Astu ulos itsestäsi

Vanha kansansatu kertoo ukosta ja akasta, jotka vaihtoivat töitään. Ukko hoiti kotia ja akka teki heinätöitä. Siitä ei tullut mitään, joten molemmat palasivat omiin hommiinsa. Loppu. Tarinan opetus on siinä, että ukon ja akan pitäisi pysyä omissa rooleissaan. Suutari pysyköön lestissään, sanoo sananlasku. Opetus ei ole mitenkään mieltäylentävä; se kannustaa kehittymättömyyteen ja onnistuu halventamaan samalla kertaa sekä miehiä että naisia. Se tekee selväksi, että parempien olojen ja muutoksen perään haikailu on hyödytöntä. Ei ihme, että apaattisuus on niin yleinen vaiva, jos sadutkin opettavat tällaista. Jos tekee aina vain sitä mitä osaa, ei koskaan opi mitään uutta ja siitä seuraa tylsistyminen.

Joissakin yrityksissä on tullut tavaksi job swapping eli työnvaihto. Tällaisena "narri kuninkaana"-päivänä pomosta tulee tavallinen työntekijä ja tavallisesta työntekijästä pomo, tai eri osastoiden työntekijät vaihtavat töitä keskenään. Vaihtelu elävöittää yhteisöä ja antaa molemmille osapuolille uusia näkemyksiä asioihin. Tätä voisi kokeilla enemmän kouluissakin: opettaja oppilaan paikalle ja oppilas opettajaksi. Asettumalla tällä tavoin oikeasti toisen nahkoihin oppii ymmärtämään toisen näkökulmaa hieman paremmin. Talonvaihto on suosiotaan kasvattava lomailumuoto, jossa eri maiden ihmiset vaihtavat asuntojaan keskenään ja elävät tavallaan toistensa elämää hetken aikaa. Tulevaisuudessa, jos mahdollista, olisi ehkä hauska kokeilla kehonvaihtoa lomailumuotona. Riippuu vähän kenen kanssa vaihtaa, tietty.

Etelä-Korealainen yhtiö Dreamfree Inc. myy EEGfree-nimistä laitetta (ElectroEncephaloGram), jolla voi vaihtaa omia tunnetilojaan. Laite koostuu laseista, joilla annetaan silmiin valoärsykkeitä ja kuulokkeista, joista kuuluu ääni-impulsseja. Näiden ärsykkeiden avulla voi muokata jossain määrin aivoaaltojaan. Laitteen avulla voi tehdä itsestään mm. uneliaan, energisemmän, keskittyneemmän tai rentoutuneemman. Tämä on kognitiivista vapautta: tunteet eivät manipuloi sinua vaan sinä manipuloit tunteita. Ja kognitiiviseen vapauteen kuuluu myös vapaus pyyhkiä muistinsa tyhjäksi, jos niin haluaa.

Eräät (p)androgyynit ovat ryhtyneet muokkaamaan itseään plastiikkakirurgialla toistensa näköisiksi, mikä nostaa vanhan "aviossa elävät ihmiset alkavat muistuttaa toisiaan" -käsitteen aivan uudelle tasolle. Sabrina taas on japanilainen tyttö (vai poika?), joka kuljeskelee ympäriinsä animepuku päällään. Japanilaisista nuorista voisi ottaa enemmän mallia täällä pohjolassakin ja käyttää rohkeammin naamioita ja peruukkeja - ihan päivittäisissä rutiineissakin eikä vain cosplayeissa. Se piristäisi katukuvaa kummasti. Pueppa vain jonkinlainen pehmopuku päälle ja mene norkoilemaan lähimmän tavaratalon nurkille, niin aikuisetkin ihmiset tulevat halailemaan ihan estottomasti (nimimerkillä kokemusta on). Hahmoon on helpompi ottaa kontaktia kuin oikeaan ihmiseen - heti kun naamion riisuu ja alta paljastuu tavallinen ihminen, niin halailijat kaikkoavat (eikä tarvitse edes näyttää kovin pelottavalta). Puku viestittää: olen tehnyt itsestäni epäihmisen, joten minua ei pidä kohdella kuin tavallista ihmistä. Ei mikään ihme, että esim. monille rokkitähdille jää rooli päälle.

Tietynlainen "hahmoutuminen" on väistämätöntä: muita ihmisiä ei pidä joustavina persoonina samalla tavalla kuin itseä, vaan muut ovat lukkiutuneita ja kaavamaisia hahmoja. Joku kaveri on aina goottipuku päällään, joku toinen nähdään aina ylimielisenä ja vakavana; Mark Hamill muistetaan aina siloposkisena Luke Skywalkerina, Gandhi muistetaan aina nälkälakossa istuvana maailmanpelastajana. Jos goottipukuinen kaveri vaihtaakin jonain päivänä päälleen farkut ja lippiksen, jotain outoa on tapahtunut. Hahmo on hypännyt ulos roolistaan, myytti on murtunut. Persoonallisuus ei ole muuttunut moniulotteisemmaksi vaan epämääräisemmäksi. Tarttumapinta on kadonnut, hahmosta on tullut epähahmo. Epämääräiset hahmot eivät sijoitu mihinkään lokeroon, emme tiedä mitä tehdä niille. Vahvat persoonallisuudet, joiden käyttäytymistä voi ennustaa, ovat turvallisia ja miellyttävät meitä juuri siksi, että osaamme suhteuttaa oman käyttäytymisemme hahmon käyttäytymiseen. Muuttuvat ihmiset (aidot, elävät ihmiset) ovat vaarallisia, koska meidän täytyy muuttua heidän mukanaan. Puku tekee miehen ja karikatyyrejä on helpompi halata tai hakata.

Onhan niitä hyviäkin satuja. Minun suosikkisatuni on Keisarin uudet vaatteet. Huijarit saapuvat valtakuntaan ja lupaavat kutoa kuninkaalle maailman hienoimman puvun. Puku on muka maaginen taikapuku, jonka vain älykkäät ihmiset pystyvät näkemään (psykologinen harhautus). Kuningas ja kansa eiväät uskalla sanoa ääneen, etteivät näe pukua, koska se todistaisi heidän olevan tyhmiä. Kun kuningas lähtee esittelemään ihmepukuaan kaupungille, vain lapsi (aloitteleva todellisuushakkeri) uskaltaa huutaa: "Eihän kuninkaalla ole vaatteita ensinkään!" Satu päätetään usein tähän, mutta opettavaisin kohta tuleekin itseasiassa lopussa: keisari jatkaa vain ylväänä kävelyään huudosta huolimatta.

Tämän tarinan opetus sopii moneen paikkaan - mainosmaailma, uskonnot, paranormaalit ilmiöt ja post-modernistit tulevat ensimmäisenä mieleen. Kannattaa olla varuillaan, jos joku väittää sinua tyhmäksi, kun et pysty näkemään näkymättömiä.

Linkkivinkki:
Worldchanging.comista löysin linkin A-matteriin, mistä löytyy upeaa muotoiludesignia, valotaidetta ja avaruusarkkitehtuuria. Esim. tulevaisuuden teeastiasto ja Touretten Syndrooma -talo.