Vastauksia, osa 2

Miksi minä en ole transhumanisti? Koska transhumanistit on idiootteja!

Miksi minä en ole uskovainen? Koska uskovaiset ovat idiootteja.
Miksi minä en ole ateisti? Koska ateistit ovat idiootteja.
Miksi minä en ole orava? Koska oravat ovat idiootteja.
Miksi minä en ole sinä? Koska sinä olet idiootti.

Haukkuminen ja leimaaminen on helppoa ja vaivatonta, kuten kuvasta näkyy. Se ei ole kovin informatiivista. Mitä jos kokeilisit seuraavalla kerralla tutustua asioihin hieman, lukea kirjan tai pari, miettiä asioita monesta eri näkökulmasta ja muodostaa lopulta hyvin perustellun mielipiteen? Sovitaanko näin? Tai vaihtoehtoisesti voisit seuraavalla kerralla kirjoittaa, että ”Transhumanistit on ihania! IIIK!!!”. Se kuulostaisi yhtälailla teini-ikäisen suusta tulleelta, mutta sentään hieman kohteliaammalta.

Ja sitten asiallisempiin asioihin, jälleen Ihmissuhteet-blogin kommenttiosastolta (päätin aloittaessani, ettei tähän blogiin tule kommenttiosastoa, mutta katsotaan nyt jos pyörrän päätökseni).

Riittääkö pelkästään halu saada ihmiset kartoittamaan inhimillisen ajattelun, tunteiden ja etiikan muodostamaa kokonaisuutta tekemään minustakin transhumanistin? Vai täytyykö olla valmis syömään kärpässieniä ja integroimaan borgilisukkeita kehoonsa: Your life as it has been is over...

Ei tarvitse syödä kärpässieniä tai muuttua borgiksi. Periaatteessa halu ymmärtää ihmisyyttä ja ihmisen rajoituksia riittää, sanoisin näin. Jos olet sitä mieltä, että ihmisenä oleminen on vain yksi askel evoluutiossa eikä evoluution päätepiste, niin silloin olet jo ymmärtänyt aika olennaisen asian ihmisyydestä. Emme tule pysymään ikuisesti tämän näköisinä olentoina, vaan tulemme joka tapauksessa kehittymään eteenpäin, joko paremmiksi tai huonommiksi olennoiksi. Jos emme tee mitään, tuloksena voi olla kehitys huonompaan suuntaan. Parempi olisi siis ottaa ihmisyyden kehitys omiin käsiinsä kuin vain odotella muutoksia passiivisesti. Kun alamme itse suunnitella itseämme, voimme varmistua siitä, että kehitymme sellaisiksi kuin haluamme.

Miksi yli-ihmisyys on tarpeen? Eikö meillä ole jo nyt eväitä ymmärtää itseämme ja toisiamme?

Onhan meillä ymmärrystä jonkin verran, mutta eikö olisi mukavaa ymmärtää paljon enemmän? Ihmisyys on ihan OK, mutta voimme kai suunnitella jotain parempaakin. Ihmisyydessähän on myös paljon ikäviä puolia, kuten sairaudet ja kuolema, joten ei ihmisyys mikään ihannetila siinä mielessä ole. Meidän kannattaa keksiä keino, joilla poistamme tällaiset ikävät asiat tai teemme niistä vapaaehtoisia pakollisuuden sijaan. Tiede ja teknologia ovat todistetusti toimivimmat keinot, joten käytämme niitä. Jos taikuus olisi tehokas keino poistaa sairauksia ja kuolemaa, käyttäisimme sitä, mutta valitettavasti taikuus ei toimi. Emme ole teknofriikkejä teknofriikkiyden itsensä vuoksi vaan siksi, että teknologia on paras käytettävissä oleva keino löytää vastauksia, parantaa ihmisiä ja pelastaa maailma. Olen itse kiinnostunut juuri kyborgeista ja aivojen kehittämisestä ynnä muusta, mutta se nyt vain on minun juttuni, ei mikään ”valintaperuste” transhumanistiksi.

Voidaanko transhumanismin keinoin kiihdyttää ja vahvistaa tunne-elämän kehittymistä? Minä kun luulen, että syli ja sadut ovat edelleenkin aika lyömättömiä siinä.

Syli, sadut ja leikit ovat kyllä aika lyömätön yhdistelmä, mutta ehkä niitä silti saisi parannettua entisestään. Jos ihmiset voisivat elää bioteknologian avulla vaikkapa 200-vuotiaiksi, niin silloin olisi isovanhempien sylin lisäksi myös iso-iso-vanhempien syli vapaana ja iso-iso-iso-vanhempien myös. Siinä riittäisi kokemusta jaettavaksi. Jos taas jokaisella olisi vaikkapa pieni muisti-implantti aivoissaan, niin kaikki maailman satukirjat voisi tallentaa siihen ja kertoilla niitä milloin vain. Jos taas ihmisaivojen luovuutta saadaan kehitettyä jollakin tekniikalla, niin sen avulla varmasti keksii ihan uusia leikkejä. Tällaisia mahdollisuuksia kannattaa miettiä ja ottaa selvää, pystyykö niitä oikeasti toteuttamaan ja onko niiden toteuttaminen hyödyllistä. Jos ne eivät toimi, niin sitten kokeillaan jotain muuta. Johnstonen nimi kun taas tuli esille, niin täytyy sanoa, että minun mielestäni draamapedagogiikkaa pitäisi käyttää vielä enemmän opetuksessa – toisin sanoen lisää leikkimistä ja ryhmätyötä.