Attack of the Clowns

Prismassa tuli taas mielenkiintoinen dokumentti kloonaamisesta. Jos löydetään vaikkapa dinosaurusten itiösoluja, voidaan ehkä luoda oikeasti Jurassic Park. Itiösolut (spore-like cells) ovat niitä soluja, joista kantasolut (stem cells) syntyvät. Sukupuuttoon kuolleita lajeja voidaan pelastaa kloonaamalla, jos eläviä soluja löytyy. Vastikään sukupuuttoon ”kuolleet” lajit eivät tavallaan siis olekaan kuolleita, koska niiden geeniperimää on kryosäilytyksessä. Solut vain odottavat, että teknologia herättää lajin uudelleen henkiin.

Jonkun toisen lajin yksilöt voivat toimia herätettävien lajien vuokrakohtuina. Dokumentissa oli esimerkkinä tästä mm. metsäkissa, joka oli kasvanut kotikissan kohdussa ja tiikeri, joka kasvoi leijonan kohdussa. Joku leijona voi ehkä tulevaisuudessa synnyttää sapelihammastiikerin, jos hyvin käy. Saattaa siinä leijonaäiti vähän katsoa, että tuommoinenko sieltä tulikin? Katsopas, leijona-isä, poikasi etuhampaita kun eivät suuhun meinaa sopia! Saavat kyllä ruokkia pullosta tuon pojan!

Ilta-Sanomat mietiskeli ohjelmaesittelyssään, mikä vaikutus Steven Spielbergin dinoleffalla oli todellisuuteen: ennustiko leffa tulevaisuuden vai loiko se tulevaisuuden? Kuten vanha transhumanistinen viisaus sanoo: paras keino ennustaa tulevaisuutta on tehdä se. Vaan eipä kuolleiden lajien henkiinherätys ollut tuolloin leffan aikoihinkaan mikään uusi idea, sitä on kaavailtu sekä fiktiossa että faktapohjaltakin jo aikoja sitten. Nyt vain geeniteknologia on lähestymässä sitä pistettä, että teorioita voidaan ryhtyä kokeilemaan käytännössä.

Sapelihammastiikereiden ja varsinkin dinosaurusten koko genomin kokoaminen on tietysti erittäin epätodennäköistä. Mutta jos löydetään edes jonkun verran, laitetaan monta löytöä yhteen ja pistetään loput geeninpätkät improvisoiden, niin eiköhän jotain dinosauruksen näköistä ja kokoista saada aikaan. Kukaan meistä ei ole oikeita dinosauruksia nähnyt, joten ne menisivät varmaan ihan täydestä. Muistisääntö geeneistä: jos ajatellaan koko genomia kirjana, niin kromosomit ovat lukuja, geenit lauseita ja nukleiinihapot kirjaimia. Todennäköisesti suurin osa kirjan juonesta joudutaan vetämään hatusta, koska sapelihammastiikereidenkin genomista on löydetty vasta 100-300 kirjainta (jos muistan luvut oikein).

Vaan miksi yleensä pitäisi tyytyä sukupuuttoon kuolleiden lajien henkiinherättämiseen? Geenitekniikalla voisi saman tien tehdä ihan uusia lajeja. Tehdään lohikäärmeitä lentelemään taivaalle ja yksisarvisia juoksentelemaan havumetsiin. Tehdään pari alienia ja laitetaan ne samaan häkkiin suoraan Jurassic Parkista napattujen Velociraptoreiden kanssa. Lyödään vetoa, kumpi voittaa.

No, vedonlyönti viattomilla luontokappaleilla ei ehkä olisi kovin eettistä. Alieneista ja raptoreista pitäisi tehdäkin kesyjä ja happoveri korvata tavallisella verellä. Sitten alienit, dinosaurukset, lohikäärmeet ja ihmiset voisivat käyskennellä kavereina aurinkoisella niityllä. Kaikki olisi niin kuin Vartiotorni-lehden kuvissa, leijonat ja lampaat iloisina yhdessä. Olisikohan se utopia vai dystopia? Kerroin aikaisemmin, etten juuri välitä kotieläimistä, mutta kyllä pari lohikäärmettä ja sapelihammastiikeriä lemmikkeinä kävisi hyvin, kunhan olisivat sisäsiistejä. Ne voisivat syödä lampaita ja antilooppeja savannilla niin kuin yleensäkin, mutta asiassa olisi vain pieni jekku: lampaat ja antiloopit olisi tehty soijasta. Hah! Näennäisesti kaikki olisi kuin ennenkin, mutta kukaan ei kuolisi oikeasti.

Oikea ja peruuttamaton väkivalta on ikävä juttu, mutta simulaatioita pelailen mielelläni. Ellei sitten tulevaisuudessa käy niin, että pyyhkäisen mielenmuokkausmenetelmillä kaikki alkukantaiset, verenhimoiset vaistoni pysyvästi pois päiväjärjestyksestä ja laitan itseni väkisin nauttimaan kukkakedolla käyskentelystä. Olisiko se utopia? Olisihan se, ainakin uuden minäni mielestä. Haluanko sitten pakottaa itseni nauttimaan siitä? Voisin ehkä pakottaa itseni haluamaan sitä, että pakotan itseni nauttimaan siitä. Ääh.

Ei minulle tulisi edes hirveän ikävä alkukantaisia vaistojani. En ikävöi lapsuuden tai teinivuosien tyhmyyttänikään, hyvä vaan kun kehityin eteenpäin enkä jämähtänyt ikuiseen äänenmurrokseen. Enkä halua palata takaisin Neanderthaliksi, kun olen jo selvinnyt Homo sapiensiksi. Kun jonkin ajan kuluttua (pistetään arvauksena semmoiset 10-100 vuotta) katselen taaksepäin tähän kokolihaiseen elämääni ja vertaan sitä tyylikkääseen kyborgiruumiiseeni, en usko että ikävöin vanhaa kehoani.

Viikon päästä dokumentin toisessa osassa tulee varmaan niitä lohikäärmeitä sitten. Pidetään peukkuja. Vanhan uskomuksen mukaan idea lohikäärmeistä lähti alun perin dinosaurusten luista, kun muinaiset kiinalaiset keksivät lohikäärmeet selitykseksi löytämilleen fossiileille, mutta tällaisille selitykselle on luonnollisesti hankala löytää todisteita. Tutkijat sanovat, että lohikäärme esiintyi kiinalaisten mytologiassa jo paljon ennen kuin luita alkoi tiettävästi löytyä, mutta fossiiliselitys kuulostaa ihan järkeenkäyvältä ja paljon runollisemmalta, joten ei mikään ihme että se on suosittu.

Linkkivinkki: http://www.bionetonline.org/suomi/default.htm