Kuviteltu kapteeni

Aivan kuten voi jäljitellä rinnakkaisia aivoja peräkkäisellä von Neumannin koneella, voi myös periaatteessa jäljitellä jotakin von Neumannin koneen kaltaista rinnakkaiskoneistolla, ja juuri tämä on oma ehdotukseni: tietoiset ihmismielet ovat jonkinlaisia peräkkäisprosessoivia virtuaalikoneita toteutettuina – tehottomasti – rinnakkaiskoneistossa, jonka evoluutio on meille tuottanut.
- Daniel C. Dennett, Tietoisuuden selitys

Toisinsanoen ihmisen aivot ovat kone (hardware), joka pyörittää virtuaalikonetta (softwarea). Tästä seuraa, että software voidaan periaatteessa siirtää toiseen hardwareen, eli ladata esimerkiksi tietokoneeseen. Vertauksena voidaan käyttää shakkipeliä: shakkilauta on puinen tai muovinen levy, jonka päälle on maalattu mustia ja valkoisia neliöitä 8x8-kokoiseksi ruudukoksi. Sen päällä on puusta tai muovista valmistettuja nappuloita. Ovatko pelilauta ja nappulat peli? Eivät. Vasta säännöt ja nappuloiden asetelmat laudalla ovat peli, eivät nappulat ja pelilauta itsessään. Nämä säännöt ja asetelmat voidaan siirtää tietokoneeseen, jolloin tietokoneella voi pelata shakkia. Nappuloita ja pelilautaa ei tarvitse siirtää. Samoin on tietoisuuden kanssa: aivomassaa ei tarvitse siirtää, ainoastaan virtuaalikone, jota aivomassa pyörittää.

Toisena vertauksena voidaan käyttää musiikkia. CD-levy on muoviläpyskä, jossa on mikroskooppisen pieniä koloja tarkasti määrätyssä järjestyksessä. Musiikki pelaa, kun CD-soitin lukee noita koloja laserilla. CD-systeemi on hardwarea, musiikki softwarea. Voimme siirtää musiikin CD-levyltä tietokoneeseen äänitiedostoksi ja kuunnella sitä edelleen. Tietokoneen sisässä on nyt ikäänkuin virtuaalisia ”koloja”, joita virtuaalinen CD-soitin lukee virtuaalilaserillaan. Jos ihmismieli siirretään koneen sisään, mieli täytyy siirtää virtuaalisiin aivoihin, jotka laitetaan virtuaalisen kehon sisään, ja virtuaalinen keho täytyy sijoittaa virtuaaliseen ympäristöön. Aivojen virtuaalikone on päässyt viimeinkin itselleen sopivaan virtuaalijengiin.

[Tähän väliin täytyy kertoa juttu sielusta. En usko sielun olemassaoloon, enkä tästä syystä myöskään sielun jälleensyntymään apinana tai virtahepona. Soulismi on pelkkää yksinkertaista, uskonnollista liirumlaarumia. Kerran eräs kristinuskoa kannattava ystäväni tarjoutui ostamaan sieluni 50 markalla – tällaisella taktiikalla hän arveli todistavansa, että minäkin välitän sielustani ja uskon siihen sen verran, etten suostu myymään. Hänen spasmansa menivät täysin sekaisin, kun suostuin myymään sieluni heti ja aloin samantien kirjoittaa kauppakirjaa. Poloinen ei saanut sanaa suustaan vaan käveli järkyttyneenä ulos. Minun näkökulmastani katsoen olisin tienannut viisikymppiä tyhjästä, jos ystäväni olisi suostunut maksamaan. Hän ei ole kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi sittemmin. Jos joku tämän blogin lukijoista haluaa ostaa sieluni esimerkiksi 5 eurolla, voin myydä sen. Myyn sen tietysti useampaan kertaan, jos ostajia löytyy enemmän.]

Jos tietoisuutemme on virtuaalikone, emmekö sitten elä tälläkin hetkellä tavallaan virtuaalimaailmassa? Kyllä. Itsetietoisuutemme on illuusio, jota aivot pitävät yllä. Oikeasti aivoissa ei ole mitään ”itseä”, se on pelkkä harha – kuvitteellinen kapteeni, kuten Dennett sanoo. Tietoisuutemme on improvisoitu satu, jota kerromme itsellemme pystyäksemme toimimaan tässä maailmassa tehokkaasti. Jos siirrämme mielen tietokoneeseen, emme siirrä ”itseämme” vaan jatkuvasti muuttuvan, sekavan tarinan, joka täytyy saada jatkumaan. Kehomme solut kuolevat ja korvautuvat uusilla koko ajan, mutta silti kutsumme kehoamme samaksi kuin aina ennenkin; mielemme virtuaalikone muuttuu koko ajan, mutta kutsumme tietoisuuttamme tänään samaksi tietoisuudeksi kuin eilen, koska katsomme sitä mielemme luoman minäkuvan lävitse - mieli on peli, jossa asetelmat muuttavat sääntöjä ja säännöt muuttavat asetelmia. "Minä" on vain kangastus aivojen autiomaassa, mutta harvinaisen hyödyllinen kangastus.

As I see it, the only way of overcoming this magical view of what ”I” and consciousness are is to keep on reminding oneself, unpleasant thought it may seem, that the ”teetering bulb of dread and dream” that nestles safely inside one’s own cranium is purely physical object made up of completely sterile and inanimate components, all of which obey exactly the same laws as those that govern all the rest of the universe, such as pieces of text, or CD-ROM’s, or computers. Only if one keeps on bashing up against this disturbing fact can one slowly begin to develop a feel for the way out of the mystery of consciousness: that the key is not the stuff out of which brains are made, but the patterns that can come to exist inside the stuff of brain.- Douglas R. Hofstadter, Preface to GEB’s Twentieth-anniversary Edition

Moravec-siirto on kuuluisin ja suosituin uploading-tekniikka, koska tässä robottitohtori Hans Moravecin keksimässä tavassa ihminen voisi olla koko ajan valveilla ja keskeyttää siirron, jos tulisikin yhtäkkiä toisiin ajatuksiin (sic). Rankasti yksinkertaistettuna Moravec-siirto kävisi niin, että nanorobotit korvaisivat neuronit yksi kerrallaan ja samaan aikaan tietokone simuloisi neuroneja yksi kerrallaan ollen jatkuvassa yhteydessä nanorobotteihin, minkä jälkeen synapsit korvattaisiin (taas yksi kerrallaan) software-synapseilla. Mieli liukuisi hitaasti tietokoneeseen.

Microtome-tekniikka olisi hieman radikaalimpi. Aivot jäädytettäisiin ja viipaloitaisiin niin ohuiksi kappaleiksi, että ne voitaisiin skannata tietokoneeseen korkealla resoluutiolla. Tietokone loisi skannatuista aivoista virtuaalimallin ja käynnistäisi sen uudelleen. Tässä lähdetään siitä oletuksesta, että tietoisuuden pandemonium (keskenään väittelevien demonien muodostama kaaos) voidaan käynnistää uudelleen, kunhan struktuuri saadaan säilytettyä samanlaisena, ja tietokoneen sisällä herääminen olisi vain kuin herääminen sikeästä unesta.

Tässä tapauksessa sekä virtuaalimalli itse että ulkoiset katselijat pitäisivät henkilön identiteettiä täysin samana, mutta olisiko se oikeasti sama? Onko täydellinen kopio sama kuin alkuperäinen? Onko informaatiokuvio, siis pelin säännöt, samat sekä oikealla shakkilaudalla että tietokoneen sisällä? Periaatteessa kyllä, käytännössä ei – pelin jatkuvuus, liikkeet ja asetelmat laudalla, ovat peli; eivät pelkät säännöt. Kopiollehan sillä ei tietenkään ole väliä, joten hänen näkökulmastaan asia on aivan sama – eikä kuollut alkuperäinenkään pysty enää valittamaan. Mutta liu'uttava Moravec-siirto on parempi ratkaisu, koska se on todellakin pandemoniumin sääntöjen sekä jatkuvuuden siirto eikä vain sääntöjen ja jatkuvuuden kopiointi.

Mielen jatkuvuus on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia. Joidenkin mielestä täytyisi siirtää myös pelinappulat ja pelilauta, jotta siirto olisi onnistunut. Virtuaaliset vastineet - olivat ne kuinka hyviä tahansa - eivät voisi korvata aitoja asioita. Mutta entä jos elämme nyt virtuaalimaailmassa, jonka toisella puolella on se todellinen, aito maailma? Mistä sen tietää? Onko sillä edes väliä, jos sekä virtuaalinen maailma ja oikea maailma ovat täysin samanlaisia, tai kunhan vain luulemme tätä maailmaa oikeaksi? Tällaiset kysymykset ovat vanhoja ja moneen kertaan pohdittuja, mutta aina ne on välillä hyvä esittää uudelleen. Jos virtuaalinen mielemme katselee virtuaalisilmillään virtuaalimaailmaa, sillä ei ole väliä - paitsi siinä mielessä, että meidän täytyisi voida vapaaehtoisesti valita, missä maailmassa elämme, ja hyppiä vapaasti virtuaalimaailman ja todellisen maailman välillä. Pakollinen juuttuminen yhteen ainoaan maailmaan olisi taas ikävä juttu, koska pakkoahan minä en sulata edelleenkään.

Loppujen lopuksi kaikista paras vaihtoehto mielen siirtämiselle koneeseen olisikin ehkä nanobottien siirtäminen ihmiseen. Tässä tapauksessa miljardeista ja taas miljardeista nanoboteista koostuva massa korvaisi vähitellen lihan, luut, veren ja aivot – eli ikäänkuin Moravec-siirto, mutta ilman ulkoiseen tietokoneeseen siirtoa. Tällaista nanokehoa voisi tietoisesti muokata sellaiseksi kuin haluaa: leijua ympäriinsä sumupilvenä tai pakkautua tiiviiksi metallikimpaleeksi; tietoisuus säilyisi nanobottien ollessa yhteydessä toisiinsa langattomasti. Jos keho tuntuisi liian pieneltä, nanobotit voisivat rakentaa itsestään kopioita sormia napsauttamalla. Onnettomuuden sattuessa nanokeho vain hajoaisi ja kerääntyisi uudelleen kokoon ilman mitään ongelmia ja seinien läpi kulkeminen onnistuisi myös. Nanokeho mahdollistaisi myös sen, että itsensä koko kehoa myöten voisi uploadata tietokoneen sisään ja sieltä ulos milloin haluaisi. Matkailu toisille planeetoille kävisi kätevästi muuntautumalla vaikka aurinkopurjeeksi.

Nanokeho on yksi suosikkiunelmistani. Oletan, että sellaisen kehittämiseen menee kuitenkin aikaa paljon enemmän kuin pari vuotta, joten pidetään vielä jalat maassa. Israelilaiset tiedemiehet keksivät vähän aikaa sitten systeemin, jolla DNA:ta ja nanoputkia yhdistämällä saadaan rakennettua itseään rakentavia transistoreita. Aika kova juttu, mutta siitä on vielä piiitkä matka universaaliin nanokokoojaan. Nanokokoojassa on kuitenkin se hyvä puoli, että meidän ei tarvitse rakentaa kuin yksi sellainen, minkä jälkeen se kokoaa itse loput.


Linkkejä

http://www.minduploading.org

http://www.ibiblio.org/jstrout/uploading/

http://www.foresight.org/Nanomedicine/Uploading.html

http://www.aleph.se/Trans/Global/Uploading/

http://www.imminst.org/forum/index.php?s=18ef9d59ebcb2626541e799dc6cdd1ee&act=ST&f=3&t=80&st=12

http://imminst.org/forum/index.php?act=ST&f=47&t=157&s=