Nauru pidentää ikää

Mikään ei kuulosta yhtä hölmöltä kuin uskonnollinen hevimusiikki. Taivaan valtakunnasta kirkuminen tiukoissa nahkahousuissa on niin älytöntä touhua, että sellaista nähdessään voi vain pyörittää päätään ja huokaista syvään. Jos lähdetään kovasti yleistämään, kaikenlainen politiikan, ideologian tai uskonnollisuuden sekoittaminen taiteeseen on yleensä huono idea. Jotkut harvat siinä onnistuvat, mutta epäonnistujia on rutkasti enemmän. Propagandan levittäminen musiikin tai elokuvien avulla johtaa yleensä vain tahattomaan huumoriin. Ihmiset näkevät julistamisen lävitse.

Muistelkaapa vaikka Battlefield Earth –leffaa. Skientologit yrittivät levittää sanomaansa L. Ron Hubbardin surkean scifikirjan filmatisoinnilla ja tuloksena oli sen luokan kalkkuna, että itse Galaktisen Imperiumin pomo Xenukin olisi ollut ihmeissään. Se, mikä tällaisilta suurien totuuksien julistajilta usein puuttuu on itseironia. He eivät pysty astumaan ulos itsestään ja näkemään mitään humoristista julistamissaan asioissa. Kun fanaattisuus kohdistuu itse taideteokseen, silloin voi saada aikaan loistavaa jälkeä (esimerkiksi käy vaikka Stanley Kubrickin perfektionismi), mutta kun saarnaaminen tulee teosta tärkeämmäksi, astutaan Voiman pimeälle puolelle.

Toinen asia, mikä vaivaa sokeasti asiaansa uskovia on se, että he sokeutuvat myös laadulle. Skientologit taatusti rakastivat Battlefield Earthia ja yrittivät väkisin löytää siitä positiivista sanottavaa. Uskonnollisessa musiikissa otetaan periaatteeksi se, että Jeesuksen mainitseminen tekee musiikista automaattisesti hyvää, oli musiikki oikeasti kuinka avutonta ininää tahansa. Esimerkkejä amerikkalaisista julistajista voi käydä kuuntelemassa vaikka Oddball Auditoriumin sivuilta. Sama ongelma vaivaa monia punk- ja metallibändejäkin. Laatu uhrataan ”rankkuuden” ja ”uskottavuuden” alttarille, ulkomusiikilliset seikat tulevat itse musiikkia tärkeämmäksi. Muistan esimerkiksi lukeneeni tapauksesta, jossa fanit hylkäsivät suosikkiartistinsa siksi, että artistilla sattui olemaan erilainen mielipide uskonnosta. Tulee mieleen kysyä, pitivätkö he artistista alunperinkään musiikin takia? Gospelhevarit epäonnistuvat uskottavuudessaan kaksinkertaisesti yrittäessään olla samaan aikaan sekä uskottavia propagandisteja että rankkoja rokkareita.

Sitten on sellaisia tapauksia kuin MC Hawking. Mies, joka hoksasi ryhtyä tekemään rap-biisejä Acidilla ja puhesyntetisaattorilla, loi fyysikko Stephen Hawkingille vaihtoehtoisen historian rap-muusikkona ja laittoi hänet laulamaan tieteen iloista ja haukkumaan kreationisteja - vitsi, joka jaksaa naurattaa nerokkuudellaan yhä edelleen. MC Hawkingin ansiosta tieteellisen maailmankatsomuksen iloa on levitetty nuorille sellaisella raja-aitoja kaatavalla tavalla, ettei kukaan mainosmies olisi osannut konseptia keksiä.

Mitä sitten sanoi oikea Stephen Hawking kuullessaan nimeään käytettävän tällaiseen? Hän piti juttua hauskana. Tällaisesta tunnistaa reilun miehen! Kenellekään kunnon uskovaiselle tuskin olisi tullut mieleen pistää pyörätuolissa istuvaa MC Paavia räppäämään ehkäisyvälineitä ja abortteja vastaan. Oma vakaumus olisi ollut ylittämätön este: ”En saa alentaa paavia tällaiseen, paavin pitää laulaa vain vakavia ja henkisiä lauluja”.

Entä sitten kaikki epäonnistuneet humoristit? Suomi on täynnä huumorimusiikkia, joka ei naurata ketään. Artistien nimiä on turha alkaa luettelemaan. Heidän ongelmansa on myös laadullinen - oletetaan, että pukeutumalla hassusti ja laulamalla heliumäänellä pikkutuhmia riimejä saadaan ihmiset nauramaan. Heille ei kuitenkaan naureta heidän vitsiensä takia, vaan vahingonilosta - siksi, että yritys olla hauska on niin epäonnistunut. Jotkut ymmärtävät tämän, jotkut valitettavasti eivät. Ja kaltaiseni trashhu... trash-entusiastit ovat innoissaan.

[PING]

Keskeytämme normaalin lähetyksen uutissähkeen vuoksi. ”Transhumanisteiksi” kutsuttu salaperäinen liiga on vallannut Blogistanin. Tietojemme mukaan näiden robotti-ihmisten agentit valvovat bloggaajien jokaista liikettä päivin ja öin. Kukaan ei ole turvassa Kaikennäkevältä Silmältä. Olkaa varuillanne, sillä yön aikana ”transhumanisti” saattaa tulla kotiinne puhelinlinjaa pitkin ja asentaa minikokoisen MP3-soittimen napaanne. Voitte suojautua invaasiolta pukemalla yöksi tinapaperihatun päähänne ja kirjoittamalla aamulla blogiinne mystisen mantran: ”Ransut ovat kivoja kavereita”. Se hämää kyborgien tekoälyn hetkeksi ja tuudittaa heidät siihen uskoon, että assimilaatio on onnistunut. Toivottavasti.

[PONG]

Douglas Adams kertoo kirjassaan Salmon of Doubt, kuinka hän oli kuuntelemassa erästä stand-up koomikkoa. Koomikko kertoi vitsin (jonka nyt suomennan ihan itse): ”Miettikääs näitä tiedemiehiä! Ne on ihan tyhmiä! Tiedättehän ne mustat laatikot, joita laitetaan lentokoneisiin? Ja että niiden pitäisi olla tuhoutumattomia, etteivät ne hajoa onnettomuudessa? No, mikseivät ne tee koko lentokonetta samasta aineesta?”

Yleisö nauroi, Adams ei. Vitsi ei toiminut, koska hän tiesi että mustat laatikot tehdään titaanista. Jos lentokone olisi tehty titaanista, se olisi niin raskas ettei pääsisi ylös kiitoradalta. Vitsi perustui kokonaan tietämättömyydelle. Kuinka monen muun vitsin taustalla on sama tietämättömyys ja stereotypisointi? Miettikää asiaa. Miettikää.

Douglas Adams saa loppupuheenvuoron:

1) everything that’s already in the world when you’re born is just normal;

2) anything that gets invented between then and before you turn thirty is incredibly exciting and creative and with any luck you can make a career out of it;

3) anything that gets invented after you’re thirty is against the natural order of things and the beginning of the end of civilisation as we know it until it’s been around for about ten years when it gradually turns out to be alright really.