Pidätä ja vapauta

Eilen illalla istuuduin ikkunan ääreen ja jäin tuijottamaan ulos. Kadulla ei kulkenut ketään, lunta vain tuiskutti katulampun valokiilassa. Pääni oli tyhjä, en ajatellut mitään. Seurasin vain lumoutuneena lumihiutaleiden leijailua lampun ohitse. En tuntenut minkäänlaista halua olla missään muualla enkä tehdä mitään muuta. Erittäin zen hetki.

Yhtäkkiä nuori nainen käveli katua pitkin lampun ohitse vetäen pulkkaa perässään. Näky oli yllättävyydessään ja uljaassa yksinkertaisuudessaan henkeäsalpaava. Koin huumaavan hyvänolontunteen; aivan kuin bändi olisi lähtenyt soittamaan pitkän ja rauhallisen intron jälkeen. Mieleeni muistui Depeche Moden Enjoy the Silence –kappaleen musiikkivideo, jossa yksinäinen kuningas kuljeskelee ympäriinsä rantatuolia raahaten. Pulkkaa vetävässä naisessa oli samanlaista melankolista hilpeyttä.

Kun näyttelijöiltä kysytään, miksi he olivat kiinnostuneita tietystä ”pahiksen” roolista elokuvassa, vastaus on usein se, että hahmo kykenee äärimmäiseen raakuuteen ja hellyyteen - usein vielä samalla kertaa. Äärimmäisyydestä toiseen venyvää hahmoa on hauskempi näytellä kuin tiettyihin tunnetiloihin rajattua. Tosielämässä rauhallisimmatkin ihmiset pystyvät tietyissä olosuhteissa tekemään todella raakoja asioita, ja samalla tavoin väkivaltaisinkin sosiopaatti voi olla jossain tilanteessa vaaraton kuin kissanpentu. Kaikki eivät halua tätä tunnustaa itselleen, mutta meidän jokaisen sisällä on molemmat ääripäät. Minusta on hyvä, että ihminen pystyy äärimmäisiin asioihin. Minä haluan tietää, että jossain tilanteessa pystyn epäinhimillisiin raakuuksiin, vaikka en ikinä haluaisi joutua tilanteeseen, missä joudun tekemään jotain epäinhimillisen raakaa. Jos minulta otettaisiin pois tällainen mahdollisuus, se tekisi minusta epäinhimillisen.

Toisaalta minulla pitäisi olla myös mahdollisuus ja vapaus poistaa kaikki väkivaltaiset taipumukseni. Jos haluaisin poistaa tietyn puolen itsestäni kokonaan, minun täytyisi pystyä tekemään se – lääkkeillä, geenimanipulaatiolla, nanoteknologialla, millä vaan. Entä jos haluaisin poistaa kaikki miellyttävät piirteeni, olla täysin kylmä ja tunteeton? Minulla pitäisi olla vapaus tehdä myös se. Tulevaisuuden ultrateknologian avustuksella voisimme tehdä itsestämme ikuisesti iloisia enkeleitä tai ikuisesti murhanhimoisia piruja aivan vapaasti, mutta paras valinta on kuitenkin useimmiten valita kaikki. Haluan sekä syvimmän pohjan että korkeimman huipun, ja kaiken siltä väliltä. Vähempi ei riitä.

Jos jostain kaukaisesta galaksista löytyisi niin väkivaltainen laji, että ne olisivat meitäkin sotaisampia, haluaisin lisätä tuon lajin piirteet itseeni. Jos taas kaukaisesta galaksista löytyisi niin rauhallinen laji, että mielentyyneys olisi kaiken ihmismäisen yläpuolella, haluaisin kopioida senkin piirteen itseeni. Ehtona olisi vain aina se, että pystyn hallitsemaan noita äärimmäisiä tunteita. Mutta eikö jatkuva järjen ylläpitämä kontrolli ole sitten rajoittavaa? Ei, vaan vapauttavaa. Vain järjen kontrollissa voi vapauttaa järkensä kontrollista aina kun haluaa.

Päivän taide-elämyslinkki:
Tässäpä vasta on miehekäs ase! Tuollainen tykki olkapäätä vasten tekisi paatuneimmastakin pasifistista tappokoneen.