelijöitä, puoliksi kuolleita tallustajia. Borgus Interruptus.

Tässä on Darth Vader, karkeasti arvioiden noin 77% kyborgi ja 33% ihminen. Hän on tappanut itsestään suurimman osan kyborgiosilla, joten hän on vain 33% elossa; enimmäkseen hän on patsasteleva zombie, elävä ja kuollut samassa kehossa. Mutta ei se mitään, zombietkin ovat ihmisiä ja kyborgiosien ansiosta hän on oikeastaan superkuollut, sillä kuolleilla osilla voi tehdä sellaisia asioita, joihin elävillä osilla ei pysty. Kuluneet osat voi vaihtaa ja niitä on helppo päivittää paremmiksi lisäominaisuuksilla. Osittaisessa kuolemassa on omat etunsa!

Itse asiassa jotkut pitävät kyborgisaation etuja niin olennaisina, että haluavat muuttua täysin kuolleiksi tunteakseen olevansa enemmän elossa. Ehkä hitaasti, yksi solu kerrallaan, mutta aikanaan. Kokevatko he aivosolujaan yksi kerrallaan keinotekoisiksi vaihtaessaan miljoonia pieniä aivokuolemia? Bang. Bang. Bang. Sekunnin kuluttua olet kuollut ja joku ihan toinen on ottanut paikkasi, luullen itseään sinuksi, jatkaen lukemista siitä mihin sinä jäit, huomaamatta mitään erikoista tapahtuneen. Mieluummin ehkä niin kuin kokea miljoonia pieniä aivokuolemia alkoholia juodessa tai Alzheimeria sairastaessa.

Join the dark side. Resistance is futile.